Malmin lentoaseman ystävät vie Helsingin yleiskaavan korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Malmi_terminaali_1Malmin lentoaseman ystävät ry on keskiviikkona 7.3.2018 valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen Helsingin yleiskaavaa koskevasta Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Yhdistys vaatii asian palautettavaksi uudelleen käsiteltäväksi.

 "Ihmettelen etenkin sitä, miten hallinto-oikeus voi katsoa lentotoiminnan päättyneeksi, kun kentällä on päivittäin jatkuvasti koneita ilmassa", sanoo Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

Timo_Hyvonen_Malmi_2016MLY:n mukaan yhdenvertaisuusperiaate rikkoutuu useissa hallinto-oikeuden päätöksen kohdissa Hallinto-oikeuden päätöksessä Malmin lentoaseman ystävien huomio kiinnittyi muun muassa siihen, että oikeus tulkitsee samojen argumenttien johtavan eri kaava-alueilla erilaisiin johtopäätöksiin.

Esimerkiksi Vartiosaaren RKY-alueen kulttuuriarvoista todetaan, ettei niitä voida toteuttaa asemakaavavaiheessa kun taas Malmin osalta tämä arvioidaan mahdolliseksi. Molemmat alueet ovat kansallisesti merkittäviä, rakennettuja kulttuuriympäristöjä (RKY 2009).

Hallinto-oikeus on kumonnut useita osia yleiskaavasta maakuntakaavan vastaisina. Malmin lentoaseman kohdalla hallinto-oikeus kuitenkin päätti toisin, vaikka yleiskaava on selvässä ristiriidassa maakuntakaavan kanssa.

 
Malmi_havainnekuva_yleis2015_1Aiemmat päätökset ja lainsäädäntö on jätetty huomiotta

 Hallinto-oikeudessa ei ole käsitelty KHO:n aiempia päätöksiä vastaaviin luontoarvoihin liittyen. Valituksessa on muistutettu mm. purotaimenen ja vuollejokisimpukan elinympäristöön liittyvästä päätöksestä KHO:2014:176.

Hallinto-oikeuden päätöksessä on myös erityisen vakava asiavirhe lentotoiminnasta. Hallinto-oikeus katsoo lentotoiminnan päättyneen, vaikka siihen on voimassaoleva ympäristölupa ja lentopaikan pitolupa. Helsinki-Malmin lentokentältä tehtiin vuonna 2017 yhteensä 40 189 operaatiota. Myös valtioneuvoston asetus rajanylityspaikoista on jätetty huomiotta.

 
Helsingillä on valta ja vastuu tulevaisuudesta

 ”Helsingin etu ja velvollisuus on arvioida tulevaisuuden ilmailun mahdollisuudet ja edellytykset pääkaupunkiseudulla nyt, kun kaava valmistellaan uudestaan. Nyt kaupungin on kuultava myös kansalaisten mielipidettä, sillä yli kaksi kolmannesta helsinkiläisistä haluaa edelleen säilyttää kentän ilmailukäytössä”, muistuttaa Hyvönen Helsingin kaupungin vastuusta ja vallasta.

Malmi_ilmasta_2016”Olen surullinen, mutta toiveikas.  En oikein usko juristien tätä pystyvän ratkaisemaan pykälien tarkastelulla. Toiveeni liittyy siihen, että entisestään kilpailukykyisemmäksi pyrkivä rakas Helsinkimme ottaisi vielä toimivaltansa puitteissa esille digitaaliset kynät ja luonnospaperit ja tekisi vaihtoehdon jonka tuloksena saadaan hienon puutarhakaupungin lisäksi toimiva citykenttä. Se on mahdollista”, kommentoi hallinto-oikeuden ratkaisuun Malmin lentoaseman osalta tutustunut professori ja kaupunkisuunnitteluveteraani Pentti Murole.

Malmin lentoaseman ystävät ry:n valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen (PDF-tiedosto)

Lue myös: