Eurowings peruu Berliini-Helsinki -reittiavauksen

Eurowings_A320_AB_LHEurowings peruu reittiavauksen Berliinin Tegelistä Helsinki-Vantaalle. Saksalaisyhtiön oli määrä avata reitti tammikuussa 2018. Nyt Eurowings on kuitenkin kapasiteettiongelmien seurauksena joutunut perumaan avauksen. Airberlinin kaatuminen aiheutti Eurooppaan merkittävän kapasiteetin poistumisen.

Eurowingsin puhemies kertoi 19. joulukuuta Lentoposti.fi:lle, että Airberlinin poistuminen markkinoilta on aiheuttanut merkittäviä muutoksia koneiden saatavuudessa. Eurowings virtaviivaistaa operaatioitaan ja kasvattaa kapasiteettia eri markkinoilla mahdollisuuksiensa mukaisesti.

Eurowingsin lentoja operoidaan nykyisin usean eri yhtiön wetlease-koneilla. Yhtiön viestinnän mukaan käytössä on lähes kaikkien sopivien lentoyhtiöiden kalustoa. Kaukolentoja Karibialle operoidaan mm. LOT:n Dreamlinerilla ja Euroopassa operaattoreina ovat mm. Private Air ja CSA. Eurowingsin käytössä on ollut myös merkittävä määrä Airberliniltä vuokrattuja koneita miehistöineen.

Eurowings_A320_taxiOmat vaikeutensa Lufthansa-konsernin omistaman Eurowingsin kasvuun toi myös Euroopan komission ilmoitus, ettei se hyväksy Airberlinin ja Lufthansan välisiä kauppoja NIKI Luftfahrt GmbH:n osalta. Sen seurauksena Nikin lennot päättyivät 14. joulukuuta.

Lufthansa on ilmoittanut kasvattavansa Eurowingsin toimintaa merkittävästi. Kauppojen peruuntumisen myötä usea lentokone miehistöineen jäi saamatta Eurowingsin käyttöön. Sen seurauksena Lufthansa ilmoitti käyttävänsä kauppojen peruuntumisesta säästyneet rahat markkinaosuuksien ottamiseen muilla keinoilla.

Eurowingsin oli määrä avata reitti Berliinin Tegelistä Helsinki-Vantaalle 15. tammikuuta 2018. Viikkovuoroja oli määrä olla kuusi ja ainoa päivä, jolloin Airbus A320-koneella operoitavia lentoja ei ole tarjolla olisi ollut torstai.

Eurowingsin puhemies vahvisti Lentoposti.fi:lle reitin perumisen ainakin talviaikataulukauden päättymiseen saakka. Eurowings on kuitenkin edelleen kiinnostunut markkinoista alueella ja pitää reittiavausta mahdollisena.

Tarkkaa aikataulua suunnitelmille ei tällä hetkellä avata mutta yhtiön lausunnon mukaan on olemassa mahdollisuus, että reitti avattaisiin mahdollisesti kesäaikataulukauden alkaessa 27. maaliskuussa 2018.

Airberlinin konkurssin myötä Finnair kertoi lisäävänsä lentoja Saksaan ja erityisesti Berliiniin. Suomalaisyhtiön on määrä maaliskuun lopulta 2018 lähtien lentää Helsingin ja Berliinin välillä neljästi päivässä, kun se nyt lentää Berliiniin kolmesti päivässä.

Reitille on tulossa myös EasyJet, joka avaa lennot Tegelistä Helsinki-Vantaalle 1. maaliskuuta 2018. Easyjet lentää uutta reittiä ilmoituksensa mukaan Tegelistä Helsinki-Vantaalle neljäntoista viikkovuoron verran.

Lue myös: