Boeingin Loyal Wingman -hanke etenee - ensimmäisen proton runko valmistui

124A8421_EDITED2-hi-resBoeing Australia on saanut valmiiksi ensimmäisen Loyal Wingman -hankkeessa rakennettavan miehittämättömän ilma-aluksen rungon. Ensilennon odotetaan tapahtuvan kuluvan vuoden aikana. Kyseessä on hanke, jossa rakennetaan Super Hornetille siipimies.

Nyt valmistunut Loyal Wingmanin runko on ensimmäinen kaikkiaan kolmesta prototyypistä, joita hankkeessa kehitetään yhdessä Boeing Australian sekä Australian kuninkaallisten Ilmavoimien kanssa.

BOEING_ATS_demoKyseinen uusi miehittämätön ilma-alusjärjestelmä esiteltiin Australian Melbournessa Avalon 2019 -ilmailunäyttelyssä maaliskuussa 2019.

"Tämä on jännittävä askel ohjelmalle ja Australian ilmailuteollisuudelle, joka kehittää ensimmäistä sotilaskonetta yli 50 vuoteen", sanoi Boeing Airpower Teaming Systemsin johtaja Shane Arnott.

Kyseessä on historiallinen hanke myös Boeingille, sillä yhtiön tuotevalikoimaan tulevaa ilma-alusta kehitetään ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain ulkopuolella. Mahdollisesti konetta voitaisiin myydä asiakkaille helpommin ilman perinteistä FMS (Foreign Military Sales) -ohjelmaa.

Loyal Wingman -hankkeessa kehitetään komposiittivalmisteisesta materiaaleista 11,7-metristä ilma-alusta, joka hyödyntää tekoälyä toimiessaan yhdessä miehitettyjen ja miehittämättömien alustojen kanssa. Järjestelmä kykenisi jopa 2000 merimailin eli noin 3700 kilometrin mittaisiin lentoihin.

BOEING_ATS_soloEnsimmäisen prototyypin kanssa haetaan kokemuksia valmistusprosessista, jota Boeing Australia kehittää puolustustusteollisuusmarkkinoille. Loyal Wingman on suunniteltu räätälöitäväksi asiakkaiden maakohtaisiin vaatimuksiin sensoreiden ja järjestelmien osalta.

Seuraavissa kehitysvaiheissa prototyyppi saa alleen laskutelineet ja sisäänsä erilaisia järjestelmiä. Niiden jälkeen siirrytään toimivuuskokeisiin ja ensilennon odotetaan tapahtuvan vielä vuoden 2020 aikana.

Hankkeessa on mukana kaikkiaan 16 eri toimijaa. BAE Systems Australia on kehittänyt siihen erilaisia järjestelmiä kuten lennonhallintajärjestelmän, RUAG Australian käsialaa on laskutelinejärjestelmä, Ferra Engineering on toimittanut eri komponentteja ja AME Systems puolestaan johtosarjoja.

BOEING_ATS_SH_wingmansSuunnitelmissa on kehittää Loyal Wingman UAV-järjestelmä toimimaan yhdessä mm. Boeing F/A-18 Super Hornetin ja ELSO-versio EA-18 Growlerin kanssa yhdessä tulevaisuuden taistelukentällä. Boeing lennätti MUMT (Manned Unmanned Teaming) -hankkeessaan helmikuussa 2020 kahta Growleria autonomisesti. Tuolloin mukana oli varmistusohjaajajat.

Vastaavia ilmapuolustus- ja taistelujärjestelmiä, jotka yhdistäisivät perinteiset sotilaskoneet ja miehittämättömän ilmailun kehittävät mm. Dassault Aviation ja Airbus sekä BAE Systems ja Leonardo.

Boeing tarjoaa Suomella Ilmavoimien HX-hankkeessa F/A-18E/F Super Hornet Block III -hävittäjiää ja  EA-18G Growler Block II -ELSO-koneita. Miehittämätön teknologia voisi olla Suomelle potentiaalinen tulevaisuuden optio.

Lue myös: