Eurooppa yhtenäistää kolmansien maiden lentoyhtiöiden turvallisuushyväksynnät

EASA_logo_1Eurooppa keskittää ja yhtenäistää kolmansien maiden lentoyhtiöiden turvallisuushyväksynnät. Nykyisten 32 eri järjestelmän sijaan turvallisuusluvat myöntää jatkossa Euroopan lentoturvallisuusviranomainen EASA.

Ulkomaisten lentoyhtiöiden valvontaa on toteutettu jo vuosien ajan useissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Kiinassa ja useissa EU:n jäsenvaltioissa. Vuonna 2008 EASA sai tehtäväkseen yhtenäistää Eurooppalainen järjestelmä ulkomaisten lentoyhtiöiden turvallisuustason tutkimiseksi. EASA antaa jatkossa turvallisuushyväksyntöjä ulkopuolisille yhtiöille mikäli ne noudattavat kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n standardeja.

Kaikkien kolmansien maiden (Third Country Operators, TCO) lentoyhtiöiden, jotka harjoittavat säännöllistä tai ei-säännöllistä kaupallista ilmakuljetustoimintaa EU:n perussopimusten alaiselle alueelle, tämän alueen sisällä tai tältä alueelta sen ulkopuolelle, on haettava 26. marraskuuta 2014 mennessä EU-asetuksen 452/2014 mukainen turvallisuushyväksyntä.

Jäsenvaltiot vastaavat edelleen liikenneoikeuksien myöntämisestä kolmansien maiden lentoyhtiöille. Kuuden kuukauden siirtymäkauden aikana kolmannen maan lentoyhtiön on kuitenkin jäsenvaltiolta lentoluvan saadakseen haettava myös EASA:lta TCO hyväksyntää sen varmistamiseksi, että EASA saa kolmansien maiden lentotoiminnan harjoittajien hyväksyntäprosessin päätökseen ennen siirtymäkauden päättymistä.

Jäsenvaltioilla on oikeus kieltäytyä myöntämästä kolmannen maan lentoyhtiölle lentolupaa, jos se ei voi osoittaa hakeneensa EASA:lta TCO-hyväksyntää.

Kolmansien maiden lentotoiminnan harjoittajia koskeva EU-asetus tulee voimaan 26. toukokuuta 2014.