Lentokentistä menestyksen ytimiä - Helsinki-Vantaa vahvalla kasvu-uralla

EFHK_ilmasta_2016_1Kilpailukyky ja liiketoimintamahdollisuudet puhuttivat eurooppalaisten lentokenttäalueiden seminaarissa Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla viime viikolla. Mukana oli toista sataa osallistujaa eri puolilta Eurooppaa.

Lentokentät eivät ole enää yksinomaan matkustajaterminaaleja, vaan ympäröivine alueineen merkittäviä osaamisen ja innovaation keskittymiä – ja maailmalla yhä useammin myös kilpailukykyisimpien kaupunkien ytimiä.

Competitiveness and Business Development in Airport City -seminaarin pääpuhuja oli professori John D. Kasarda Yhdysvalloista Pohjois-Carolinan yliopistosta. Muita esiintyjiä olivat mm. Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo, Helsinki-Vantaan lentoaseman johtaja Ville Haapasaari ja Vantaan kaupungin elinkeinojohtaja José Valanta.

Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut kansainvälisesti arvostettu Kasarda on luonut teorian suuren lentokentän ympärille syntyvästä megakaupungista, aerotropoliksesta.

Maailmalla ilmiö on jo tunnettu ja lentokenttäkaupunkeja syntyy huimaa vauhtia, etenkin Aasiassa. Aiemmin lentokentät sysättiin kantakaupungin ulkopuolelle, mutta tämän päivän kentät ovat nousemassa ytimiksi, joiden ympärille asuminen, toimistot ja ostoskeskukset asettuvat. Välittömään läheisyyteen hakeutuvat myös esimerkiksi rahti- ja kuljetusyritykset, rahoitus- ja vakuutusalan yritykset, hotellit, kongressitilat ja jopa yliopistot.

Kasardan mukaan aerotropoliksessa urbaani yhteiskunta rakentuu taloudellisena moottorina toimivan lentokentän ehdoilla.

"Lentokenttäalueiden jättimäiset solmukohdat hyvien yhteyksien ja yritystoiminnan äärellä ovat kaupunkien kilpailukyvyn ehdoton edellytys tulevaisuudessa", sanoi Kasarda.

Hänen mukaansa malli edustaa myös hyvää kaupunkisuunnittelua.

Kasarda luokittelee Helsinki-Vantaan lentokentän ja sitä ympäröivän Aviapoliksen alueen lentokenttäkaupungiksi. Hänen mukaansa tällainen status on noin 80 lentokentällä ympäristöineen. Helsinki-Vantaan merkitys Suomen kilpailukyvylle on valtava. Lentokenttään investoidaan parhaillaan vahvasti.

 Finavia on käynnistänyt 900 miljoonan euron kehitysohjelman, jossa varaudutaan lisääntyvään lentoliikenteeseen etenkin Aasiasta. Ennusteiden mukaan Helsinki-Vantaan kentän kautta kulkee jo muutaman vuoden kuluttua 20 miljoonaa matkustajaa vuosittain.

Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari Finavialta painotti, että lentokentän pohjoinen sijainti tarjoaa lyhimmät ja nopeimmat reitit Euroopan ja Aasian välillä.

"Meillä on jo tällä hetkellä vuorokausittain seitsemäntoista suoraa yhteyttä Aasiaan, mikä on enemmän kuin Tukholmasta ja Kööpenhaminasta yhteensä", Haapasaari muistutti.

Lentokenttäkaupungin asema vahvistuu entisestään kun kaupunkikeskus Kehäradan tuntumassa rakentuu.  Vantaan kaupungin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola kertoi Aviapoliksen aseman ympärille suunnitellusta uudesta kaupunkikeskuksesta, joka tuo alueelle 20 000 uutta asukasta ja 60 000 työntekijää. Asukkaille on luvassa myös viheryhteyksiä ja uusia puistoja.


Verkosto eurooppalaisten lentokenttien kehityksen tukena

Euroopan kaupunki- ja alueviranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä kenttäalueiden kehittämisessä sekä ympäristöhaittojen torjunnassa.

Yhteistyöfoorumi ARC:ssä (Airport Regions Conference) on mukana 30 eurooppalaista viranomaistahoa.

Heurekan seminaarin järjestelyistä 9. kesäkuuta vastasivat verkoston suomalaiset jäsenet Uudenmaan liitto ja Vantaan kaupunki.

Lue myös: