Perjantaina päättynyt Frisian Flag sujui Ilmavoimien Horneteilta jo rutiinilla

fa18_finaf_refuel2_usafAlankomaiden kuninkaalliset Ilmavoimat järjesti Frisian Flag -lentotoimintaharjoituksen maan pohjoisosassa Leeuwardenin tukikohdassa 31. maaliskuuta - 11. huhtikuuta. Ilmavoimat osallistui harjoitukseen kuudella McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä. Tavoitteena oli kehittää Ilmavoimien kansainvälistä yhteistoimintakykyä ja parantaa kriisinhallintavalmiutta.

Frisian Flag 2014 -harjoituksen kokonaistavoitteena oli harjoitella isojen lento-osastojen toiminnan suunnittelua, toimintaa ja raportointia vaativissa skenaarioissa. Harjoitusosaston johtaja majuri Ville Hakala on tyytyväinen harjoituksen kulkuun.

"Harjoitus oli varsin onnistunut. Pääsimme lentämään isoja lentokierroksia suunnitelmien mukaisesti ja kaikki kierrokset toteutuivat."

Suomen kansallisena tavoitteena oli kehittää Ilmavoimien yhteistoimintakykyä osana laajaa monikansallista ilmaoperaatiota. Lisäksi tavoitteena oli ylläpitää ja kehittää Ilmavoimien kansainvälisen NRF-valmiusyksikön suorituskykyjä.

"Suomen osalta harjoitukselle asetetut tavoitteet täyttyivät. Parasta harjoituksessa oli toimiminen yhdessä muiden kansallisuuksien ja erilaisten konetyyppien kanssa. Tärkeä osa harjoitusta oli osallistua monikansallisten operaatioiden suunnitteluun", Hakala summaa.

Ilmavoimat on osallistunut Frisian Flag -harjoituksiin säännöllisesti vuodesta 2001 alkaen.

F16_KoninklijkeLuchtmacht"Aiempiin vuosiin verrattuna harjoituksessa ei ilmennyt mitään yllättävää. Järjestelyt toimivat ja kaikki oli niin sanotusti hanskassa", Hakala kertoo.

Harjoitukseen osallistui noin 50 lentokonetta kymmenestä maasta. Useat NATO-maat osallistuivat harjoitukseen Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon -hävittäjillä: Alankomaat kahdellatoista, Norja kuudella, Belgia neljällä, Portugali neljällä sekä Tanska kahdella koneella.

HN_ilmatankkaus_1Saksa oli mukana kahdeksalla ja Espanja neljällä Eurofighter Typhoon -hävittäjällä. Lisäksi Frisian Flagia tukemassa oli muun muassa ilmatankkaus- ja kuljetuskonekalustoa Alankomaista, Norjasta, Britanniasta, Saksasta ja Italiasta sekä Naton Boeing E-3A Sentry AWACS -johtokonekalustoa.

Suomen harjoitusosaston vahvuus oli noin 50 henkilöä. Pääryhmä saapui Leeuwardenin tukikohtaan 28. maaliskuuta. Se palasi Suomeen 11. huhtikuuta.

Harjoituksen lentotoiminta toteutettiin pääosin Pohjanmeren yläpuolella. Alue koostui Hollannin, Tanskan ja Saksan ilmatiloista.

Suomen harjoitusosasto tukeutui isäntämaan tuottamaan ilmatilannekuvaan ja tukikohtapalveluihin. Varakenttinä käytettiin Hollannin ja Saksan sotilastukikohtia.

Suomen osalta järjestelyvastuussa oli Karjalan Lennosto.

Lue myös: