King Airin nokkatelineessä vika Helsinki-Vantaalla

beechcraft_kingair_harrikoskinen_flyfinlandHelsinki-Vantaan lentoasemalla sattui tänään 26. elokuuta aamulla kahdeksan aikaan ilmaliikenneonnettomuus, kun pienkone ei teknisen vian takia onnistunut laskeutumaan kunnolla, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Henkilövahingoilta onnettomuudessa säästyttiin, mutta koneeseen tuli jonkin verran vaurioita.

Tiedotusvälineiden julkaisemien kuvien perusteella kyseessä on ollut Scanwingsin kahdella potkuriturbiinimoottorilla varustettu Beechcraft C90 King Air (OH-BEX).

Helsingin Uutisten mukaan koneen lentäjä oli heti alkunousussa huomannut, että nokkatelineen valo ei pala. Beechcraft ilmeisesti teki yhden lähestymisen Helsinki-Vantaan kiitotielle 15 ennen lopullista laskeutumista.

Laskussa päätelineille lentäjä piti nokan ylhäällä mahdollisimman pitkään. Lopulta kone painui lopulta nokkansa varaan ennen pysähtymistä. Potkurit ja etuosa vaurioituivat. Paikalla oli runsaasti pelastuslaitoksen yksikköjä.

Myös poliisi on ollut paikalla eristämässä aluetta. Rikosepäilyä ei tällä hetkellä asiassa ole, mutta poliisi jatkaa onnettomuuden syihin johtanutta tutkintaa. T.T.