Finavian Mäki: Suomi on vaarassa menettää Helsinki-Vantaan hyvän aseman vaihtokenttänä

KimmoMaki_FinaviaSuomen tiukat koronavirusajan rajoitustoimet matkailua kohtaan ovat aiheuttaneet Suomen jäämisen jälkeen lentoliikenneyhteyksien palautumisessa muuhun Eurooppaan verrattuna. Lentojen vähäinen määrä näkyy huomattavana matkustajamäärien pudotuksena Suomessa. Eurooppa-Aasia vaihtolentoasemana profiloitunut Helsinki-Vantaa on menettänyt yli 90 prosenttia vaihtomatkustajistaan.

Lentoliikenne Helsinki-Vantaalla oli jo mukavassa kasvussa ennen syksyn tiukentuneita matkustusrajoituksia. Elokuun alun viikkojen aikana Rajavartiolaitoksen mukaan Suomen päälentoaseman kautta kulki päivittäin noin 7900 matkustajaa myöhemmin elokuun aikana päivittäinen määrä oli vain noin 5800 matkustajaa. Normaaliaikana Helsinki-Vantaalla kulkee päivittäin 60 000 - 70 000 matkustajaa.

Finavian laskelmien mukaan Helsinki-Vantaalla oli elokuussa noin 270 000 matkustajaa. Pudotusta edellisvuoden elokuuhun on huimat 87 prosenttia. Vaihtomatkustajien osalta määrä on pudonnut vuoden takaiseen verrattuna 93 prosenttia. Helsinki-Vantaalla oli elokuussa kuitenkin noin 57 000 matkustajaa enemmän edelliskuuhun verrattuna.

 Muualla Euroopassa matkustajamäärien pudotus on ollut vähäisempää vaikka sielläkin matkustajamäärät laskivat elokuussa hurjasti eli keskimäärin 65 prosenttia. Suomen muuta Eurooppaa tiukempien matkustusrajoitusten seurauksena lentoliikenteen elpyminen on muuta Eurooppaa jäljessä.

Finavian mukaan rahdin määrä putosi Helsinki-Vantaalla elokuussa 54 prosenttia. Finnair puolestaan arvioi viimeisimmän elokuun liikennetilastonsa mukaanlentorahdin kysynnän pysyneen vahvana.

Finavia toimitusjohtaja Kimmo Mäki toteaa olevansa huolissaan, että Suomi on vaarassa menettää Helsinki-Vantaan saavuttaman hyvän aseman vaihtokenttänä koronaviruspandemian seurauksena.

"Siihen meillä ei ole varaa. Kun matkustajamäärät ovat näin alhaiset, Suomi menettää tuloja ja työpaikkoja. Lentoliikenteellä on merkittävät kerrannaisvaikutukset muun muassa matkailu-, palvelu- ja rakennusalaan", sanoi Mäki.

Finavian mukaan Suomesta oli vielä tammikuussa 200 suoraa kohdetta ympäri maailmaa. Nyt syyskuussa kohteita on vain noin 40. Helsinki-Vantaalla oli elokuussa päivittäisiä lentoja noin 160 kappaletta. Pudotusta normaaliin verrattuna oli 69,5 prosenttia.

Kaikilla Finavian lentoasemilla oli tammi-elokuussa matkustajia yhteensä 5 621 600. Määrä oli 68 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Pudotusta vuoden 2019 tammi-elokuuhun on lähes 12 miljoonaa matkustajaa.

Hidas elpyminen uhkaa myös ilmailu- ja matkailualan työpaikkoja Suomessa. Vantaan kaupunki arvioi, että jopa 10 000 työpaikkaa olisi uhattuna lentoasema-alueella. Helsinki-Vantaalla on Finavian mukaan töissä 20 000 ihmistä, jotka ovat noin 1 500:n eri yrityksen palveluksessa. Kaikkiaan lentoliikenteen lasketaan työllistävän Suomessa noin 100 000 ihmistä.

Helsinki-Vantaalla on parhaillaan käynnissä mittava laajennushanke, jolla on varauduttu  matkustajamäärien kasvuun. Käynnissä on parhaillaan lentoaseman uuden sisääntulon rakennustyöt.

Helsinki-Vantaalla on maantieteellinen etu, sillä sijainti mahdollistaa lentokoneiden käännöt suuressa osassa Aasiaa sekä palaamisen takaisin saman vuorokauden aikana. Nyt muiden lentäessä jopa 50-70 prosenttia normaalaista lennoista on vaarana, että 30 prosentin tasolla kulkeva Suomi menettäisi markkinaosuuksia.

Lue myös:

Artikkeli: Helsinki-Vantaan laajennustyöt etenevät - pandemian hiljentämät lentoasemat valmiina avaukseen