Fly In tarkoittaa tapahtumaa, johon lennetään omilla koneilla toisilta kentiltä tapaamaan muita ilmailjoita. Lentotapahtumaan oli ilmoittautunut 35 konekuntaa. Niistä kaikki eivät kuitenkaan sääolosuhteiden takai päässeet paikalle. Vierailevia koneita saapui Malmille ulkomaita myöden mm. Hollannista, Latviasta ja Ruotsista.
Paikalle oli jälleen ilmailijoiden ohella kutsuttu myös suuri yleisö. Aamun sateisesta säästä huolimatta väki oli optimistista ja lähti liikkeelle. Kelin parannuttua kentällä vierailikin Lentopostin arvion mukaan useita tuhansia ihmisiä. Erityisen runsaasti oli lapsiperheitä eli mukana oli mahdollisia tulevia ilmailijoita.
Toimenkuvansa mukaisesti Tiilikainen korosti myös Malmin luontoarvoja. Kenttä toimii turvasatamana Suomessa yhä harvinaisemman niitty-luontotyypin lajeille. Yksi tällainen on uhanalainen viheryökkönen. Malmin lentoaseman ystävät -yhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen kertoi kentän lentokäytössä säilyttämisen nykytilanteesta. Sen voisi summata: taistelu jatkuu. Myös Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka käytti puheenvuoron, jossa hän kertasi liiton satavuotista historiaa sekä yleisilmailun merkitystä. Fly In -tapahtumaa varten liitto oli vuokrannut Helsingin kaupungilta käyttöönsä lentoaseman suuren hangaarin. Se oli jaettu kahteen osaan. Toisessa eri ilmailulajit sekä alan yritykset esittelivät toimintaansa.
Lentokonehalliin oli rakennettu esterata, jota nelikopterit kiersivät huimaavalla vauhdilla. Yleisö näki monitoreista saman näkymän kuin lennättäjät virtuaalilaseissaan. Myös kentän asemataso oli avattu yleisölle. Siellä oli tutustuttavina erilaisia yleisilmailukoneita ultrista kaksimoottorisiin. Valitettavasti kentän suurin kone, Airveteranin Douglas DC-3 oli koko päivän Tallinnassa jäsenlennolla.
Reitti oli kulkenut normaalien yleisilmailun lentoväylien kautta Helsingin edustan merialueen yllä. Hinausköydellä yhteen kytketty konepari varmasti herätti hämmästystä sen nähneissä. Yksi Malmin ilmailutapahtuman erikoisvieraista oli myös Hyvinkään ilmailukerhon Diamond Aircraft HK36 Super Dimona -moottoripurjekone. Sekin erottautui muista Malmin lentokoneista pitkällä 16 metrin kärkivälillään, joka on lähes kaksinkertainen perinteisiin yleisilmailukoneisiin verrattuna.
Edellisten erikoisempien koneiden lisäksi Malmille laskeutui Fly In -tapahtuman vieraaksi Piper PA-46 M600 Malibu -potkuriturbiinikone. Tämän Latvian Riiasta suoralla lennolla saapuneen konekunnan lentäjä on vieraillut kaikissa aiemmissakin Malmi Fly In -tapahtumissa.
Nykyisin Riektins lentää vuodessa 6-7 kertaa pienkoneellaan ulkomaille. Hän toivoi voivansa laskeutua Malmille myös vuonna 2020.
Ilmailupäivää juonsivat Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen sekä ilmailuhistorian asiantuntija ja aluelennonjohtaja Jouni Laukkanen. Juonnoissa avattiin Malmin historiaa ja nykytilannetta sekä kerrottiin esillä olevista lentokoneista sekä ilmatilassa tapahtuneesta lentoliikenteestä.
Lentoaseman terminaalin eli ns. Pyöreän Check In -ravintolassakin oli ruokailijoita niin paljon, että istuinpaikkaa piti etsiä. Tapahtuma-alueen pysäköintipaikat olivat täynnä jo puolestapäivästä eteenpäin. Malmin lentokentän lentotoimintaa ylläpitää nykyisin Malmin lentokenttäyhdistys. Malmi on edelleen operaatiomäärältään Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä. Sieltä käsin operoivat edelleen useat lentokoulut, kaupalliset toimijat sekä yleisilmailijat.
Lentokenttäyhdistys pyrkii pääsemään kaupungin kanssa jatkosopimukseen mutta toistaiseksi keskusteluyhteys on ollut valitettavan yksipuolista eikä neuvotteluita ole saatu käyntiin. T.T, M.H.
Lue myös:
|
|||