Mustia helikoptereita Lapin taivaalla Northern Griffin -erikoisjoukkoharjoituksessa

northerngriffin_rvn_0317_4Northern Griffin 2017 -erikoisjoukkoharjoitus on käynnissä Lapissa. Mukana on isännöivän Utin jääkärirykmentin ohella joukkoja Ruotsista, Virosta, Puolasta ja Yhdysvalloista. Vaativat talviolosuhteet ovat keskeinen osa harjoitusta, joka päättyy 17. maaliskuuta. Kotimaisten kopterien rinnalla lentää mielenkiintoisia kansainvälisiä vieraita.

Northern Griffin on Utin jääkärirykmentin vuoden tärkein harjoitus talvisissa olosuhteissa. Siinä harjoitellaan erikoisoperaatio-osaston (erikoisjoukot helikoptereineen ja maakalustoineen) siirtämistä Pohjois-Suomeen ja toimintaa siellä. UTJR:n toiminta-alueena on koko maa, joten on tärkeää operoida myös Lapin olosuhteissa.

northerngriffin_rvn_0317_1Siirtyminen pohjoiseen ei ole pikkujuttu. Tukikohtien (kuvassa oikealla) rakentamiseen tarvitaan täysi kyky lennättää ja huoltaa kopterikalustoa vaikeissakin olosuhteissa.

UTJR:n siirtymisessä oli mukana 90 ajoneuvoa, joista 30 on perävaunuyhdistelmiä. Niillä siirtyy 60 konttia. Neljällä keskitysmarssilla ajetaan yhteensä 220 000 kilometriä. Lisäksi tarvitaan lukuisia kuljetuskonesuorituksia.

Northern Griffinissä kehitetään myös kansainvälistä yhteistoimintakykyä. Erikoisjoukkotoiminta ja helikopterilentäminen vaativissa Lapin talviolosuhteissa kiinnostavat ymmärrettävästi myös ulkomaisia erikoisjoukkoja. Tavoitteena on kehittää kykyjä, jotka mahdollistavat esimerkiksi ns. lumipöllylaskujen tekemisen (WhiteOut).

Talvisissa maastolaskuissa helikopterin voimakas alas suuntautuva roottorivirtaus nostaa irtolumen pöllyämään niin, että miehistön näkyvyys ympäristöön käytännössä katoaa. Ratkaisu on valita esimerkiksi näre kiintopisteeksi ja tehdä lasku koko ajan edeten siten että pahin lumipilvi jää kopterin alle ja taakse

northerngriffin_rvn_0317_5Suomalaisille perusasiat kansainvälisten joukkojen kanssa toimimisessa ovat tuttuja jo aiempien harjoitusten jäljiltä ja suuria yllätyksiä ei ole ollut odotettavissa. Kuitenkin tarkoituksena on etsiä yhdessä kumppanien kanssa parhaita käytäntöjä, jotka mahdollistavat tehokkaan ja turvallisen lentotoiminnan erikoisissa olosuhteissa.

Northern Griffin on pitkä harjoitus. Se alkoi jo 20. helmikuuta erikoisjääkärien olosuhdeharjoituksella. Laskuvarjojääkärit eli varusmiehet liittyivät mukaan Ivalossa 27. helmikuuta. Samalla käynnistyi Puolustusvoimien erikoisjoukkokurssin harjoitus, jossa mm. annettiin moottorikelkkakoulutusta.

Kansainvälinen erikoisjoukko- ja helikopteriharjoitus käynnistyi 27. helmikuuta aluksi Utissa ja se päättyy 17 maaliskuuta. Kansainvälinen harjoitus on parhaillaan käynnissä Rovaniemeä ja Rovajärveä ympäröivillä alueilla ja niiden ilmatilassa.

Maaliskuun 6. päivä alkoi myös Helikopteripataljoonan koulutettavien kadettien ENO-lentotoimintaharjoitus Enontekiössä. Siinä mukana on viisi Hughes MD500 -kopteria. Tuoreet kopteriohjaajat pääsivät heti harjoittelemaan matkalentämistä vaativissa olosuhteissa. He lentävät Cross Border -hengessä myös Ruotsin puolella.

Mukana Northern Griffinissä on kaikkiaan 520 henkilöä. Suomalaisia on yhteensä 320 ja heistä 100 on varusmiehiä. Yhdysvalloista on 120 osallistujaa, Ruotsista 50 sekä Puolasta ja Virosta kummastakin 15.

northerngriffin_rvn_0317_7Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoonasta kansainvälisessä harjoituksessa Rovaniemellä on mukana kolme NH Industries NH90 -helikopteria. Yksi niistä on varakoneena.

Yhdysvalloista paikalle saapui kaksi US Armyn Boeing MH-47G Chinook -kopteria (kuvassa yllä). Toisen tulo viivästyi teknisen vian takia ja sille piti lennättää Rovaniemeltä Uttiin varaosia.

Suuri kaksiroottorinen MH-47G on tarkoitettu nimenomaan erikoisjoukkojen käyttöön. Sen varustukseen kuuluu mm. ilmatankkauspuomi ja monipuolinen omasuojajärjestelmä.

Chinookien tukena on Lockheed Martin MC-130J Commando II -kuljetuskone (kuvassa alla). Sekin on tarkoitettu nimenomaan erikoisjoukko-operaatioihin. Koneen ulommissa siipiripustimissa on säiliöt, jotka mahdollistavat kopterien ilmatankkauksen letku- ja korimenetelmällä.

northerngriffin_rvn_0317_6Amerikkalaiskopterit tuotiin Suomeen Boeing C-17 Globemaster III -kuljetuskoneilla. Ne laskeutuivat Pirkkalaan, jossa oli sopivat fasiliteetit Chinookien laittamiseksi lentokuntoon. Operaatioon kuului mm. roottorinlapojen kiinnitys.

Ruotsista Northern Griffiniin osallistuu kaksi Leonardo (ent. AgustaWestland) AW109 -kopteria (Hkp15, kuvassa alla). Kopterit on maalattu perinteiseen ruotsalaiseen mm. Viggen-hävittäjistä tuttuun vihreään sirpalenaamiokuvioon. Lisäksi niissä on moniväriset vanhanaikaiset kansallisuustunnukset. Kopterien laskutelineet on varustettu suksilla.

northerngriffin_rvn_0317_2Sikorsky UH-60M BlackHawk -kopterit (Hkp16, kuvassa alla) edustavat hieman raskaampaa kuljetuskykyä. Ruotsi hankki niitä väliaikaisratkaisuna, kun tilattujen NH90-kopterien toimituksissa oli viiveitä.

Lisäksi Rovaniemen lentoaseman siviilipuolelle oli mediapäivänä 7. maaliskuuta pysäköitynä puolalainen Airbus Military (CASA) C295J -kuljetuskone. Se toi maan osaston henkilöstön mukaan harjoitukseen.

Koska kyseessä ovat erikoisjoukot, ulkomaisten osanottajien tarkkoja yksikköjä ei kerrota. Samaten niiden henkilöstöä ei saa kuvata (tämä tosin alkaa olla arkea myös useimmissa kotimaisten harjoitusten mediatapahtumissa).

northerngriffin_rvn_0317_3Suomalaiset NH90-kopterit lentävät harjoituksessa noin 100 tuntia. Mukana on yhteistoimintaa ulkomaisten erikoisjoukkojen kanssa niin yöllä kuin päivällä. Lisäksi tehdään ammuntoja NH-kaluston MH-134D-H Gatling -oviaseella.

Erikoisjoukkojen kuljetusten ohella harjoitellaan vaativaa CSAR-toimintaa (Combat Search and Rescue) eli taistelukentän olosuhteissa tapahtuvaa etsintää ja pelastamista. Tunturilentäminen tuo erityisesti tositoimissakin karaistuneille amerikkalaisille oman haastavan lisänsä harjoitteluun.

Northern Griffinissä kokeillaan myös ns. Fat Cow -toimintaa. Siinä maastoon laskeutunut Forward Area Refueling Equipment -lisäsäiliöillä (FARE) varustettu Chinook tankkaa letkun kautta polttoainetta toisiin koptereihin.

Kansainvälisen harjoittelun rinnalla Ivalon tukikohdasta Helikopteripataljoona kouluttaa uusia perämiehiä toimintaan tunturiolosuhteissa. Mukana on myös yölentotoimintaa. Ivalosta lentää neljä NH-kopteria. Tähänkin osuuteen kuuluu myös Over Border FISE-lentotoiminta Enontekiöstä Abiskon tunturialueelle Ruotsissa. Teksti ja kuvat: Tero Tuominen

Lue myös: