Ilmailukirjallisuuspäivässä julkistettiin ensimmäinen Vuoden ilmailukirja: Harmon-lentäjät

ilmakirjapaiva_16_4Suomen ilmailubibliografiayhdistys julkisti lauantaina ensimmäisen Vuoden ilmailukirjan. Se on Harri Mustosen Harmon-lentäjät - Suomen ilmailun uranuurtajat. Kirja on Koala-kustannuksen tuotantoa. Palkinto jaettiin Suomen Ilmailumuseon perinteisessä Ilmailukirjallisuuspäivässä Vantaalla. Tapahtumassa esiteltiin uutuskirjoja ja aulassa oli useita myyntipöytiä. Myös museon entisöintitila oli avoinna yleisölle.

Harmon-lentäjät on ilmailutoimittaja Harri Mustosen monivuotisen tutkimus- ja kirjoitustyön tulos. Yhdysvaltalaisen ilmailun pioneerin Clifford B. Harmonin 1920-luvulla lahjoittama vuosittain jaettava kiertopalkinto Harmon-patsas on arvostetuimpia ilmailun tunnustuksia.

Suomen Ilmailuliitto (aiemmin Suomen Ilmapuolustusliitto) myöntää Harmon-patsaan suomalaiselle lentäjälle tunnustuksena edellisen vuoden kuluessa tehdystä korkealuokkaisesta lentosuorituksesta tai -suorituksista. Viime aikoina sitä on jaettu myös useamman henkilön ryhmille.

ilmakirjapaiva_16_3

Nyt palkittu kirja esittelee vuosien 1926 - 1937 suomalaiset Harmon-palkinnon saajat ja sen myöntäjän Clifford B. Harmonin taustan ja vaikuttimet. Samalla tekijä käy läpi kunkin palkitun suomalaislentäjän elämää, sen ilmailun kannalta merkittävämpiä vaiheita ja palkitsemiseen johtaneita syitä.

"Taustalla on laaja lähdetutkimus ja tekijän tutkimuksellinen ote on vahva. Käytetty  kieli on elävää ja rikasta", toteaa Ilmailubibliografiayhdistys tiedotteessaan.

"Teoksen ulkoasu on onnistunut ja sen runsaaseen kuvitukseen sisältyy paljon ennen julkaisemattomia valokuvia. Värikäs ja moniulotteinen kirja kertoo suomalaisten ilmailun uranuurtajien lennoista onnistumisineen ja vastoinkäymisineen."

SIL15_1Suomen Ilmailuliitto myöntää edelleen vuosittain Harmon-patsas -kiertopalkinnon ansioituneelle lentäjällle (lue listaus saajista jutun lopusta). Oheisen kuvan vasemmassa reunassa on Harmon-patsaan pienoismalli, joka jää vuosittain kiertopalkinnon saajalle muistoksi tunnustuksesta.

Viime vuonna Harmon-patsas myönnettiin Ilmailuliiton liittokokouksessa purjelennon MM-hopeajoukkueelle 2014 (luokka 20m kaksipaikkainen / World Gliding Championships 2014). Joukkueessa lensivät Antti Lehto ja Nikke Luukkanen.

Vuonna 2014 patsaan sai vapaastilentävien kumimoottorilennokkien EM-kultaa voittanut joukkue Juhani Isotalo, Janne Isotalo, Ari Kutvonen sekä joukkueenjohtajana toiminut Kim Henriksson.

ilmakirjapaiva_16_2Suomen ilmailubibliografiayhdistys ry on perustettu vuonna 2004 tavoitteenaan edistää suomalaista ilmailukirjallisuutta, sen tunnettavuutta ja arvostusta sekä ylläpitämään sähköistä bibliografiaa aiheesta.

Vuoden ilmailukirja valittiin jäsenäänestyksellä vuonna 2015 ensipainoksensa saaneista kotimaisista ilmailua käsittelevistä teoksista.

Joulukuun 2015 aikana järjestettyyn äänestykseen osallistui 15 yhdistyksen jäsentä, jotka antoivat äänensä 12:lle eri teokselle. Aänestysehdot täyttäviä kirjoja oli edellisvuoden aikana ilmestynyt kaikkiaan 25 kappaletta. Tähän lukuun ei sisälly lastenkirjoja eikä sarjakuvia, jotka myös olisivat täyttäneet äänestysehdot.

Ilmailukirjallisuuspäivä sujui muuten varsin perinteisissä merkeissä. Tarjolla oli erilaisia ilmilmakirjapaiva_16_1ailua sivuavia kirjoja ja julkaisuja (jutun kuvissa kaksi myyntipöytää). Auditoriossa pyörivät uusien kirjojen esittelyt. Samaten ohjelmassa oli kirjahuutokauppa.

Museon pohjakerroksessa oleva entisöintitila oli avoinna yleisölle. Siellä oli nähtävänä mm. maalattavaksi pian lähtevä Valmet Tuuli III sekä Valmet Vihuri. Työn alla on myös VL Myrsky, johon rakennetaan paljon uusia osia (kuvassa). T.T.

Suomen Ilmailuliiton Harmon-patsas kiertopalkinnon saajat

1926                    ltn Kustaa Pukkinen
1927                    kapt Väinö Bremer
1928                    lentomest. Urho Heiskala
1929                    maj Niilo Jusu
1930                    lentomest. Antti Kopra
1931                    lentomest. Ville Leppänen
1932                    lentäjä Niilo Karhumäki
1933                    lentomest. Paavo Terävä ja vääp Reino Vilkuna
1934                    kapt Uuno Mäkelä
1935                    ei jaettu
1936                    kapt Tauno Hannus
1937                    kapt Toivo Nissinen

1957                    dipl.ins. Juhani Heinonen
1958                    evl Lauri Pekuri
1959                    lentokapt. Wolmar Laurila
1960                    ei jaettu
1961                    kapt Mikko Lallukka
1962                    maj Erkki Penttilä
1963                    palomest. Juhani Horma
1964                    liikennelent. Olli Puhakka
1965                    liikennelent. Seppo Saario
1966                    liikennelent. Olli Mäkinen
1967                    lentotoim.joht. Matti Siimes
1968                    liikennelent. Aimo Juhola
1969                    rva Orvokki Kuortti ja lennonjoht. Raimo Komi
1970                    ei jaettu
1971                    maj Mikko Järvi
1972                    myyntipääll. Matias Viitanen
1973                    kapt. Simo Wirkkula
1974                    lentäjä Jorma Halle
1975                    ins.kapt. Jyrki Laukkanen
1976                    liikennelent. Erkki Ehanti
1977                    lennonop. Raimo Aulio
1978                    koelent. Paavo Janhunen
1979                    lentäjä Heimo Nieminen
1980                    lentäjä Harro Erofejeff
1981                    ltn Tapio Tirronen
1982                    ei jaettu
1983                    liikennelent. Kyösti Karhila
1984                    dipl.ins. Aki Suokas
1985                    tekn. Simo Kuusisto
1986                    ei jaettu
1987                    Markku Kuittinen (MM 87)
1988                    Esa Passila
1989                    ohjaajakapt. Kari Tapio Murtola
1990                    Jukka Pursiainen
1991                    Jarl Björn Georg Arnkil 
1992                    Yrjö Riionheimo – Raimo Makkonen
1993                    Pekka Saario
1994                    Mannerheim-ristin lentäjäritarit: 
                            - lentomest. Eino Ilmari Juutilainen
                            - eversti Joppe Karhunen
                            - ylivääp. Nils Katajainen
                            - lentomest. Unto Oksala
                            - kapt. Hans Wind 
                            - maanviljelysneuv. Lauri Äijö
1995                    Markku Kuittinen
1996                    Alf Donning – Roger Gustafsson (AB Skärgårdsflyg flight operations)
1997                    Pertti Halinen
1998                    Timo Kiiha
1999                    ei jaettu
2000                    ei jaettu
2001                    Vesa Tolppa
2002                    Tapio Savolainen – Anssi Soila
2003                    Olavi A. Rautio
2004                    Antti Nummelin
2005                    ei jaettu
2006                    Team HeKla (vuodesta 2005, jako 2006)
2007                    Pentti Niemi
2008                    Suomen taitolennon EM-joukkue (Kontio, Tarma ja Jägerholm)
2009                    Ei jaettu
2010                    Olli Luoma ja Ben Mattson
2011                    Urpo Minkkinen, Ilkka Peura, Mika Scwach
2012                    Harri Hirvola, Visa-Matti Leinikki
2013                    Janne Isotalo, Juhani Isotalo, Ari Kutvonen

 Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: