LOT karsii verkostoaan – yhtiö vetäytyy Helsingistä

 embraer170_lotLOT on parantanut tulostaan eikä aio toistaiseksi hakea jo myönnettyä toista apupakettia.  Yhtiön uudelleenjärjestelysuunnitelma näyttää toimivan ja se on tuottanut jo lupaavia tuloksia. Samalla yhtiö kuitenkin myös järjestelee reittiverkostoaan ja vetäytyy Helsinki-Vantaalta.

LOT sai ensimmäisen osan valtion tuesta joulukuussa 2012. Toisen osan maksusta oli sovittu Puolan valtiovarainministeriön kanssa tapahtuvaksi elokuussa 2013. LOT ei kuitenkaan ottanut vastaan jo myönnettyä lisärahoitusta. Toisen tukipaketin vastaanottamista pidetään kuitenkin mahdollisena lokakuussa.

”Tuloskuntomme on parantunut  ja puolivuotistulos on odotettua parempi. Positiivinen trendi jatkuu myös tulevina kuukausina”, kertoo LOT:n toimitusjohtaja Sebastian Mikosz.

“Parantunut tulos johtuu pääosin kulujen karsinnasta sekä myyntikanavien muutoksista”, jatkaa Mikosz.

Viimeisten kuukausien aikana LOT on ottanut käyttöön useita uusia matkustajia paremmin palvelevia tuotteita ja esitellyt uuden standardinsa Euroopan lennoille. Myyntikanavat ovat laajentuneet lot.com -mobiilisivuston avulla älypuhelimiin ja tabletteihin. Yhtiö on tehnyt useita toimenpiteitä päästäkseen kunnianhimoiseen tavoitteeseen taloussuunnitelmansa kanssa. LOT:n johto uskoo uudelleenjärjestelyjen vievän yhtiön kannattavaksi vuodesta 2015 alkaen.

Reittiverkosto muuttuu

Uudelleenjärjestelyt vaikuttavat myös yhtiön reittiverkostoon ja muutoksia on useiden eri kohteiden tarjonnassa. LOT vetäytyy Varsovan ja Helsingin, Zurichin ja Dusseldorfin välisiltä reiteiltä. Nämä kohteet eivät tuoneet tarpeeksi matkustajavirtoja LOT:n kaukoliikennelennoille Varsovasta eteenpäin. Kaukoliikennne on jatkossa yhtiön pitkän aikavälin strategia.

Lennot Varsovasta Bydgoszcziin , Roomaan ja Stuttgartiin loppuvat talvikauden alkaessa. Myös lennot kausikohteisiin Beirutiin, Kairoon ja Nizzaan päättyvät. LOT vähentää yhteyksien määrää myös Tukholmaan, kun päivittäisten lentojen määrä putoaa kolmesta kahteen yöpyvän lennon jäädessä pois aikataulusta.

Yhtiö keskittyy jatkossa myös Varsovan-liikenteen kasvattamiseen ja leikkaa sen myötä muista kaupungeista Eurooppaan suuntautuvia reittejä. Lopetettavia reittejä ovat Krakova-Frankfurt, Poznan-Munchen ja Katowice-Munchen.