Finavian johtamien Suomen lentotiedotusalueella tapahtuneiden ylilentojen määrä kasvoi alkuvuonna. Kaikkiaan ylilentoja oli maaliskuun loppuun mennessä lähes 9 000. Viime vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna ylilentojen määrä kasvoi runsaat 13 prosenttia. Kasvua toivat erityisesti Lähi-idän lentoyhtiöiden tihentyvä reittiverkosto Pohjois-Amerikkaan. Finavian operoiman Suomen aluelennonjohdon johtamien ylilentojen määrä tammi-maaliskuun välisellä ajanjaksolla oli 8 927. Edellisvuonna kolmen ensimmäisen kuukauden aikana ylilentoja oli 7 871. Verrattuna vuoden 2015 vastaavaan ajankohtaan ylilentojen määrä kasvoi 13,4 prosenttia. Eniten kasvua oli helmikuussa, jolloin ylilentojen määrä kasvoi peräti 27 prosenttia. Ylilentojen määrä on viime vuosina kasvanut merkittävästi. Esimerkiksi vuonna 2002 ylilentoja johdettiin koko vuoden aikana runsaat 15 000, kun vuonna 2015 ylilentoja oli jo yli 36 000. Viime vuosina ylilennot ovat kasvaneet pääsääntöisesti vajaan 10 prosentin vuosivauhdilla. Ylilentojen hyvään kehitykseen vaikuttavat monet seikat. Tällä hetkellä erityisesti Lähi-idän -lentoyhtiöiden liikennöinti Suomen yllä on kasvussa, sillä niiden Pohjois-Amerikan yhteydet kulkevat Suomen yli, ja reittivalikoima kasvaa jatkuvasti. "Pitkällä aikavälillä Lähi-idän lentoyhtiöt lisäävät lentojen määrää Pohjois-Amerikan reiteillä. Siksi on odotettavissa, että ylilentojen määrä kasvaa myös vastaisuudessa. Lisäksi Suomen ilmatila on erittäin tehokas, ja siksikin houkutteleva lentoyhtiöille", arvioi Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus. Lue myös:
|
|||