Norwegian peruu transatlanttisia lentojaan kysynnän vähentyessä koronaviruksen takia

787_norwegian_boeingNorwegian ilmoitti kysynnän laskeneen jollain reiteillään koronaviruksen (COVID-19) leviämisen aiheuttamana ja näkyvän varauskirjoissa pidemmällä aikavälillä. Halpalentoyhtiö ilmoittaakin peruneensa merkittävästi lentojaan transatlanttisilla reiteillään sekä Euroopassa erityisesti Italian osalta.

"Olen erittäin tyytyväinen, että jatkamme strategiamme mukaisesti kohti kannattavuutta usean vuoden merkittävän kasvun jälkeen. Samanaikaisesti olemme viime päivien aikana huomanneet, että kysyntä on heikentynyt koronaviruksen vuoksi tietyillä reiteillä. Olemme siitä syystä päättäneet peruuttaa joitakin lentoja Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä", sanoi Norwegianin toimitusjohtaja Jacob Schram.

Norwegianin mukaan vaikutus lähiviikkoina on pieni, mutta erityisesti varauskirjan muutokset näkyvät pidemmällä aikajaksolla. Sen seurauksena Norwegian peruu 22 Euroopan ja Yhdysvaltojen välistä kaukolentoa 28. maaliskuuta ja 5. toukokuuta välillä.

Halpalentoyhtiö seuraa tilannetta tarkasti ja arvioi jatkuvasti reittiverkoston lisämuutostarpeita. Norwegian on muina toiminaan vähentänyt kapasiteettiaan jo lähes 15 prosentilla vuonna 2020.

Nyt vaikutukset kohdistuvat seuraaviin reitteihin: Rooma – Los Angeles, Rooma – Boston, Rooma – New York (vähemmän lentoja kaikilla reiteillä valikoitujen viikkojen aikana) ja Lontoo – New York (kolmen päivittäisen lennon sijasta kaksi päivittäistä lentoa).

Yhtiö on yhteydessä asiakkaisiin, joihin muutokset vaikuttavat ja tarjoaa heille vaihtoehtoisia lentoja.

 Norwegianilla on vain vähän lentoja Pohjois-Italiaan ja muille alueille, joihin virus on vaikuttanut voimakkaasti. Yhtiöllä on myös suurempi osuus loma- ja vapaa-ajanmatkoja, joihin näyttää kohdistuvan vähemmän vaikutuksia kuin liikematkoihin.

Kysynnän epävarmuudesta johtuen Norwegian vetää takaisin 13. helmikuuta 2020 antamansa ohjeistuksen positiivisesta tuloksesta. Tällä hetkellä on Norwegianin mukaan liian varhaista arvioida, miten virustilanne vaikuttaa kokonaisuudessaan yhtiöön.