Ilmailuliiton arkisto urheilu- ja liikuntahistorian sekä kulttuurin elämyskeskus Tahtoon

SIL_GrunauSuomen Ilmailuliiton (SIL) arkisto on siirtynyt urheilu- ja liikuntahistorian sekä kulttuurin elämyskeskus Tahtoon, jossa sitä säilytetään osana urheiluarkistoa. Siirto tehtiin jo vuonna 2024, mutta nyt vuodet 1950-2019 kattava aineisto on kokonaisuudessaan järjestetty. Elokuussa 2025 arkisto täydentyi uudella, Suomen Ilmailumuseolta siirretyllä aineistolla koskien Ilmailuliiton alkuvuosia. SIL:n toiveena on vielä löytää Suomen Ilmailuklubin aikaisia asiakirjoja täydentämään arkistoa.

Suomen Ilmailuliiton historia yltää 10. lokakuuta 1925 perustettuun Suomen Ilmapuolustusliitto ry:hyn (SIPL), joka edisti maan ilmapuolustusta ja sotilasilmailua vapaaehtoistyön ja harrastustoiminnan avulla. Liitto lakkautti keväällä 1945 toimintansa osana jatkosodan päättymiseen liittyneitä tapahtumia.

Ilmapuolustusliiton lakkauttamisen yhteydessä liiton arkisto hajautui siten, että Kansallisarkistoon päätyi vain yksi Suomen Ilmapuolustusliiton arkistoksi nimetty arkistokansio.

SIL_1945Ilmapuolustusliiton omaisuus siirrettiin lakkauttamisen yhteydessä vuonna 1919 perustetulle, Suomea kansainvälisessä Fédération Aéronautique International FAI -järjestössä edustaneelle, puhtaasti siviili-ilmailun piirissä toimineelle Suomen Ilmailuklubille.

Muutoksen myötä Ilmailuklubi otti käyttöön nimen Suomen Ilmailuliitto ry (SIL). Suomen Ilmailuliitto aloitti kansainvälisen toimintansa välittömästi välirauhan solmimisen jälkeen kutsumalla Neuvostoliiton ja Ruotsin ilmailuliitot Jämijärvellä järjestettäviin purjelentokilpailuihin.

”Alustavan tarkastelun perusteella aineisto on poikkeuksellisen kattava: mukana ovat lähes täydelliset sarjat liiton hallinnollisista asiakirjoista, kuten pöytäkirjoista ja toimintakertomuksista, sekä laaja kirjeenvaihto ja aineisto koulutuksesta, tutkintotodistuksista, kilpailutoiminnasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä”, kertoi Urheiluarkiston vt. johtaja Teemu Vuorenpää.

Suurin osa Ilmapuolustusliiton arkistosta jäi Suomen Ilmailuliiton arkiston yhteyteen ja Jämijärven purjelentokeskukseen. Suomen Ilmailuliiton arkistoa siirrettiin 1980-luvun jälkeen useissa erissä Suomen Ilmailumuseon arkistoon.

Viimeisin ja merkittävin osa Suomen Ilmapuolustusliiton asiakirjoja ja kirjeenvaihtoa löytyi ja siirtyi Ilmailumuseoon Jämijärven perinnehuoneesta vuonna 2023.

Suomen Ilmailumuseossa kesällä 2025 suoritetun arkistonjärjestämishankkeen yhteydessä koottiin Suomen Ilmapuolustusliiton arkisto yhdeksi kokonaisuudeksi, joka säilytetään jatkossa osana Suomen Ilmailumuseon arkistokokoelmaa. Kokonaisuuteen kuuluu myös vuosina 1926–1936 toimineen Suomen Nuorison Ilmailuliitto (SNIL) jälkeen jääneet paperit. Lähellä partioliikettä toiminut SNIL tunnettiin aluksi myös nimellä Lintukerholiitto.

Samalla useista henkilöarkistoista kootut Suomen Ilmapuolustusliiton tiedoituksia -lehtiset järjestettiin Suomen Ilmailumuseon kirjastoon täydellisenä sarjana aikakausilehtikokoelman osaksi.

”Suomen Ilmailuliiton historia on jatkumo kahden ilmailujärjestön, Suomen Ilmailuklubin ja Suomen Ilmapuolustusliiton, historiaa. Nyt suurin osa historiastamme löytyy arkistoituna ja järjestettynä. Kiitos tästä kuuluu Suomen urheilumuseo Tahdolle nykyisen Suomen Ilmailuliiton historian ja Suomen ilmailumuseolle Suomen Ilmapuolustusliiton osalta”, sanoi Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka.

Historiamme täydentäisi mahdollisten Suomen Ilmailuklubin aikaisten asiakirjojen löytäminen ja saaminen osaksi Suomen Ilmailuliiton arkistoitua historiaa. Ilmailuklubin tallennettu historia perustuu lähinnä aikakauden lehtiartikkeleihin.

Historia kahdessa arkistossa

sillogo”Urheilumuseo Tahdon ja Suomen Ilmailumuseon yhteistyössä toteuttama Suomen Ilmailuliiton historian tallennus ja arkistointi on poikkeuksellisen laaja ja merkittävä kulttuuriteko. TAHTO ja Ilmailumuseo ovat varmistaneet suomalaisen ilmailun ja ilmaurheilun historian tutkijoille ja yleisölle. Työ on mittakaavaltaan ja merkitykseltään valtakunnallinen. Näin Ilmailuliiton historia ei vain säily, vaan se saa uuden elämän”, jatkoi Latikka.

Urheilu- ja harrasteilmailun valtakunnallisena keskusjärjestönä toimivan Suomen Ilmailuliitto ry:n asiakirja-arkisto siirrettiin elokuussa 2025 Suomen urheilumuseo Tahtoon osaksi muiden urheilun valtakunnallisten lajiliittojen päätearkistoa, urheiluarkistoa, joka toimii jatkossa Suomen Ilmailuliiton tulevan arkistokartunnan päätearkistona.

Suomen Ilmailumuseon kokoelmavastuulla on edelleen Suomen Ilmailuliiton laajan valokuva-aineiston ja ilma-alusten teknisten piirustusten säilyttäminen. Valtakunnallisena vastuumuseona Suomen Ilmailumuseo toimii asiantuntijana omalla erikoisalallaan. Yhteistyö valtakunnallisten arkistotoimijoiden kanssa edistää ilmailumuseon erikoisalan kulttuuriperinnön tallentamista ja arkistoaineiston saavutettavuutta.