Pakistan väittää ampuneensa alas kaksi intialaista sotilaskonetta - Intia pudotti yhden

pakistan_f16_usafPakistan on kertonut keskiviikkona 27. helmikuuta ampuneensa alas kaksi Intian sotilaskonetta ja ottaneensa yhden lentäjän vangiksi. Maiden välinen tilanne kiristyi tiistain vastaisena yönä kun Intia pommitti Pakistanin alueella olevaa terroristien koulutusleiriä.i

Intia on myöntänyt menettäneensä keskiviikon lentotoiminnassa MiG-21 Bison -hävittäjän ja sen lentäjä on kadoksissa. Internetissä on julkaistu video, jossa väitetysti olisi Intian ilmavoimien MiG-21 Bison -hävittäjälaivueen komentaja pakistanilaisten vangitsemana.

Joidenkin tietojen mukaan pakistanilaiset koneet olisivat lentäneet jopa seitsemän kilometriä Intian puolella. Intian koneiden tullessa vastavuoroisesti Pakistanin puolelle niistä kaksi olisi ammuttu alas.

Käytössä oli Pakistanissa rakennettu JF-17-hävittäjä. Pakistanin mukaan toinen intialaiskoneista putosi sen hallitsemalle alueelle kiistellyssä Kashmirissa ja toinen Intian puolelle.

Alueelta tulevien tietojen mukaan myös Intian MiG-21 olisi pudottanut pakistanilaisen Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon -hävittäjän (otsikkokuvassa).

Joka tapauksessa tilanne kiistellyllä Kashmirin alueella vaikuttaa kiristyvän. Pakistanin armeija sulki keskiviikkona maan ilmatilan, jonka läpi kulkee useita Finnairinkin reittejä (lue lisää linkistä jutun lopussa).

Intia ja Pakistan itsenäistyivät vuonna 1947 ja ovat sen jälkeen käyneet kolme sotaa. Kummallakin valtiolla on ydinaseita. T.T.

Uutinen päivittynyt kello 10.30: lisätty tieto pakistanilaisen koneen alasampumisesta.
Uutinen päivittynyt kello 11.00: lisätty tieto videosta, jolla intialainen hävittäjäohjaaja