Trafi: Lentokoneiden laserhäirintä kasvussa

FAA_laser_at_cockpitLentokoneiden ja helikoptereiden häirintä laserilla on voimakkaasti kasvava riskitekijä lentoliikenteessä. Lentoliikenteen laseshäirintätapaukset ovat olleet kasvussa kuluvan vuoden aikana. Suomessa on raportoitu jo 58 tapauksesta vuoden 2014 aikana.

”Lasersäteet voivat haitata näkemistä lennon kriittisissä vaiheissa, kuten lentoonlähdön ja laskun aikana tai muutoin matalalla lennettäessä. Laserosoittimet vaikeuttavat lentäjän keskittymistä ja voivat aiheuttaa näköhäiriöitä ja toimintakyvyn osittaisen menetyksen”, kertoo johtava asiantuntija Ilkka Kaakinen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Suomen lentäjäliitto ja säteilyturvakeskus aloittivat uuden Laser ei ole lelu -kampanjansa 19. joulukuuta. Tarkoituksena on lisätä tietoutta jopa leluina pidettävien laserosoittimien vaaroista.

 

Häirintätapaukset ovat kasvussa myös Suomessa

FAA_Runway_glare_animViime vuonna Suomessa ilmoitettiin 60 laserhäirintätapausta ja tämän vuoden ennakkotietojen mukaan tapauksia on ollut 58 marraskuuhun mennessä. Tapausten määrät nousevat erityisesti loppuvuodesta. Yli puolet tapauksista oli Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä ja kaksi kolmasosaa niistä ajoittui koneen lähestymisen yhteyteen.

Lasersäteiden ei ole raportoitu aiheuttaneen lento-onnettomuuksia, mutta laserhäirinnästä johtuvien vaaratilanteiden määrä kasvaa eri puolilla maailmaa. Suomessa tapausten määrä on ollut muihin maihin verrattuna lukumääräisesti vähäinen.

Ilmoitetut laserhäirintätapaukset eri maissa 2009 – 2013

                    2013             2012             2011             2010             2009

Suomi            60             62              57              35              15
UK            1394           1571           1912           1500             742
USA          3960           3482           3592           2836           1527
Kanada        461             357             273             187             108
Saksa          322             342             279             273               36


Vanhempien tulee valvoa lapsiaan

Laserhäirinnän lisääntyminen johtuu osaksi teknologian kehityksestä, tuotteiden helposta saatavuudesta ja toisaalta silkasta ymmärtämättömyydestä.

Käsikäyttöiset laserosoittimet ovat edullisia ja helposti saatavilla, joten monet pitävät niitä virheellisesti leluina. Vanhempien tulisikin valvoa käyttöä ja opastaa lapsiaan laserosoittimien oikeasta käsittelystä sekä niiden väärinkäytöstä aiheutuvasta vaarasta, esim. viiden milliwatin, joka on toimistoissa käytettävien laserosoittimien maksimiteho, häiritsee lentäjiä vielä kolmen kilometrin etäisyydeltä.


Laserilla osoittaminen rangaistavaa

Laserosoittimien käyttö ilma-aluksen ohjaamomiehistöä kohtaan on rangaistavaa jo sellaisenaan, vaikka mitään todellista vahinkoa eikä konkreettista vaaraa ilma-alukselle, sen miehistölle tai matkustajille seuraisi.

”Jos lasersäteellä todella osutaan ohjaamomiehistön silmiin lennon kriittisessä vaiheessa eli nousun tai laskeutumisen aikana niin, että ohjaaja häikäistyy ja jopa menettää osittain näkökykynsä, on vaaratilanne tällöin todellinen ja vakava ja tästä voidaan rangaista”, muistuttaa Kaakinen.

Jos laserosoittimen käytöllä aiheutetaan todellista vahinkoa, sovellettavaksi tulevat mm. kaikki ne rikoslain säädökset, joilla turvataan ihmisten henkeä ja terveyttä, kuten ruumiinvamman tuottamusta ja kuolemantuottamusta koskevat säännökset. Vahingon aiheuttaja joutuisi vastuuseen myös huomattavista taloudellisista vahingoista.

Lue myös Laser ei ole lelu-kampanjasta sekä linkin takana olevia aiempia Lentoposti.fi:n uutisia lentoliikenteen laserhäirinnästä: