Voimakkaan lumisateen arvioidaan rajoittavan lentoliikennettä ja vaikeuttavan asematason toimintoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla torstaina 17. tammikuuta. Finnair peruu etukäteen useita lentoja taatakseen mahdollisimman sujuvan liikenteen haastavissa olosuhteissa.
”Seuraamme tilannetta tarkasti ja teemme parhaamme, jotta haastavasta säästä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa asiakkaillemme. Perumalla joitain lentoja jo nyt pyrimme varmistamaan huomisen liikenteen sujumisen ja saamaan kaikki asiakkaat kohteisiinsa. Olemme pahoillamme perumisten aiheuttamasta vaivasta asiakkaille”, sanoo Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt.
Peruttujen lentojen asiakkaat uudelleenreititetään muille lentovuoroille. Torstaina lentävien asiakkaiden on hyvä varautua viivästyksiin.
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lunta kertyy Turku–Lahti–Savonlinna-linjan eteläpuolella 10–20 senttimetriä, rannikon tuntumassa jopa enemmän. Matalapaineen jälkipuolella maan eteläosassa pohjoistuuli on puuskaista, ja tuuli puhaltaa ylimmillään 13–16 metriä sekunnissa.
Finnairilla on torstain liikenneohjelmassa yhteensä 346 lentoa, joista tässä vaiheessa perutaan 41. Peruttujen lentojen joukossa on myös yksi kaukolento.
"Finavia tekee omalta osaltaan kaikkensa, jotta kiitotiet saadaan hankalista sääolosuhteista huolimatta pidettyä auki ja lentoyhtiöt voisivat operoida mahdollisimman normaalisti. Talvitoiminta on täysvalmiudessa ja valmiina huolehtimaan lumenpoistosta", vakuuttaa Helsinki-Vantaan apulaisjohtaja Heini Noronen-Juhola.
Finnair informoi asiakkaitaan joiden lentoihin tulee muutoksia tekstiviestillä ja/tai sähköpostilla.
Perutut lennot ovat:
Kajaani-Helsinki 17.1. AY412
Kööpenhamina-Helsinki 17.1. AY956
Helsinki-Kööpenhamina 17.1. AY955
Tukholma-Helsinki 17.1. AY834
Helsinki-Tukholma 17.1. AY833
Tukholma-Helsinki 17.1. AY810
Helsinki-Tukholma 17.1. AY809
Tukholma-Helsinki 17.1. AY806
Helsinki-Tukholma 17.1. AY805
Moskova-Helsinki 17.1. AY712
Helsinki-Moskova 17.1. AY711
Helsinki-Kittilä 17.1. AY7023
Kittilä-Ivalo 17.1. AY7023
Ivalo-Helsinki 17.1. AY7023
Rovaniemi-Helsinki 17.1. AY544
Helsinki-Rovaniemi 17.1. AY543
Oulu-Helsinki 17.1. AY434
Helsinki-Oulu 17.1. AY433
Helsinki-Kajaani 17.1. AY411
Kuopio-Helsinki 17.1. AY362
Helsinki-Kuopio 17.1. AY361
Joensuu-Helsinki 17.1. AY344
Helsinki-Joensuu 17.1. AY343
Tampere-Helsinki 17.1. AY266
Helsinki-Tampere 17.1. AY265
Turku-Helsinki 17.1. AY224
Helsinki-Turku 17.1. AY223
Pariisi-Helsinki 17.1. AY1574
Helsinki-Pariisi 17.1. AY1573
Bryssel-Helsinki 17.1. AY1544
Helsinki-Bryssel 17.1. AY1543
Stuttgart-Helsinki 17.1. AY1452
Helsinki-Stuttgart 17.1. AY1451
Berliini-Helsinki 17.1. AY1438
Helsinki-Berliini 17.1. AY1437
Lontoo-Helsinki 17.1. AY1342
Helsinki-Lontoo 17.1. AY1341
Riika-Helsinki 17.1. AY1074
Helsinki-Riika 17.1. AY1073
Shanghai-Helsinki 18.1. AY088
Helsinki-Shanghai 17.1. AY087
Päivittynyt kello 21.45: Lisätty Finavian kommentit.