IAU:n ja Finavian välisen kiistan sovittelu jatkuu maanantaina

iau_logoValtakunnansovittelija Minna Helle jatkaa Finavia-kiistan sovittelua ensi maanantaina 13. huhtikuuta. Sovittelun edistämiseksi hän on pyytänyt molemmilta osapuolilta näkemyksiä kiistan mahdollisista ratkaisumalleista.

Ilmailualan Unioni IAU kertoo jo vastanneensa sovittelijan pyyntöön. Finavian näkemyksistä sen itsensä esittämänä tai PALTA:n välityksellä sillä ei toistaiseksi ole tietoa.

Ammattiliitto syyttää Finaviaa työehtosopimuksilla keinottelusta lentoliikenteen maapalvelutyössä sen tytäryhtiössä Airprossa.  Kiista koskee noin 80 maapalvelutyöntekijän työehtoja, joiden osalta Finavia ei liiton mukaan halua noudattaa samaa yleissitovaa työehtosopimusta.

Työnantajapuolta edustavan Paltan mukaan vaatimukset Airpron oman työehtosopimuksen syrjäyttämisestä ovat voimassa olevan työehtosopimuslain vastaisia.

IAU:n ennakkoilmoituksen mukaan työtaistelutoimet ovat laajentumassa 14. huhtikuuta.


Työtaistelutoimet laajenevat 14. huhtikuuta

 
Työntekijäpuoli ilmoittaa Finavian ja Airpron kaiken matkatavaran ja rahdin käsittelyn seisahtuvan Oulun lentoasemalla tiistaina 14.4. kello 6.00 – 12.00 ja keskiviikkona 15.4. kello 6.00 – 12.00 sekä muilla lentoasemilla Oulua lukuun ottamatta tiistaina 14.4. kello 12.00 – 18.00 ja keskiviikkona 15.4. kello 12.00 – 18.00.
 
Edellisten toimine lisäksi matkatavaran ja rahdin käsittely seisahtuu myötätuntotyötaistelun myötä myös Aviatorissa, Swissportissa ja RTG:ssä tiistaina 14.4. kello 6.00 – 18.00 ja keskiviikkona 15.4. kello 6.00 – 18.00 lukuunottamatta Blue1:n, Finnairin ja Flyben liikennettä, joka on rajattu kokonaan työtaistelujen ulkopuolelle.
 
Työtaistelujen aikana niihin osallistuvat työntekijät tekevät normaaliin tapaan kaikki muut maapalveluihin liittyvät työt, kuten koneiden siirrot matkustajasilloilta, lähettämiset, portaiden siirrot sekä jäänpoistoon liittyvät työt. Myös matkustajien liikkumiseen tarvittavat apuvälineet, kuten pyörätuolit ja lastenrattaat, lastataan ja puretaan normaalisti työtaistelujen aikana.
 
Poikkeuksen muodostavat kuitenkin Norwegianille tarjottavat maapalvelut. Ne seisahtuvat Aviatorissa kokonaan tiistaina 14.4. kello 6.00 – 18.00 ja keskiviikkona 15.4. kello 6.00 – 18.00.
 
Matkustamopalvelutyö, joka tehdään Finavian ja Airpron vuokratyönä seisahtuvat tiistaina 14.4. kello 6.00 – 18.00 ja keskiviikkona 15.4. kello 6.00 – 18.00. Finavia ja Airpro välittävät vuokratyötä charter-liikennettä harjoittavista halpalentoyhtiöistä mm. Thomas Cookille ja TUIflylle.

SLSY on jättänyt jo aiemmin ennakkoilmoituksen myös Finavian/Airpron matkustamotyötä koskevasta työtaistelusta, joka alkaa keskiviikkona 1.4. kello 7.00 ja päättyy samana päivänä kello 14.00.

Lue myös: