Norwegian käynnistää uudelleenjärjestelytoimet tytäryhtiöissään NAI:ssa ja AAA:ssa

Norwegian_Dreamliner_glider_1Osana uudelleenjärjestelytoimiaan Norwegian Air Shuttle (Norwegian) hakee suojaa Irlannissa tytäryhtiöilleen Norwegian Air International Limited:lle (NAI) sekä Arctic Aviation Assets DAC:lle (AAA). Yhtiön lentokoneita hallinnoidaan irlantilaisyhtiön kautta ja kertoo tekevänsä toimet sidosryhmiensä etuja ajatellen.

Norwegian käynnistää yhtiössä Irlannin lakien mukaisen menettelyn, joka antaa suojaa velkojia kohtaan. Norwegian pyrkii toimillaan edelleen turvaamaan mahdollisimman monta työpaikkaa pyrkiessään vähentämään velkojaan, muuttamaan laivastonsa kokoa oikeanlaiseksi sekä turvatakseen uutta pääomaa.

"Päätös suojan hakemisesta Irlannin lain tehtiin Norwegianin ja sen työntekijöiden sekä asiakkaiden että sijoittajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tavoitteena on löytää sidosryhmiemme kanssa ratkaisuja, joiden avulla voimme nousta taloudellisesti vahvemmaksi  lentoyhtiöksi", kommentoi Norwegianin toimitusjohtaja Jacob Schram.

Käynnistynyt menettely kestää Irlannin lain mukaan jopa viisi kuukautta. Yhtiön mukaan sillä on riittävät varat mennä koko prosessi läpi.

Norwegian jatkaa rajoitetun reittiverkostonsa operointia ja yhtiön osakkeiden kauppa Oslon pörssissä jatkuu normaalisti. Myös Norwegian Reward eli yhtiön kanta-asiakasohjelma jatkaa toimintaansa normaalisti kerryttäen pisteitä sen jäsenille.

Norwegian lentää nykyisin enää kuudella koneella ja töissä on noin 600 työntekijää. Muut on irtisanottu tai lomautettu.

Halpalentoyhtiö on luottavainen ja uskoo nousevansa prosessin läpikäytyään entistä vahvempana kevyempänä lentoyhtiönä täyttämään ilmakuljetuksen tarpeet vuonna 2021 koronaviruspandemian helpotettua.

”Tavoitteemme on selvä. Tulemme ulos tästä prosessista taloudellisesti turvattuna ja kilpailukykyisempänä lentoyhtiönä, jolla on uusi rahoitusrakenne, oikeankokoinen laivasto ja parempi tarjonta asiakkaille”, jatkoi Schram.

Norwegian-konsernin varallisuus on Irlannin Dublinissa sijaitsevien yritysten hallussa. Arctic Aviation Assets DAC on näiden yhtiöiden emoyhtiö. Tämä liiketoiminta-alue hoitaa lentokoneiden rahoituksen ja omistuksen. Arctic Aviation Assets DAC on Norwegianin kokonaan omistama tytäryhtiö.

Norwegian Air International on Irlantiin perustettu halpalentoyhtiö, jonka Norwegian omistaa kokonaisuudessaan. Yhtiön kautta on operoitu lentoja Euroopassa ja Lähi-idässä sekä Euroopan ja Yhdysvaltain sekä Kanadan välillä. Yhtiö sai lentotoimintaluvan vuonna 2014.

 Lue myös: