IAG:n Aer Lingus -kauppa sai vihreää valoa EU:lta ja Yhdysvalloilta

AerLingusLentoyhtiöjätti International Airlines Group (IAG) näyttää saavan irlantilaisen Aer Linguksen siipiensä suojaan noin 1,4 miljardin euron kaupoilla. Euroopan komissio antoi kaupoille ehdollisen hyväksyntänsä. Myös Yhdysvaltain oikeusministeriö on antanut asiaan puoltonsa. Suurimmat osakkeenomistajat Ryanair ja Irlannin valtio tarttuvat IAG:n tarjoukseen, jonka uusi takaraja on 30. heinäkuuta. 

Aer Linguksen suurimmat omistajat ovat Ryanair (29,8%) ja Irlannin valtio (25,1). Ne molemmat ovat halukkaita myymään osuutensa yhtiöstä. Aer Linguksen omistajiin kuuluu myös Etihad Airways noin viiden prosentin osuudella. Irlannin hallitus päätti osakkeiden myynnistä jo kuukausia sitten. Lopullinen hyväksyntä asiaan tuli 16. heinäkuuta pidetyssä Aer Linguksen ylimääräisessä hallituksen kokouksessa. Ryanair teki päätöksensä 10. heinäkuuta ja myös Etihad on ollut myyntikannalla. Nyt kaupoille on antanut hyväksyntänsä myös EU komissio ja Yhdysvaltain oikeusministeriö.

”Hankkimalla merkittäviä myönnytyksiä komissio on varmistanut lentomatkustajille mahdollisuuden valita jatkossakin lentoyhtiö kilpailukykyiseen hintaan”, kommentoi EU:n kilpailuasioista vastaava komissaari Margrethe Vestager IAG:n tulevia kauppoja.

”Vuosittain viisi miljoonaa matkustajaa lentää Dublinista ja Belfastista Lontooseen ja he voivat valita matkustavansa useiden eri toimijoiden kanssa. Turvaamme matkustajille myös jatkoyhteydet Irlannin ja muun maailman välillä”, päättää Vestager.

Komission kaupoille asettamat ehdot koskevat viittä slottiparia Lontoon Gatwickistä. Ne tulee vapauttaa muiden yhtiöiden käyttöön, jotta IAG ei saisi liian määräävää markkina-asemaa. Kahta slottiparia tulee komission mukaan operoida Gatwickin ja Dublinin välillä ja yhtä Gatwickin ja Belfastin välillä. Viimeiset kaksi slottiparia voidaan operoida kumpaan tahansa kohteeseen.

Kommission ehtoihin kuuluu myös, että Aer Linguksen lennoilta tarjotaan jatkoyhteyksiä kaupallisin perustein myös kilpailevien lentoyhtiöiden kaukolennoille Lontoon Heathrow'lta, Gatwickistä, Mancesterista, Amsterdamista, Shannonista ja Dublinista. Käytännössä matkustajille tarjotaan myös muita kuin IAG:n operoimia kaukolentoja kuten Heathrow–New York, Gatwick–Las Vegas, Manchester–Orlando, Amsterdam–Singapore, Shannon–Chicago ja Dublin–Chicago.

Myös Yhdysvaltain oikeusministeriö on hyväksynyt kaupat liittyen transatlanttisen lentoliikenteen kilpailutilanteen osalta.

Ryanair havitteli Aer Lingusta vuosien ajan. Se on ollut valmis myymään osuutensa jo toukokuusta 2012 lähtien. Ryanairin hallitus näkee IAG:n tarjouksen olevan paras mahdollinen ratkaisu osakkeenomistajiensa kannalta.

”Uskomme, että IAG:n tarjous Aer Linguksesta on nykytilanteessa järkevä ja me aiomme hyväksyä sen parhaana ratkaisuna Ryanairin osakkeenomistajien kannalta. Myyntihinta tarkoittaa sitä, että teemme yhdeksän vuoden aikaisesta sijoituksestamme pienen voiton”, kommentoi Ryanairin Michael O’Leary.

Ryanair on itsekin havitellut Aer Linguksen hallintaan saamista vuosien ajan. Ensimmäisen tarjouksen se teki yhtiöstä vuonna 2006. Tuolloin Ryanair kuljetti vuosittain 36 miljoonaa matkustajaa, joka oli neljä kertaa enemmän kuin Aer Linguksen tuolloinen 9 miljoonaa vuosittaista matkustajaa. Nykyisin Ryanair kuljettaa vuosittain jo yli 100 miljoonaa matkustajaa, joka on kymmenen kertaa suurempi määrä, kuin Aer Linguksen vuosittaiset 10 miljoonaa matkustajaa.

 ”Jatkamme Irlannin lentoliikenteen ja turismin kasvattamista tulevien kuukausien ja vuosien aikana”, päätti O’Leary.


IAG hyväksyy ehdot ja jatkoi tarjousaikaa

IAG_logoIAG on jo ilmoittanut hyväksyvänsä edellä mainitut komission ehdot. Lentojätti on tarjonnut osakkeista 2,55 euron hintaa, joka tarkoittaisi kaupan kokonaishinnan olevan noin 1,4 miljardia euroa.

 IAG:n tarjous Aer Linguksen osakkeiden ostosta oli määrä umpeutua alkuillasta torstaina 16. heinäkuuta. Tarjousta kuitenkin jatkettiin torstain aikana ja uusi takaraja on 30. heinäkuuta kello 13.00. IAG pyrkii saamaan haltuunsa 90 prosenttia yhtiön osakkeista.

 Vuonna 2011 muodostettu IAG on yksi maailman suurimmista lentoyhtiöryhmistä omistaen nykyisin British Airwaysin, Iberian ja Vuelingin. Tammikuussa IAG:n osakkaaksi nousi 9,9 prosentin osuudella myös Lähi-idän jätti Qatar Airways.

 IAG kuljettaa vuosittain 77,3 miljoonaa matkustajaa 464 lentokoneen laivastolla 243 kohteeseen ympäri maailman. Liikevaihtoon perustuen IAG on Euroopan kolmanneksi suurin ja maailman kuudenneksi suurin lentoyhtiöryhmittymä.

 Lue myös: