Finnairin A350 XWB kesäkuun lopulla myös Soulin reitille - kaksi koelentovaiheessa Toulousessa

Finnair_A350_LWE_F__2Finnairin Airbus A350-900 XWB -matkustajakone nähdään Soulin lennoilla kesäkuun lopulta lokakuuhun saakka. Finnair on saanut laivastoonsa jo neljä Airbusin uutta A350 XWB -konetta ja viidennen odotetaan saapuvan Helsinki-Vantaalle vielä mahdollisesti huhtikuun aikana. Kaksi konetta on koelentovaiheessa Toulousessa.

Finnair_A350_LWE_F_Finnair on kertonut aiemmin vastaanottavansa huhtikuuhun 2016 mennessä viisi A350-900 XWB -konetta ja vuoden loppuun mennessä koneita olisi määrä olla laivastossa kaikkiaan seitsemän. 

Helsinki-Vantaalle saapuneiden neljän koneen lisäksi kaksi seuraavaa Finnairin A350-900 XWB -konetta vaikuttavat ulkoisesti valmiilta Airbusin Toulousen tehtaiden asematasolla. Aikataulusuunnitelmien mukaan Finnair vastaanottaisi viidennen koneensa kuluvan huhtikuun aikana.

Finnair_A350_LWG_MSN23 eli OH-LWE ja MSN28 OH-LWF ovat koelentovaiheessa. Niistä LWE:n odotetaan olevan kokonaisuudessa valmiimpi toimitettavaksi. Sen ensimmäinen koelento lennettiin tammikuussa 2016. Kuudes koneyksilö eli LWF ei ole vielä ollut koelennolla.

Finnairin seitsemäs koneyksilö eli MSN51 OH-LWG on myös asematasolla kokoonpanolinjan ulkopuolella. Sen rungosta on maalattu ainoastaan sivuvakaaja (kuvassa).

Finnairin A350 XWB -reittiverkosto laajenee

Finnair operoi uusilla koneillaan nykyisin jo kaikki Bangkokin, Shanghain ja Hongkongin lennot. Liikenneohjelma vaatii neljä konetta, sillä Hongkongin aikataulu vaatii kahden koneen käytön reitillä.

Finnair_A350_LWCViides kone tulleekin laivastoon viimeistään 9. toukokuuta, jolloin Finnair kertoo aloittavansa A350 operaatiot jälleen myös Pekingiin. Etelä-Korean suuntautuvalle Soulin reitille A350 tulee 28. kesäkuuta ja operointi jatkuu lokakuun ensimmäisen päivään saakka. Se tarkoittaa mahdollisesti kuudennen koneen saapumista Finnairin laivastoon kesäkuun aikana.

A350-laivaston koko noussee seitsemään koneeseen lokakuun alkuun mennessä, sillä tuolloin muun kaluston operoitavaksi siirtyvän Soulin reitillä käytettävä A350 XWB siirtyy Singaporen reitille. Finnair on ilmoittanut avaavansa Singaporen reitin 1. lokakuuta alkaen kokonaan A350 XWB -koneilla. Myös tämä kohde vaatii pitkän etäisyyden ja aikataulun takia kaksi koneyksilöä.

Lue myös: