Suomen hävittäjähankinta kiinnostaa - konevalmistajat vahvasti mukana Turun näytöksessä

f-35C_firstproduction_net_lockheedmartinSuomen ajankohtaiseksi nouseva hävittäjähankinta kiinnostaa valmistajia. Kesän 2015 päälentonäytökseen Turkuun saapuvat osastoillaan Saab, Lockheed Martin ja Eurofighter GmbH. Myös puolustusministerin esiselvitystyöryhmän raporttia odotellaan julkistettavaksi lähiaikoina.

Turun lentonäytöksessä tuotteitaan esittelevä Saab osallistuu lento-ohjelmaan JAS 39 Gripen -hävittäjällään. Ruotsalaisvalmistaja kehittää koneestaan uuden sukupolven JAS 39 Gripen E -versiota. Gripen nähtiin myös Lappeenrannan lentonäytöksessä vuonna 2013 (kuva alla).

LIAS_2013_D1_4Alkuperäinen Saab JAS 39 A Gripen teki ensilentonsa vuonna 1988. Tuolloin se oli yksi vaihtoehdoista myös Suomen Ilmavoimien uudeksi hävittäjäksi. Valinnassa päädyttiin kuitenkin kehityskaarensa alkuvaiheessa olevan Gripenin sijasta McDonnell Douglas F/A-18 Hornetiin.

Saabin mukaan ensimmäisen JAS 39 E:n eli Gripen NG -koneen (Next Generation) roll out tapahtuu vuonna 2016. Gripenin osuus maailman hävittäjämarkkinoista voisi olla valmistajan arvion mukaan jopa 10-15 prosenttia. Se tarkoittaisi seuraavien 20 vuoden aikana 300 konetta, parhaassa tapauksessa jopa 450.

F35_L2_demo_2Amerikkalaisvalmistaja Lockheed Martin tuo paikalle F-35 Lightning II Cockpit Demonstrator -ohjaamosimulaattorin. Lentoposti.fi koelensi laitteen Helsingissä elokuussa 2014 (kuva simulaattorin HUD-näytöstä vasemmalla, linkki juttuumme uutisen lopussa).

Lockheed Martin F-35 Lightning II (otsikkokuvassa) on viidennen sukupolven monitoimihävittäjä, jossa stealth-ominaisuudet yhdistyvät tilannekuvaa selventävään sensorifuusioon.

Koneen ensilento tapahtui vuonna 2006. Nyt niitä on rakennettu jo reilut 100. F-35:stä on kolme eri versiota, joista merijalkaväen F-35B kykenee lyhyisiin lentoonlähtöihin ja pystysuoriin laskuihin (VSTOL). Otsikkokuvassa on Lightningin tukialusversio F-35C.

Mukana Turussa on myös Eurofighter GmbH, jonka valikoimassa on monikansallinen Eurofighter -hävittäjä. Itse konetta valmistaja ei kuitenkaan tuo paikalle.

Eurofighter lensi ensikertaa jo vuonna 1994 ja käyttöön se otettiin vuonna 2003. Nykyisin koneita valmistettu jo yli 400. Englannin RAF tuntee tyypin nimellä Typhoon.

Eurofighter_1Puolustusministeri perusti lokakuussa 2014 esiselvitystyöryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella F/A-18 Hornet -kaluston suorituskyvyn korvaamisen suunnittelun aloittaminen.

Lopullisin päätöksiin tulee vaikuttamaan myös se tosiasia, että mitkä tyypit ovat edelleen tuotannossa ja joita tuetaan mm. varaosin jopa yli 2030-luvun. Suomen seuraavan hävittäjän elinkaari päättyy arviolta vuosina 2055-2060.

Työryhmässä ovat edustettuina puolustusministeriö, pääesikunta ja Ilmavoimat. Sen reporttia odotellaan lähiaikoina, sillä ilmoitettu määräaika umpeutui 30. toukokuuta 2015.

Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös järjestetään Turussa 6.-7. kesäkuuta.

Lue myös: