SLJY on ilmoittanut valtakunnansovittelijalle lennonjohtajia koskevien työnseisausten laajentamisesta 4.–15. helmikuuta. Tämän lisäksi SLJY toteuttaa työnseisauksia torstaisin klo 13.00–15.00 ja 29. tammikuuta 2019 alkaen tiistaisin ja lauantaisin klo 02.00–08.00. Uusi työnseisausaika mukailee SLJY:n mukaan työnantajan työsulun aikoja ja se koskee kaikkia SLJY:n jäseniä. Mukaan tulevat siis käytännössä kaikki lentoasemat. Lisäksi se laajenee kattamaan aamuille yhden lisätunnin kello 08-09 väliseltä ajalta. Uusimman ilmoituksen myötä työtaistelun piiriin tulee myös lennonjohtajien koulutus. Se voi vaikuttaa ANS Finlandin aluelennonjohdossa kouluttamien ulkomaalaisten lennonjohtajien koulutusaikatauluihin.
maanantaina 4.2. klo 09:00-15:00 "Työtaistelutoimilla haluttiin vauhdittaa TES-neuvotteluita. Meillä oli yhteisymmärrys työntajan ANS Finland kanssa monista tekstikysymyksistä kuten joustavista työvuoroista, mutta tämä paikallinen sopiminen ei kelvannut PALTAlle. Palkasta lähtökohtaisesti muille on annettu yleisen linjan mukaisesti Tämän jälkeen työnseisaukset jatkuvat viikoittain aiempien ilmoitusten mukaisina eli tiistaisin klo 02:00-08:00, torstaisin klo 13:00-15:00 sekä lauantaisin klo 02:00-08:00. SLJY:n mukaan kyseinen ilmoitus raukeaa tai alkanut työnseisaus päättyy, kun uutta työehtosopimusta koskeva neuvottelutulos on työriidan osapuolten taholta hyväksytty. Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu tehtävät, joiden hoitamatta jättämisestä saattaa aiheutua vaaraa kansalaisten hengelle tai terveydelle.
Asetettu työsulku koskee kuutena päivänä viikossa Helsinki-Vantaan lennonjohtokeskusta eli lähi- lähestymis- ja aluelennonjohtoja sekä Turun, Vaasan, Tampere-Pirkkalan, Jyväskylän, Kuopion, Rovaniemen ja Oulun lentoasemia. SLJY ja PALTA ovat neuvotelleet työehtosopimuksesta yli vuoden ja ratkaisua työriitaan on haettu myös valtakunnansovittelijan johdolla. Lennonjohtajien työehtosopimus päättyi 30.11.2017. Työriitaa sovitellaan seuraavan kerran valtakunnansovittelijan johdolla keskiviikkona 23. tammikuuta kello 12.30. Nyt voimassa olevia työsulku- ja työtaisteluilmoituksia seuraavalla viikolla on alkamassa Etelä-Suomen talvilomaviikko. Päivitys kello 11.01: Tarkennettu laajenevan työtaistelun vaikutuksia. Lue myös:
|
|||




