Lauantain sovittelutapaamisessa oli pöydällä enää kaksi aiemmin käsittelemätöntä etenemistietä ratkaista työriita. Ensimmäisenä selvitettiin mahdollisuus ratkaista se IAU:n esittämällä tavalla. Siinä osapuolet olisivat sitoutuneet menettelyyn, jossa työriidan ytimessä oleva erimielisyys vuonna 2020 solmittujen säästösopimusten tulkinnasta olisi jätetty työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Palta kieltäytyi ehdotuksesta siitäkin huolimatta, että se on toistuvasti puolustanut kantaansa vetoamalla kyseisiin sopimuksiin. Toinen vaihtoehto oli nyt sovintoehdotuksen kautta hyväksytyksi tullut puolentoista vuoden mittainen sopimuskausi. Palta ja IAU ilmoittivat sunnuntaiaamuna 13. heinäkuuta hyväksyvänsä ehdotuksen. Nyt solmitun sopimuskauden aikana osapuolet tarkastelevat aiempien säästösopimusten vaikutuksia työntekijöiden ansiokehitykseen, ja edellytyksiä huomioida ne tulevissa neuvotteluratkaisuissa. Lyhyemmän sopimuskauden ajan palkankorotukset noudattavat ns. yleistä linjaa. Tekstimuutoksia työehtosopimukseen ei tehty. Työehtosopimuksen sopimuskausi on siis noin 1,5 vuotta ja se päättyy 15.1.2027. Sovintoehdotuksen hyväksymisen myötä ensi ja seuraavalle viikolle ilmoitetut lentoliikenteen palveluiden lakot peruuntuvat. "Pitkäksi meni, onnittelut neuvottelijoille ja hyvää kesää kaikille!", iloitsi valtakunnansovittelijan toimisto. Työehtosopimusneuvottelut Paltan ja IAU:n välillä alkoivat tammikuussa 2025. Viimeiset reilut pari kuukautta osapuolet ovat olleet valtakunnansovittelijan toimistolla pakkosovittelussa. Finnair on joutui perumaan työehtokiistan aikana IAU:n työtaistelujen takia yli 1200 lentoa, mikä on vaikuttanut noin 100 000 asiakkaan matkoihin. Paltan käymien neuvottelukierrosten aikana Finnair on joutunut joulukuusta 2024 lähtien perumaan kaikkiaan noin 2800 lentoa ja vaikutukset ovat kohdistuneet noin 300 000 matkustajaan, kun mukaan huomioidaan myös lentäjien työehtokiistan, joka ratkesi toukokuussa 2025.
|
|||