Finnair lähti mukaan LUT:n synteettisten polttoaineiden tuotannon toteutettavuustutkimukseen

A320_wingtip_1Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT ja ryhmä yrityksiä, mukaan lukien Finnair, ovat käynnistäneet synteettisten polttoaineiden pilottilaitoksen toteutettavuustutkimuksen eli feasibility studyn. Kyseessä on power-to-x-teknologiaan (P2X) perustuva teollisen mittakaavan koelaitos, jossa tuotettaisiin hiilineutraaleja liikennepolttoaineita.

Hankkeeseen liittyvä koelaitos sijoittuisi Joutsenoon, ja suunnitellun tuotannon pääraaka-aineet ovat Finnsementin Lappeenrannan tuotantolaitoksen päästöistä talteen otettava hiilidioksidi ja Kemiran tehtaan tuotantoprosessin ylijäämävety.

Prosessissa hiilidioksidi ja vety yhdistetään kemiallisessa synteesissä, josta on määrä saada välituotteena edelleen jalostettavaa synteettistä metanolia. Siitä voidaan valmistaa liikennepolttoaineita. Selvitystyössä tarkastellaan ensisijaisesti juuri liikennepolttoaineiden, eli bensiinin, lentokerosiinin ja dieselin valmistuksen mahdollisuutta ja kannattavuutta.

LUT:n mukaan synteettisten polttoaineiden tuotanto on jo nyt kustannuksiltaan järkevää paikoissa, joissa vetyä tai prosessin vaatimaa sähköä on saatavilla edullisesti.

Engine_rotatingLUT-yliopiston johdolla aloitetun selvitystyön päärahoitus tulee Etelä-Karjalan maakuntaliitolta EAKR-rahoituksena. Etelä-Karjalan maakuntaliiton hallitus päätti rahoituksesta 16.12.2019.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 320 000 euroa.

Rahoitusta tulee myös yrityksiltä, ja mukana ovat Finnairin lisäksi Finnsementti, Kemira Chemicals, Neste, St1, Wärtsilä ja Shellin tutkimuskeskus Hollannissa sekä paikalliset valmistavan teollisuuden yritykset Premekon, Terästorni, Jotex Works ja Refinec. Hankkeen kumppanina on myös Lappeenrannan kaupunki.

”Synteettiset polttoaineet ovat tärkeä osa pitkän aikavälin ratkaisuja, joilla mahdollistetaan hiilineutraali lentäminen. Meille on luontevaa olla tukemassa tätä työtä ja näin edistää synteettisten polttoaineiden kehittämistä Suomessa”, sanoo Finnairin vastuullisuusjohtaja Anne Larilahti.

”Hiilidioksidin kierrätys teollisuuden päästölähteistä tarjoaa suomalaisyrityksillekin ison mahdollisuuden kääntää polttoainetuotantoa hiilineutraaliksi”, sanoo tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen LUTin energiajärjestelmien yksiköstä.

”Mukana olevia yrityksiä yhdistää Power-to-x-ratkaisujen tuominen osaksi kestävyysstrategiaa sekä konkreettista, kestävämpää toimintaa. Kaikki osapuolet näkevät tässä mahdollisuuksia oppia yhdessä, ja tulemme jakamaan tietoa keskenämme”, sanoo LUT School of Energy Systemsin dekaani, professori Jarmo Partanen.

”Osalla yrityksistä on tarve muuttaa oman toimintansa päästöjä tuottavaksi raaka-aineeksi. Joillain taas on jo selkeä tavoite siirtyä itse tuottamaan tai käyttämään hiilineutraalia polttoainetta", jatkaa Partanen.

LUT-yliopisto vastaa selvitystyön käytännön toteutuksesta. Selvitys käsittää muun muassa laitoksen investointi- ja käyttökustannusten laskennan, teknologisten tuotantoprosessien mallinnukset, hiilineutraalien polttoaineiden markkinoiden kasvuennusteiden laskennan, vaihtoehtoisten liiketoimintamahdollisuuksien suunnittelun, sekä tuotannon ja eri lopputuotteiden kestävyystarkastelun.

LUT-yliopistossa on pilotoitu fossiilisia polttoaineita korvaavien hiilivetyjen tuotantoa laboratoriomittakaavassa jo vuodesta 2017 lähtien.

Finnairin vastuullisuussuunnitelman keskiössä on pitkän aika välin etenemissuunnitelma kohti hiilineutraaliutta. Sitä kohti Finnair pyrkii käyttämällä useita eri keinoja. Yhtiö on mukana mm. sähköisen ilmailun hankkeessa ja tarjoaa matkustajilleen mahdollisuutta ostaa lennoille biopolttoainetta. Suunnitelmissa on myös suuri kapearunkolaivastouudistus, joka tuo käyttöön vähäpäästöisempiä lentokoneita. Nyt mukaan tulevat myös synteettiset polttoaineet.

Lue myös: