Järjestävänä joukko-osastona toimii Karjalan lennosto. Paraati sekä muut Itsenäisyyspäivään liittyvät tapahtumat aiheuttavat Kuopion liikenteeseen lukuisia poikkeusjärjestelyjä jo 5. joulukuuta 2017 alkaen. Tapahtuma tuo rajoituksia Kuopion keskuskentälle sekä Puijon hiihto- ja pesäpallostadionin pysäköintialueilla. Kyseisille alueille tulee pysäköinti-, liikenne- ja liikkumisrajoituksia. Kuopion tori suljetaan 5. joulukuuta kello 15 alkaen kalustonäyttelyn rakentamista varten.
Ohimarssin aikana ylilennolla nähdään Ilmavoimien 12 McDonnell Douglas (Boeing) F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää, 12 BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskonetta, CASA C-295M -kuljetuskone, Pilatus PC-12- ja Gates Learjet -yhteyskoneet. Lisäksi mukana on maavoimien kuusi NH Industries NH90 -kuljetushelikopteria ja neljä Hughes MD500 -kevythelikopteria.
Poliisin mukaan ilmatilan rajoitus on välttämätön, koska paraatin vuoksi kaupunkialueen ilmatilassa on poikkeuksellisen paljon ilmaliikennettä ja kaikki vaaratilanteet halutaan minimoida. Kyse on siis paraatiin osallistuvien, sitä seuraavien ja alueella asuvien tai muutoin alueella paraatin aikaan olevien turvallisuudesta. Rajoitus koskee yleisilmailuliikennettä tarkoittaen myös kauko-ohjattavia miehittämättömiä ilma-aluksia ja lennokkeja. Luvattomasta kieltoalueella lennättämisestä tai lentämisestä ilmatilan rajoitusajankohtana voi syyllistyä ilmailulain rikkomiseen ja vakavammissa tapauksissa rikoslain rikkomiseen. Tilapäiselle rajoitusalueelle lentäminen on sallittua alueesta vastaavan poliisin luvalla. Rajoitukset eivät koske sotilas-, rajavartio-, poliisi-, tulli-, merenkulku- ja ilmailuviranomaisia eikä pelastustointa, ensihoitopalvelua tai potilaskuljetuksia hoitavia viranomaisia tai kiireellistä lääkintälentotoimintaa helikoptereilla. Rajoitusalue ei vaikuta Kuopion Rissalan lentoaseman lentotoimintaan eli se ei kosketa lennonjohtopalvelun alaista IFR- ja VFR-liikennettä valvotussa ilmatilassa. Edellisen kerran itsenäisyyspäivän paraati järjestettiin Kuopiossa vuonna 2010. Tuolloin sää ei mahdollistanut ylilentoa täydessä laajuudessa. Lopulta toteutunut kolmen Hornet-koneen ylilento jäi pilvien ylle ja maahan kuului vain ääni. Lue myös:
|
|||