Helsinki-Vantaan ulkorajatarkastukset kasvussa - ennuste jo noin 5 miljoonaa rajatarkastusta

(päivitys 5.7 klo 11.20) Rajatarkastusautomaatit_liputHelsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaliikenne ja sen myötä rajatarkastukset kasvavat jatkuvasti.  Kuluvan vuoden aikana ulkorajat ylittävän matkustajaliikenteen ennakoidaan kasvavan noin 5 miljoonaan matkustajaan. Kasvua edellisvuoteen on noin 10 prosenttia.

Helsinki-Vantaan kesän aikaista ruuhkautumista ja jonotusta pyritään vähentämään Rajatarkastusautomaattien käytöllä. Automaattinen rajatarkastus parantaa Schengen-ulkorajan ylittävän rajaliikenteen sujuvuutta juuri kesälomakauden ruuhkissa, turvallisuudesta kuitenkaan tinkimättä.

Lentoasemalla suurimmat ei-EU-kansalaisten kansallisuudet olivat vuonna 2016 Japani, Kiina, Yhdysvallat, Korea, Singapore, Thaimaa, Turkki, Malesia, Ukraina, Vietnam, Taiwan, Israel ja Indonesia. Suurin prosentuaalinen kasvu tuli kuitenkin Indonesiasta mutta lähes 74 prosentin kasvu tarkoitti vain hieman yli 4000 matkustajaa koko vuodelle.

Lukumäärinä suurin kasvu tuli vuoden 2016 aikana Kiinan, Yhdysvaltojen ja Korean tasavallan kansalaisilla. Finnairin kova panostus Kiinaan näkyy ulkorajatarkastuksissa, sillä vuoden 2016 aikana maahan saapui yli 33 000 kiinalaista edellisvuotta enemmän. Kokonaismäärä oli 321 406. Enemmän matkustajia saapui vain Japanista, kun maan kansalaisille tehtiin   386 269 rajatarkastusta. Määrä laski hieman vuodesta 2015. Yhdysvaltain kansalaisia saapui maahan lähes 25 000 edellisvuotta enemmän eli  98 163 matkustajan verran. Korean tasavallasta Suomeen saapui 135 849 matkustajaa.

Vastaavasti Helsinki-Vantaalla kävi merkittävästi vähemmän Venäjän, Kanadan ja Australian kansalaisia. Suurin pudotus tuli Kanadasta, kun matkustajamäärä väheni reilut 38 prosenttia ja määrällisesti maahan saapui noin 9200 matkustajaa vähemmän.

Kokonaisuudessaan rajatarkastusten määrä kasvoi vuonna 2016 aikana 4 prosenttia verrattuna vuoteen 2015. Kaikkiaan vuonna 2016 tehtiin 4 563 000 ulkorajatarkastusta ja kymmenen prosentin ennustetulla kasvulla määrä saavuttaa viiden miljoonan rajan kuluvan vuoden aikana.

"Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkorajaliikenteen rajatarkastusten määrä kasvoi tammi-toukokuun 2017 aikana 11 prosenttia verrattuna vuoden 2016 vastaavaan ajanjaksoon ollen 1 919 000", kertoo Yksikön päällikkö Marko Saareks Rajavartiolaitoksen esikunnasta Lentoposti.fi:lle.

Raja_linjastotSuomen muilla lentokentillä suoritettiin vuonna 2016 noin 225 000 rajatarkastusta. Eniten tarkastuksia tehtiin Kittilän ja Rovaniemen lentoasemilla, joissa molemmissa ulkorajatarjastus tehtiin noin 63 000 matkustajalle. Matkustus keskittyi selkeästä joulukuulle, jonka aikana molemmilla kentillä tehtiinkin noin 48 000 ulkorajatarkastusta.

Prosentuaalisesti kasvu oli suurinta Ivalossa, kun ulkorajatarkastukset kasvoivat lähes 39 prosentilla. Kokonaismäärä oli 30 086, josta joulukuun osuus oli 29 683 ulkorajatarkastusta.

Kuluvan vuoden aikana Suomen muilla lentokentillä suoritettiin tammi-kesäkuussa noin 66000 rajatarkastusta.


Lentoaseman 35 rajatarkastusautomaattia palvelevat useita kansalaisuuksia


Automaattinen_passintarkastusAutomaattinen rajatarkastusjärjestelmä on ollut käytössä Helsinki-Vantaalla vuodesta 2008 lähtien. Schengen-ulkorajan ylittävässä liikenteessä on tällä hetkellä käytössä 35 rajatarkastusautomaattia.

Kaikilla suomalaisilla on nykyään biometrinen EU-passi, joka mahdollistaa automaatin käytön. Euroopan unionin kansalaisten lisäksi automaatteja voivat käyttää USA:n, Kanadan, Japanin, Etelä-Korean, Australian ja Uuden-Seelannin kansalaiset, joilla on biometrinen passi.

rajatarkastusautomaatti_3Automaattinen rajatarkastusjärjestelmä perustuu matkustajan biometriseen tunnistamiseen biometrisen passin mikrosirun avulla. Rajatarkastusautomaatti vertaa reaaliaikaista kasvokuvaa passin sirulla olevaan kuvaan.

Nopeimmillaan matkustaja suoriutuu automaattisesta rajatarkastuksesta noin 15 sekunnissa. Pyörätuolilla liikkuvien ja sylilapsen kanssa matkustavien, sekä alle 130 cm mittaisten henkilöiden on edelleen kuljettava perinteisen rajatarkastuksen kautta.

Rajavartiolaitos kannustaa matkustajia hyödyntämään rajatarkastusautomaatteja erityisesti heinäkuun ja elokuun alun ruuhka-aikoina. Rajatarkastusautomaattien käyttäminen on helppoa ja vähentää jonottamista kesän matkustusruuhkissa.

Päivittynyt 5.7. klo 11.20: Lisätty aiemmin puuttunut tieto japanilaismatkustajien määrästä sekä tieto kuluvan vuoden kehityksestä Helsinki-Vantaalla ja muilla lentoasemilla.