Lufthansa konserni teki erinomaisen tuloksen vuoden toisella neljänneksellä. Voitollinen Q2 nostaa yhtiön puolivuotistuloksen lähes pinnalle. Tulosennuste koko vuodelle 2012 on positiivinen. Lue lisää » |
|||
Rajavartiolaitos esti tiistaina 31.7.2012 Helsinki – Vantaan lentoasemalla Torontoon toisen henkilön passilla matkustamista yrittäneen henkilön matkan. Rajatarkastaja kiinnitti huomiota siihen, että passikuva ei täysin vastannut henkilön kasvoja, vaikka yhdennäköisyys olikin suuri. Lue lisää » |
|||
Yhteispohjoismainen helikopterihankinta ei onnistunut suunnitellusti, koska Tanska päätyi nykyisin nimellä Agusta Westland AW101 tunnettuun kopteriin. Ruotsi halusi Norjan ja Suomenkin valitsemaan NH90:een korkeamman matkustamon. Norja osti NFH-meritoiminta- ja Suomi TTH-joukkojenkuljetusversion. Nyt Flight kertoo Norjan saattavan perua kaupat myöhästelyn takia. Lue lisää » |
|||
El Al on tilannut Boeingilta kaksi lisäkonetta nostaen kokonaistilausmäärän kuuteen 737-900ER-koneeseen. Lisätilaus on osa maaliskuussa 2011 tehtyä tilaussopimusta. Kahden uuden koneen arvo on listahinnoin noin 179,2 miljoonaa dollaria. Lue lisää » |
|||
Taitolentotapahtuma Sami Kontio Challenge järjestetään toista kertaa. Nyt paikkana on Tikkakosken lentokenttä Jyväskylässä ja ajankohtana 18.-19. elokuuta. Erikoisuutena on mahdollisuus ostaa takapenkkiläisen paikka tapahtuman pääesiintyjänä nähtävän Baltic Bees -suihkutaitolentoryhmän kyytiin. Lue lisää » |
|||
Airbus on 2. elokuuta kytkenyt virrat päälle ensimmäisen lentoon nousevan Airbus A350 XWB -matkustajakoneen (MSN1) ohjaamossa. Kyseessä on merkittävä virstanpylväs konetyypin valmistumisessa. Näin siitä huolimatta, että yhtiö äskettäin ilmoitti siiven rakentamisessa ilmenneiden ongelmien viivästyttävän valmistumista vuoden 2014 jälkimmäiselle puoliskolle. Lue lisää » |
|||
IATA raportoi tyytyväisyyttä myönteisiin tuloksiin Washingonissa järjestetystä kokouksesta, jossa 17 maailman suurinta lentoliikenteen mahtia keskustelivat rakentavista askeleista kohti maailmanlaajuista päästökauppaa. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt lakialoitteen, joka kieltää maan lentoyhtiöitä osallistumasta EU:n ETS-päästökauppaan. Asian tekee erittäin merkittäväksi se, että lakialoite hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös oli kuitenkin pettymys Yhdysvaltojen ympäristöaktiiveille. Lue lisää » |
|||
Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA raportoi hitaan matkustajakasvun jatkuvan. Hidas kasvu on linjassaan heikon liiketoiminnan ja matkustajien luottamuksen kanssa. Rahtimarkkinoiden näkymät jatkuvat heikkoina. Lue lisää » |
|||
Venezuelan Conviasa Airlines tilasi Embraerilta kuusi E190-konetta ja 14 koneen option. Listahinnoin tilauksen arvo on noin 271,2 miljoonaa dollaria ja optioiden toteutuessa arvo nousee 904 miljoonaan dollariin. Lue lisää » |
|||
Embraerin vuoden toinen neljännes toi yhtiölle 54,3 miljoonan dollarin tuotot 1,7 miljardin dollarin liikevaihdolla. Yhtiö toimitta Q2:n aikana asiakkaille 35 liikennelentokonetta ja 20 liikesuihkukonetta. Yhtiö nosti myös tuottoennustetta vuodelle 2012. Lue lisää » |
|||
Finnair ja LSG Sky Chefs Group ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka perusteella vastuu inflight- ja catering-palveluja tarjoavan Finnair Catering Oy:n toiminnasta ja päätöksenteosta siirtyy LSG:lle. Aiesopimus yhtiön myynnistä julkistettiin maaliskuussa mutta toukokuun lopussa hanke kaatui Lufthansan hallituksessa. Lue lisää » |
|||
YLE Radio Suomen Taustapeili -ohjelma on ottanut kahden viikon rupeaman ajaksi aiheekseen ilmailun. Asiaa lentämiseen liittyvistä aiheista on kuultavana arkisin 30.7. - 10.8. alkuillasta klo 17.30-18.00. Kymmenosaisen Ilmailun Taustapeilin toimittaa Marko Miettinen. Aiheina ovat mm. Varttimarkka, marshaller, laskuvarjohyppy, simulaattori ja lento Pekingiin. Kaksi osaa on jo livahtanut eetteriin, mutta nekin voi kuunnella netissä YLE Areenassa. Lue lisää » |
|||
airberlin group varustaa kaikki 14 vielä toimitettavana olevaa Airbus A320/A321 -lentokonetta uusilla polttoainetta säästävillä Sharkleteilla. Airbusin wingletit ovat kaksi ja puoli metriä pitkät, ylöspäin suuntautuvat ulokkeet siipien kärjissä. Ne vähentävät ilman pyörteisyyttä ja parantavat täten lentokoneen aerodynamiikkaa. Lue lisää » |
|||
Ryanair haluaa, että sen tulevissa koneissa olisi leveämmät ovet, kertoo Guardian. Näin nopeutettaisiin matkustajien liikkumista ja lyhennettäisiin koneiden kääntöaikoja. Yhtiö on jo aiemmin kertonut kiinnostuksestaan kiinalaiseen COMAC C919 -koneeseen. Vielä suunnitteluvaiheessa olevana siihen saataisiin myös muita halpakonseptia tukevia uudistuksia. Lue lisää » |
|||
Boeing 787 -matkustajakoneen moottorissa sattui tarkemmin määrittelemätön häiriö Charlestonin lentokentällä Etelä-Carolinassa. General Electric GEnx-1B -voimanlähteestä lensi jotain kiitotielle ja ruohikkoon, joka syttyi palamaan. Kone oli vielä asiakkaalle eli Air Indialle luovutusta edeltävissä testeissä. Lue lisää » |
|||
Finavian Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman laajat kunnostustyöt saatiin päätökseen viime viikolla. Reittilennot starttasivat kentältä kesätauon jälkeen lauantaina. Lue lisää » |
|||
Ilmailu-, avaruus- ja puolustusteknologia- jätti EADS:in vuoden 2012 ensimmäisen vuosipuoliskon tulos oli vahva ja ylitti odotukset. Kuuden kuukauden aikana saatujen tilausten arvo oli 28,2 miljardia euroa. Tilauskanta kesäkuun lopussa oli ennätyskorkeat 551,7 miljardia euroa, mikä tuo vakautta maailman nykyisessä taloustilanteessa. Lue lisää » |
|||
Kun Englannissa järjestetään suuria juhlia, ilmailu saadaan aina jotenkin ujutettua mukaan. Niin kävi olympialaisten avajaisissakin. Mukana oli luonnollisesti Royal Air Force, mutta myös englantilais-italiainen AgustaWestland AW139 G-OLYM. Lue lisää » |
|||
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 625
- 626
- 627
- 628
- 629
- 630
- 631
- 632
- 633
- …
- seuraava ›
- viimeinen »