Liikennealan liitot: Matkailualalla ei ole aikaa odottaa – Suomen tulee noudattaa EU:n linjausta

approachLaaja joukko liikennealan itsenäisiä ammattijärjestöjä julkisti tiistaina 8. kesäkuuta yhteisen kannanoton terveysturvallisen matkailun avaamiseksi myös Suomessa. Jos Suomi ei avaa rajojaan Euroopan kanssa samassa tahdissa voi vaarana olla suomalaisten yritysten putoaminen matkailumarkkinoilta, joka johtaisi pysyviin työpaikkojen menetyksiin. Jo nyt moni alan työntekijä on ollut lomautettuna yli vuoden päivät.

Kaikkiaan kahdenkymmenen liikennealan ammattijärjestön mukaan ei ole enää aikaa odottaa, sillä elinkeinotoiminnan ja työpaikkojen säilymisen edellytykset luodaan nyt. Euroopan matkailun kesäsesonki eli heinä-syyskuu on jo pian edessä. Valtaosa Schengen-maista on jo luopunut pakollisista tai omaehtoisista karanteeneista vähäisen riskin lähtömaiden osalta.

Tautitilanteen paranemisen huomioinnin tulisi ammattijärjestöjen mukaan olla lähtökohta myös Suomen valmisteilla olevassa tartuntalain väliaikaisessa muutoksessa.Kyseinen lakiluonnos olisi voimassa kesään 2022 saakka. Suomen tulee kannanoton mukaan seurata EU:n jäsenmaiden yhteistä linjaa matkustusohjeistuksissa. Käytännössä viittaus koskee EU:n Green certificate (“vihreä passi”), joka määrittelee EU:n yhteiset käytännöt matkustamiselle ja myös Suomen tulee toimia ohjeistuksen mukaan.

Koronaliivi_1 “Lentoliikenne on toiminut pian 1,5 vuotta erilaisten matkustusrajoitteiden ympäristössä. Suuret sisämarkkinat, kuten Kiina ja USA ovat elpyneet noin 70% tasolle vuoden 2019 lukuihin nähden. Samaan aikaan Euroopassa lentoliikenne on pysytellyt noin 30-40% tasolla ja Suomen osalta lukemat ovat vieläkin alhaisemmat. Merkittävänä tekijänä lentoliikenteen elpymisessä muualla ovat olleet yhtenäiset matkustuskäytännöt, joita haluamme nähdä käyttöön otettavaksi myös Euroopassa, Suomi mukaan lukien”, avaa Suomen Lentäjäliitto FPA:n puheenjohtaja Akseli Meskanen Lentoposti.fi:lle.

 
Eurooppa mahdollistaa – Suomi rajoittaa

EU-komissio on antanut Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksen terveysturvallisen matkustamisen yhteisistä periaatteista. Kyseisen mallin mukaan vapaata liikkuvuutta ei tulisi rajoittaa, ellei se ole viimeisimpään tieteellisen tietoon perustuen välttämätöntä.

koronarokote_lepo_1EU:n linjauksen mukaan matkailijan tulee maahan saapuessaan todistaa, että hän on sairastanut covid-19-taudin ja parantunut siitä, saanut covid-19 -rokotukset tai käynyt covid-19 -testissä 72 tuntia ennen maahan saapumista. Tämän lisäksi ei lähtökohtaisesti vaadista toista covid-19 -testiä tai karanteenia.

 Suomen hallituksen esitysluonnos tartuntatautilakimuutoksista ei ole linjassa edellämainitun EU:n yleisen mallin kanssa.

Suomi vaatisi maahan saapuvalta matkustajalta toista covid-19 -testiä Suomessa 72-120 tunnin sisällä saapumisen jälkeen. Lähtömaan tautitilannetta ei huomioitaisi lainkaan. Kaksi Covid-19 -testiä vaadittaisiin, vaikka matkustaja saapuisi Suomeen maasta, jossa ei ilmene koronavirusta.

Kannanotossana liikennealan ammattijärjestöt painottavat, että matkustuksen elpymistä on tuettava mahdollistavalla lainsäädännöllä, joka huomioi terveysturvallisuuden oikeasuhtaisesti.


Suomella ei ole varaa näyttäytyä matkailijoille maana, jonne tuleminen on hankalaa

Rajoitusten oikeasuhtaisuus on huomioitava covid-19 -ilmaantuvuusluvun alentuessa, sillä matkustusrajoituksilla on laajat vaikutukset työllisyyteen ja vapaaseen liikkuvuuteen.

Epätietoisuus maahantulokäytännöistä rajoittaa tehokkaasti matkailua. Ulkomailta Suomeen saapuvien on vaikea erottaa suositusten ja pakottavan lainsäädännön eroa. Ulkoministeriön ja THL:n suositusten on oltava linjassa yleisten EU:n periaatteiden ja kansallisen lainsäädännön kanssa. Suomella ei ole varaa arvioida rajoitusten tarpeita väärin kumpaankaan suuntaan.

“Terveysturvallisuus tulee pitää mielessä myös jatkossakin, mutta rokotekattavuuden ulottuessa kahden rokoteannoksenkin osalta erityisen suojelun piirissä olleisiin riskiryhmiin, tulee huomioida myös rajoitusten oikeasuhtaisuus aiheutettuun haittaan verrattuna”, jatkaa Meskanen.

koronarokote_lepo_2 Matkalle lähtevillä tulisi olla mahdolllisuus testaukseen oireettomana ilman veloitusta ja todistus Covid-19 -testituloksesta tulisi ammattiliitotjen mukaan taata ennalta määritellyssä ajassa. Sen myötä matkalle lähtevä tietäisi saavansa EU:n periaatteen edellyttämän todistuksen ennen matkan alkamista.

Matkailualan markkinaosuudet jaetaan matkustusrajoitusten purkautuessa nopeasti ja väärien toimien vaikutus voi olla pysyvä. Suomen ja suomalaisten yritysten on ammattiliittojen mukaan pysyttävä kilpailussa mukana. Pandemian takia matkailualan yli 140 000 työpaikasta monet on jo menetetty ja niiden lisäksi moni työntekijä on ollut pitkään lomautettuna.

”Lentoyhtiöt ja lentoalaan sidoksissa olevat työntekijät ovat kantaneet erittäin suuren taakan mm. lomautuksien ja työpaikkojen menetysten muodossa. Suomen tulee siirtyä määrätietoisin askelin kohti matkustamisen avaamista mahdollistavilla toimenpiteillä, jotka seuraavat muiden EU jäsenmaiden käytäntöjä”, päättää Meskanen.

 

Liikennealan työntekijät ovat sitoutuneet matkailualan terveysturvallisuuden varmistamiseen

Pandemian vaikutukset eivät rajoitu pelkästää itse tautiin, jolta kansaa rajoituksilla suojellaan. Yli vuoden kestäneet liikkumiseenja yritystoimintaan kohdistuneet rajoitukset ovat aiheuttaneet oman inhimillisen kriisinsä, joka vaikuttaa hyvin monen suomalaisen perheen toimeentuloon, henkiseen terveyteen ja yleiseen jaksamiseen.

"Koronarajoitteet ovat vaikuttaneet laajasti liikennealan toimijoihin. Yhteisen kannanoton takana on poikkeuksellisen laaja joukko itsenäisiä ammattijärjestöjä. Tämä osaltaan korostaa tilanteen vakavuutta. Matkustusrajoitteet ja niiden vaikutukset näkyvät yli 140 000 työntekijän työllisyydessä sekä toimeentulossa. Korona-aika on yhdistänyt ammattijärjestöjä edunvalvontatyössä ja odotamme tämän yhteistyön jatkuvan tulevaisuudessakin aktiivisena”, kommentoi Suomen Liikennelentäjäliitto SLL:n puheenjohtaja Pekka Erkama kannanottoa Lentoposti.fi:lle.

“Taistelu tautia vastaan on monille tasapainottelua erilaisten haittavaikutusten välillä. Suomi ei saa jäädä muita Euroopan maita tiukempien rajoitusten johdosta pois Euroopan matkailualan elpymistahdista”, päättävät liikennealan liitot kannanottonsa.

 

Kannanoton ovat allekirjoittaneet seuraavat kuljetusalan ammattiliitot:

Ammattiliitto Pro ry.

Auto-ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry.

Avoin Tekniikan ammattiosasto ATA ry.

FAPA ry.

Finnairin Insinöörit ja Ylemmät FINTO ry.

Ilmailualan unioni IAU ry.

Lentoalan Toimihenkilöt PRO ry.

Luotsiliitto ry.

Matkatoimistoalan työntekijöiden yhdistys Maili ry.

Meriliikenneohjaajat ry.

Posti-ja kuljetusalan unioni PAU ry.

Rautatiealan unioni RAU ry.

Siviililentoliikenteen työntekijät ry.

Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry.

Suomen Lentoemäntä-ja Stuerttiyhdistys SLSY ry.

Suomen Lentäjäliitto ry.

Suomen Liikennelentäjäliitto ry.

Suomen Merimies-Unioni SMU ry.

Suomen siviililentoliikennevirkailijoiden liitto ry.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry

Lue myös: