Ilmavoimien henkilöstöä vähennetään rajusti

HornetPuolustusvoimauudistukseen liittyvän henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe on päättynyt. Ilmavoimien noin 2900 palkatusta henkilöstä muutoksen kohteena oleviksi on määritelty 164 henkilöä. Lisäksi vuoteen 2015 mennessä 995 Ilmavoimien työntekijän suunnitellaan siirtyvän Puolustusvoimien sisällä toiseen organisaatioon tai tehtävään.

Ilmavoimat esitti alkuvuodesta 2012 laajaa puolustushaaran toimintojen uudelleenjärjestelyä osana puolustusvoimauudistuksen kokonaisesitystä.

Puolustusvoimauudistuksen käynnistyttyä kesäkuussa aloitettiin Ilmavoimissa vuoden 2015 alkuun mennessä käyttöön otettavan uuden organisaation henkilösuunnittelu. Siihen osallistuivat koko prosessin ajan Ilmavoimien eri henkilöstöryhmien edustajat.

"Tavoitteena oli luoda henkilöstökokoonpanon luonnos, jossa huomioidaan puolustusvoimauudistuksessa Ilmavoimille annettu ohjaus sekä puolustushaaran omasta suunnittelutyöstä erillään valmisteltava Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen ja Palvelukeskuksen perustaminen", kertoo Ilmavoimien henkilöstöpäällikkö eversti Anssi Saarikoski.

Osana suunnitteluprosessia Ilmavoimien henkilöstölle toteutettiin loppukesän ja alkusyksyn aikana halukkuuskartoitus, jolla selvitettiin henkilöstön halukkuutta palvella uudistetun organisaation tehtävissä. Kyselyyn vastasi 97 prosenttia Ilmavoimien henkilöstöstä.

Kerätyn tiedon perustella valmisteltiin lokakuun alussa esitelty luonnos Ilmavoimien vuodesta 2015 lähtien voimaan tulevasta henkilöstökokoonpanosta. Sen mukaan Ilmavoimien palkatun henkilöstövahvuus on vuoden 2015 alussa noin 2030 henkilöä eli noin 900 nykyistä vähemmän.

Keskeinen henkilöstömäärää muuttava tekijä on Ilmavoimien Materiaalilaitoksen toimintojen siirtäminen osaksi perustettavaa Puolustusvoimien Logistiikkalaitosta. Osana muutosta 384 työntekijää siirtyy Ilmavoimista Pääesikunnan alaisuuteen perustettavaan laitokseen. Muihin puolustusvoimien organisaatioihin on siirtymässä 25 henkilöä.

PVuudustus1_ilmavoimatIlmavoimissa tapahtuu myös huomattava määrä henkilöstön siirtoja puolustushaaran sisällä. Ne ovat seurausta muun muassa Ilmavoimien Teknillisen Koulun, Lentosotakoulun ja Ilmasotakoulun toimintojen yhdistämisestä sekä rauhanajan Hornet-lentotoiminnan keskittämisestä Karjalan ja Lapin Lennostoihin.

Uusimuotoisen organisaation henkilöstösuunnittelussa on pystytty kohtuullisen hyvin huomioimaan henkilöstön itse esittämiä toiveita.

"Halukkuuskyselyssä ilmaistu ensisijainen tehtävä on toteutumassa 65 prosentilla kyselyyn vastanneista, ja ensimmäinen, toinen tai kolmas halukkuus 86 prosentilla", Anssi Saarikoski toteaa.

Henkilöstösuunnittelun tässä vaiheessa muutoksenalaisiksi määriteltiin Ilmavoimissa 164 henkilöä, joille ei voida tällä hetkellä osoittaa uutta tehtävää Puolustusvoimien uudistetussa organisaatiossa.

PVuudustus2_ilmavoimatPuolustusvoimauudistuksen henkilöstösuunnittelu jatkuu Ilmavoimissa lokakuun aikana muutoksen kohteeksi määritettyjen henkilöiden kanssa käytävillä muutoskeskusteluilla. Heillä on etusija Puolustusvoimissa avautuviin tehtäviin hakemisessa.

Ilmavoimissa avautuu tammikuussa 2013 osana puolustusvoimauudistuksen virkajärjestelyhakua yhteensä 34 tehtävää.

Muutoksenalaisen henkilöstön omaehtoista työhön hakeutumista ja kouluttautumista tukemaan on jokaiseen hallintoyksikköön koulutettu tukihenkilöstöä.

Ilmavoimien ja koko Puolustusvoimien henkilöstösuunnitelma on tavoitteena virallistaa maaliskuussa. Siihen asti suunnitelman yksityiskohdat voivat vielä joiltakin osin muuttua, vaikka sen päätavoite on Anssi Saarikosken mukaan selvä.

"Henkilöstösuunnitelma elää vielä, sillä siihen vaikuttavat muun muassa urasuunnittelu, eläköitymiset ja mahdolliset siirtymiset muiden työnantajien palvelukseen", kertoo Anssi Saarikoski.

"Suunnittelun tavoite on kuitenkin koko ajan sama. Sen on määrä varmistaa, että Ilmavoimilla on vuoden 2015 jälkeen tarvittava henkilöstö sen päätehtävien, Suomen ilmatilan koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen suorittamiseen."

 

Lue myös: