Varkauden kansainvälinen lentokenttä on nyt valvomaton lentopaikka

Finavia_sign_2(päivittynyt 17.15) Finavia poisti Varkauden lentoaseman omasta verkostostaan. Muutoksen myötä Varkauden kansainvälinen lentokenttä on tänään 1. tammikuuta 2016 alkaen valvomaton lentopaikka. Ilmailutiedotuspalvelun materiaaleihin muutos päivittyy vasta maaliskuussa.

Finavian Varkauden lentokentän toiminnan päättyminen ei ehtinyt ajoissa ilmailutiedostuspalvelun AIRAC-kiertoon sen edellyttämällä tavalla. Ilmailutiedotuksesta vastaavalle AIS-yksikölle myöhässä toimitettu tieto sisällytetään vasta maaliskuussa 2016 voimaan tulevaan Suomen ilmailukäsikirja AIP:n muutokseen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on antanut asiasta omat päätöksensä Finavian hakemuksen mukaisesti. Lentoaseman hyväksyntätodistus päättyi sen mukaisesti 31. joulukuuta 2015. Toisella Trafin päätöksellä poistettiin ilmailulain mukaisesti Finavian esityksestä Varkauden lentotiedotusalue EFVR FIZ.

EFVR_2016Lentoaseman toiminnan lopettamisen myötä muuttuvat mm. sitä ympäröivät ATS-ilmatilat, viestilaitteet, asematasopalvelut, palo- ja pelastuspalvelu, lähestymis- ja kiitotievalot sekä radiosuunnistuslaitteet ja menetelmät.

Varkaus (EFVR) on Finavian AIS-yksikön julkaiseman AIP Supplementin mukaan 1. tammikuuta 2016 alkaen valvomaton lentopaikka, jossa on käytössä 2000 metriä pitkä asfaltoitu kiitotie 14/32.

Maaliskuun 2016 lopulta lähtien Varkauden tiedot löytyvät AIP:n valvomattomien lentopaikkojen luettelosta. Samaan luetteloon päätyi vuosi sitten myös entinen sotilaskenttä Kauhava. Ne erottuvat hieman muusta joukosta 2000 ja 2700 metrin pituisten kiitoteiden myötä.

Päivitys 17.15: Lisätty tarkennettu kappale Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin päätöksistä.

Lue myös: