Experimental-lentokoneen ovi irtosi lennolla - laskeutui onnistuneesti Tampere-Pirkkalaan

OH-XRT_160612Pirkanmaan pelastuslaitos sai sunnuntaina 3. marraskuuta ilmoituksen keskisuuresta ilmaliikenneonnettomuusvaarasta. Pelastuslaitoksen mukaan Europa XS Monowheel  experimental-lentokoneen ovi oli pudonnut lennolla Lempäälän yllä. Osiaan menettäneen koneen lentäjä laskeutui onnistuneesti Tampere-Pirkkalan lentoasemalle.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen antaman tiedon mukaan kaksipaikkaisen experimental-lentokoneen oli irronnut lennolla ja pudonnut maahan Lempäälän Nurmen alueella. Koneessa oli lentäjän lisäksi myös toinen henkilö.

Experimental-koneen lentäjä teki onnistuneen laskun Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Kukaan ei loukkaantunut vaaratilanteessa eikä pelastuslaitoksella lopulta ollut varsinaista tehtävää.

Vaaratilanteessa ollut konetyyppi oli Europa XS Monowheel OH-XRT. Konetyypissä on kaksi kuomumaista ovea, jotka on saranoitu yläreunasta.

Pirkkala_TWROven irtoaminen saattaa tuoda merkittävästi ilmavirtaa ja melua ohjaamoon sekä lisätä vastusta. Yllättäen ilmentyvänä tämä saattaa häiritä ohjaajan keskittymistä tehtäväänsä. Turvavyöt varmistavat että koneesta ei voi pudota vaikka ovi olisikin auki.

Esimerkiksi laskuvarjohyppytoimintaan käytettävillä koneilla lennetään rutiininomaisesti ovi auki tai kokonaan ilman ovea. Sunnuntaisessa tapauksessa suurin vaara aiheutuikin pudonneesta ovesta, joka olisi saattanut aiheuttaa vaaraa maassa oleville.

Experimental-koneella tarkoitetaan yleisilmailun osalta käytännössä itse rakennettua tai muunneltua tyyppihyväksyttyä  lentokonetta. Koneiden huoltaminen on vapaampaa, mutta niiden käyttö on rajoitetumpaa esimerkiksi kaupallisen toiminnan osalta.

Päivitys 5.11: Lisätty kuva vaaratilanteeseen joutuneesta koneesta.