Finavian lentoasemien kautta lensi 18,3 miljoonaa matkustajaa vuonna 2023 – kasvua huimat 19%

EFRO_checkin2023_1Finavian lentoasemien kautta lensi viime vuonna 18,3 miljoonaa matkustajaa, mikä on 19 prosentin kasvu vuodesta 2022. Matkustajista valtaosa eli 15,3 miljoonaa kulki Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta, jonka matkustajamäärä kasvoi myös 19 prosenttia edellisvuodesta. Kasvua tuli vahvasti myös Lapin ennätyksellisen talvisesongin myötä. Huimista kasvuluvuista huolimatta matkustajamäärät eivät yllä vielä lähellekään vuoden 2019 tasoa.

PetriVuori_2021_1"Pyrimme aktiivisesti vahvistamaan lentoyhteyksiä yhteistyössä lentoyhtiöiden ja matkailuorganisaatioiden kanssa parantaaksemme Suomen saavutettavuutta. Vuonna 2023 Suomesta oli noin 130 suoraa reittiä eri puolille maailmaa. Matkustajamäärät kasvoivat erityisesti Euroopan lennoilla, mutta kehitys on ollut positiivista myös kaukolennoilla Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan", sanoi Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.

Vuonna 2023 Finavian lentoasemien kautta kulki yhteensä 18,3 miljoonaa matkustajaa (+19%), joista 80 prosenttia lensi kansainvälisillä lennoilla ja 20 prosenttia kotimaan lennoilla. Vuonna 2022 matkustajia oli 15,4 miljoonaa. Lento-operaatioita eli nousuja ja laskuja oli vuonna 2023 yhteensä 179 960 (+8%).

Ennen pandemiaa eli vuonna 2019 kaikkien Finavian  lentoasemien kautta kulki noin 26 miljoonaa matkustajaa.

Suosituimmat lentokohteet Finavian lentoasemilta olivat Tukholma, Lontoo, Amsterdam, Kööpenhamina ja Pariisi. Kansainvälisistä lennoista eniten matkustajia oli lennoilla Saksaan, Espanjaan, Ruotsiin, Isoon-Britanniaan ja Italiaan. Euroopan ulkopuolella eniten matkustettiin Yhdysvaltoihin, Japaniin, Thaimaahan, Etelä-Koreaan ja Intiaan.


Helsinki-Vantaan kasvu jatkui - pandemiaa edeltävästä ollaan vielä jäljessä

HEL_Twr_logo_2017_1Kaikista Finavian lentoasemien matkustajista  84 prosenttia lensi Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta. Vuonna 2023 Helsinki-Vantaallta oli matkustajia 15,3 miljoonaa (+19 %), kun edellisvuonna määrä oli 12,9 miljoonaa. Matkustajista 88 prosenttia lensi kansainvälisillä lennoilla ja 12 prosenttia kotimaan lennoilla.

Vuonna 2019 eli ennen pandemiaa kansainvälisten vaihtomatkustajien osuus Helsinki-Vantaan kautta lentäneistä matkustajista oli merkittävä. Tuolloisesta hieman vajaasta 22 miljoonasta matkustajasta puolet oli ulkomaalaisia ja puolet suomalaisia.

Kansainvälisillä lennoilla lähteviä vaihtomatkustajia oli Helsinki-Vantaalla 2,0 miljoonaa (+27 %). Vuonna 2022 määrä oli 1,6 miljoonaa. Kasvusta huolimatta vaihtomatkustus ei ole palautunut vielä vuoden 2019 tasolle, jolloin määrä oli 3,6 miljoonaa. Palautumiseen vaikuttaa Venäjän aloittaman sodan ja ylilentokieltojen seuraukset Aasian ja Euroopan väliseen matkustusliikenteeseen. 


Lapin lentoasemilla ennätykselliset luvut

RVN_lentoasema Finavian Lapin lentoasemilla nähtiin ennätysmäärä matkustajia. Rovaniemen, Kittilän, Ivalon, Kuusamon ja Kemi-Tornion lentoasemien kautta matkusti marras-joulukuun 2023 matkustussesongin aikana yhteensä 547 773 matkustajaa (+18 %). Pelkästään Rovaniemen lentoaseman kautta lensi 281 701 matkustajaa (+29 %) ja Kittilän lentoaseman 131 145 matkustajaa (+12 %).

Vuonna 2023 Lapin lentoasemien kautta lensi kaiken kaikkiaan 1,5 miljoonaa matkustajaa (+20 %). Vuonna 2022 määrä oli 1,2 miljoonaa.

"Kokonaisuudessaan noin puolet Lappiin suuntautuvista lennoista ovat säännöllisiä reittilentoja. Tällä talvikaudella Lappi on yhdistynyt Eurooppaan jopa 20:llä suoralla reittiyhteydellä. Säännölliset reittilennot ovat erittäin tärkeitä alueen houkuttelevuudelle ja ne palvelevat paikallisten asukkaiden lisäksi myös elinkeinoelämää. Reittien tarjoamat kattavat jatkoyhteydet houkuttelevat matkustajia laajemmaltakin alueelta", avasi Vuori.

Kaikkien Finavian alueellisten lentoasemien kautta matkusti viime vuonna yhteensä 3,0 miljoonaa ihmistä (+18 %). Vuonna 2022 määrä oli 2,5 miljoonaa.

Tilastollinen kehitys vuosina 2023, 2022 ja 2021

 

Tammi-joulukuu/2023

Tammi-joulukuu/2022

Tammi-joulukuu/2021

Matkustajia Finavian lentoasemilla yhteensä

18 288 146

+18,7 %

15 405 024

+186,5 %

5 376 841

-16,0 %

Matkustajia Helsinki-Vantaalla

15 313 482

+18,9 %

12 882 861

+202,3 %

4 261 431

-15,7 %

Kansainvälisillä lennoilla lähteviä vaihtomatkustajia Helsinki-Vantaalla

1 976 913

+27,4 %

1 551 465

+294,7 %

393 089

-44,9 %

Rahdin määrä Finavian lentoasemilla yhteensä (tn)

175 857

+1,8 %

173 770

-3,1 %

178 684

+21,3 %

Rahdin määrä Helsinki-Vantaalla (tn)

172 577

+0,8 %

171 198

-3,0 %

175 765

+22,9 %

Kaupallisten lentojen määrä Finavian lentoasemilla yhteensä

179 960

+7,5 %

167 409

+82,7 %

91 635

-2,1 %

Kaupallisten lentojen määrä Helsinki-Vantaalla

138 628

+7,2 %

129 278

+89,0 %

68 403

-1,3 %