Ruotsin LFV:llä ei ollut vielä iltapäivällä arviota kuinka moneen lentoon tapahtuma vaikutti. Lentoliikenteelle aiheutui kuitenkin merkittäviä yli 45 minuutin mittaisia viiveitä. Häiriö kosketti myös osaa Finnairin lennoista. LFV:n tiedottaja kertoi Lentoposti.fi:lle, että ongelmat alkoivat kello 15.45 paikallista aikaa ja päättyivät noin kello 16.45.
Aurinkomyrskyn aiheuttama häiriö havaittiin myös Suomen lennonvarmistuksessa. Vaikutukset Suomessa olivat kuitenkin vähäiset. Osa Ruotsista tulevasta liikenteestä saapui myöhässä. Finavian lennonjohdon tutkajärjestelmät toimivat aurinkomyrskyn aikaan normaalisti. Suomen Ilmatieteen laitoksen 4. marraskuuta kello 15.50 annetun avaruussää-ennusteen mukaan Avaruussäätila on häiriöinen ja aurinkotuuli on nopeaa. Ilmatieteen laitoksen avaruussäätutkijan tuoreen tilannearvion mukaan auringosta on saapunut nopean aurinkotuulen rintama maahan toissapäivänä, joka kuljettaa mukanaan korkeaenergiaisia hiukkasia. Merkittäviä geomagneettisia häiriöitä on odotettavissa ainakin tämän päivän ja huomisen aikana. Revontulia voi havaita tämän seurauksena myös huomattavasti Lappia etelämpänä. Aurinkomyrsky on Auringossa tapahtuva voimakas hiukkaspurkaus, josta tulee hiukkaspilvi Maahan. Yleensä se näkyy revontulina, mutta voi aiheuttaa myös sähköhäiriöitä ja vaurioita sähkölaitteille. Päivitys: Tarkennettu Finavialle Suomessa näkyneitä vaikutuksia.
|
|||