Ilmavoimien Baana 22 -harjoitus tulee vaikuttamaan tieliikenteeseen Nelostiellä, joka suljetaan ELY-keskuksen päätöksellä varalaskupaikan kohdalta harjoituksen ajaksi Korpilahdentien liittymän ja Pertunmaantien liittymän väliltä. Suljettavan tieosuuden pituus on noin 4,5 kilometriä. Sulun aikana liikenne ohjataan kiertotielle. Sulun aikana on suositeltavaa käyttää Jyväskylän ja Lahden välisenä reittinä valtatietä 24 Päijänteen länsipuolella.
Ilmavoimien tukikohdan perustaminen alkaa sunnuntaina 25.9. kello 20.00, jolloin myös Nelostie suljetaan liikenteeltä. Tukikohta puretaan perjantaihin 30.9. kello 06.00 mennessä, jolloin Nelostie avautuu jälleen tieliikenteelle. Puolustusvoimat on ottanut harjoituksen ajaksi hallinnollisella päätöksellä käyttöönsä harjoitusalueen, joten siellä ei voi liikkua ilman Puolustusvoimien lupaa. Suljettu tieosuus ja maantietukikohta ovat harjoituksen ajan vartioitua sotilasaluetta ja yleisöltä on alueelle pääsy kielletty. Sotilaspoliisit varmistavat harjoitusalueen turvallisuuden. Joutsan kunta järjestää sotilasalueen ulkopuolelle yleisöalueen, jonka on määrä olla Profin Sydänpuun ja Rametko -hallien läheisyydessä. Alueelle kerrotaan olevan tulossa pienimuotoista kahviotoimintaa.
Niiden lisäksi harjoitukseen osallistuu myös Airbus C-295M -kuljetuskone, Pilatus PC-12 NG ja Learjet 35 A/S -yhteyskoneita sekä Grob G 115E -alkeiskoulukoneita. Lentotoiminta Joutsan varalaskupaikan maantietukikohdassa käynnistyy maanantaina 26. syyskuuta. Lentotoimintaa suoritetaan torstaihin 29. syyskuuta saakka kello 10-23.30 välisenä aikana.
Lisäksi koko harjoitusalueella on drone-lennätyskielto maanantaista torstaihin 26.9.2022 kello 06.00 – 29.9.2022 kello 23.30 välisenä aikana. Aktiivisimman lentoajan odotetaan painottuvan alkuviikkoon maanantaille ja tiistaille, jolloin Ilmavoimat suorittaa pimeänlentoja lähes puoleen yöhön saakka. Lentotavoitteiden täyttyessä lennetään keskiviikkona vain noin kello 20-21 saakka ja torstaina lennot päättyisivät jo alkuillasta. Jos harjoitustavoitteista kuitenkin jäädään esimerkiksi sääolosuhteiden takia pidentää ilmavoimat lentoaikoja keskiviikkona ja torstaina.
Lentotekniikan henkilöstöä ja reserviläisiä harjaannutetaan toimimaan maantietukikohdassa ja sen perustamisessa sekä tuki- ja pelastustoiminnassa. Johtamisjärjestelmistä vastaavat joukot tuottavat tilapäisen tukikohdan tarvitsemat viesti-, lennonvarmistus- ja sähkövoimajärjestelmät. Edellisestä maantietukikohtaharjoituksessa Joutsan varalaskupaikalla on kulunut vuosia. Baana 22 -harjoitusta varten varalaskupaikkaa on kunnostettu ja reunaosien puustoa on harvennettu. Harjoitukseen odotetaan myös ulkomaalaisia delegaatioita Baana 22 -harjoitus ja erityisesti Suomen ilmavoimien hajautettu toiminta maantitukikohdassa kiinnostaa myös ulkoimailla. Harjoitukseen odotetaan mahdollisesti vieraita Ruotsin ilmavoimien lisäksi myös Yhdysvaltain ja Ison-Britannian ilmavoimista. Paikalle odotetaan saapuvaksi myös Puolustusvoimien ja valtion ylintä johtoa. Nähtäväksi jää saapuuko maantietukikohtaan myös ulkomaalaisia ilma-aluksia. MH Lue myös:
|
|||