Airbus sai vuoden 2017 aikana 1109 nettotilausta lentokoneistaan. Edellisvuoteen verrattuna kasvu oli merkittävä, sillä vuonna 2016 tilauksia oli 731. Valtaosa tilaussopimuksista saatiin valmiiksi vasta joulukuussa, jonka osalta tilausmäärä oli 776 konetta. Airbusin vuoden 2017 ns. "book-to-bill" -luku oli hyvä 1,5. Eurooppalaisvalmistajan tilauskirjassa on nyt 7265 lentokonetta, joka on alan uusi ennätys. Tilausperuutusten jälkeen Airbusin vuosi koostui 828 tilauksesta hyvin myyvästä A320-koneperheestä ja sen NEO/CEO-versioista. Laajarunkotilauksia saatiin vuoden aikana 13. Ne ovat kahdeksan A330-900neo -konetilausta sekä viiden A330-200-koneen muutostyöt MRTT-ilmatankkauskoneiksi. Vuoden aikana ei siis saatu yhtään tilausta A350- ja A380-koneista. Airbusin toimitettujen koneiden määrä on kasvanut viidessä vuodessa yli 22 prosenttia. Vuonna 2012 koneita toimitettiin 512, 688 vuonna 2017 ja vuonna 2017 jo 718. Vuonna 2017 Airbus toimitti 588 kapearunkokonetta, joista 181 uutta neo-versiota. Laajunkokoneiden osalta toimitettiin 67 A330-, 78 A350 ja 15 A380-konetta. Joulukuisen 127 koneen toimitusennätyksen takana oli 47 A320neo- , yhden A330-, yhdeksän A350XWB- ja yhden A380 -koneen tilauksista. Airbus on kasvattanut tuotantoaan jo 15 vuotta peräkkäin. Suurin osa eli 35 prosenttia koneista toimitettiin vuoden 2017 aikana asiakkaille Aasiaan. Toiseksi suurin asiakaskunta olivat leasing-yhtiöt, jotka vastaanottivat 31 prosenttia tilauksista. Amerikkaan koneista meni 16 prosenttia ja Euroopaan 13 prosenttia. Lähi-Itään ja Afrikkaan koneista toimitettiin vain viisi prosenttia.
"Odotamme yli 800 konetoimitusta vuodelle 2018 ja vuonna 2020 toimitamme enemmän koneita kuin Boeing", kommentoi Airbusin toimitusjohtaja Fabrice Bregier, joka jäi vuonna 2017 niukasti jälkeen Boeingin 763 toimituksesta. Bregier huomautti, että joulukuun lukujen valossa vuonna 2018 voitaisiin toimittaa jopa 1500 lentokonetta. Joulukuun kovia toimituslukuja selittävät mm. ns. purjelentokoneet eli A320neo-perheen koneet joita ei ole voitu toimittaa asiakkaille puuttuvien tyyppihyväksyntöjen seurauksena. Parhaimmillaan tälläisiä koneita on Bregierin mukaan seisonut Airbusin tehtaiden asematasoilla jopa 60.
"CSeries-yhteistyö ei kuitenkaan sulje A319-tuotantolinjaa ja toistaiseksi olemme vielä kilpailijoita keskenämme. En näe syytä miksi ajaisimme A319-tuotannon alas", kommentoi Airbusin kaupallinen johtaja John Leahy heikosti kaupasti käyvää kapearunkoversiota.
Uusia tilauksia ei kuitenkaan ole tullut ja neuvottelut suurimman jättikoneasiakkaan Emiratesin kanssa eivät ole edenneet. Se on tilannut yhteensä 142 A380-konetta. Niistä on toimitettu jo 100. Kaikkiaan A380-koneita on tilattu vain 317. Emirates toivoo koneesta päivitettyä ja uudelleenmoottoroitua versiota. Airbus puolestaan odottaa uusia tilauksia ennen sitoutumista mahdolliseen A380Plus-versioon. Kuluvan vuoden aikana A380-koneita on määrä toimittaa 15 kappaletta.
"Keskustelut ovat edelleen käynnissä Emiratesin kanssa mutta mikäli se ei toteudu voimme joutua sulkemaan tuotannon. Emirates on ainoa yhtiö, joka voi vastaanottaa vuosittain kuusi A380-konetta", päätti Leahy. Lue myös:
|
|||