Finnair laski vuoden 2014 liikevaihtoennustettaan

Finnair_tailsFinnair laskee vuoden 2014 liikevaihtoennustettaan yksikkötuottojen odotettua heikomman kehityksen seurauksena. Kotimaan, Euroopan ja Aasian epävarmoina jatkuvat talousnäkymät heikentävät kuluttajakysyntää Finnairin päämarkkina-alueilla. Säästöneuvotteluiden onnistuminen nähdään välttämättömänä.

 Lentoliikenteen odotetaan kasvavan maltillisesti vuonna 2014. Finnair ei kuitenkaan pääse hyötymään tästä kasvusta, ellei se etene kustannussäästöohjelmassaan ja saavuta tavoittelemaansa kustannusrakennetta.

Finnair arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2014 jää selvästi edellisvuodesta. Polttoainekustannusten odotetaan pysyvän korkeana. Koska meneillään olevien yhteistoiminta- ja säästöneuvottelujen lopputulos vaikuttaa Finnairin vuoden 2014 taloudelliseen kehitykseen merkittävästi, Finnair harkitsee uudelleen koko vuotta koskevan tulosennusteen antamista säästöneuvotteluiden päätyttyä.


Aiempi tulosohjeistus

Aiemmin Finnair kertoi kotimaan, Euroopan ja Aasian epävarmoina jatkuvien talousnäkymien heikentävän kuluttajakysyntää päämarkkina-alueilla. Lentoliikenteen odotettiin samaan tapaan kasvavan maltillisesti vuonna 2014. Finnair ei kuitenkaan pääse hyötymään tästä kasvusta, ellei se etene kustannussäästöohjelmassaan ja saavuta tavoittelemaansa kustannusrakennetta.  

Finnair arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2014 on lähellä edellisvuoden tasoa. Polttoainekustannusten odotetaan pysyvän korkeana. Koska meneillään olevien yhteistoiminta- ja säästöneuvottelujen lopputulos vaikuttaa Finnairin vuoden 2014 taloudelliseen kehitykseen merkittävästi, Finnair harkitsee uudelleen koko vuotta koskevan tulosennusteen antamista säästöneuvotteluiden päätyttyä.