Finnair peruu lentojaan maanantailta 2. huhtikuuta - syynä ennustettu lumimyräkkä

KUN_rwy_centerline_Miikka_HultEnnustetun sankan lumisateen johdosta Helsinki-Vantaan lentoasemalla on odotettavissa rajoituksia maanantaina 2. huhtikuuta. Liikenteen sujuvuuden helpottamiseksi joidenkin Finnairin lentojen lähtöä on etukäteen myöhästytetty noin 15 minuuttia – 2 tuntia. Tässä vaiheessa on peruttu 19 edestakaista lentoa.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan maanantaiyönä Suomeen saapuu etelästä runsas lumisadealue, joka liikkuu pohjoiseen ollen maanantai-iltana Oulun korkeudella.

Finnair_sharklet_closeup_1Lunta pyryttää laajalla alueella päivän aikana 5-15 cm, paikoin jopa 20 cm ja ajokeli muuttuu huonoksi tai erittäin huonoksi. Lumisade jää vähäisimmäksi todennäköisimmin länsirannikolla. Tiistaiksi lumisadealue levittäytyy myös Lappiin samalla heiketen.

Myös matkalaukkujen toimituksessa voi olla vaikeuksia, jonka takia Finnair suosittelee matkustamaan vain käsimatkatavaran kanssa, mikäli se vain on mahdollista. Asematasolle odotetaan kinostuvan paljon lunta, joka viivästyttää ja hankaloittaa maatoimintaa.

Finnair perui 19 lentoa ennakoivasti 1. huhtikuuta. Perutut lennot ovat pääosin kotimaan ja Euroopan lentoja mutta myös Pekingin ja Soulin kaukolennot ovat peruttujen listalla. Maanantain aikana peruutusten määrä voi vielä kasvaa.

KUN_linko_pollyttaa_Miikka_HultFinnairin on perunut maanantailta 2. huhtikuuta lennot AY535/AY536 Helsinki-Rovaniemi-Helsinki, AY955/AY956 Helsinki-Kööpenhamina-Helsinki, AY813/AY814 Helsinki-Tukholma-Helsinki, AY1337/AY1337 Helsinki-Lontoo-Helsinki, AY1433/AY1434 Helsinki-Berliini-Helsinki, AY1143/AY1144 Helsinki-Varsova-Helsinki, AY1105/AY1106 Helsinki-Vilna-Helsinki, AY315/AY316 Helsinki-Vaasa-Helsinki, AY1107/AY1108 Helsinki-Vilna-Helsinki, AY265/AY266 Helsinki-Tampere-Helsinki, AY263/AY264 Helsinki-Tampere-Helsinki, AY223/AY224 Helsinki-Turku-Helsinki, AY845/AY846 Helsinki-Tukholma (Bromma)- Helsinki, AY713/AY714 Helsinki-Moskova-Helsinki, AY85/AY85 Helsinki-Peking-Helsinki, AY41/AY42 Helsinki-Soul-Helsinki, AY1761/AY1762 Helsinki-Rooma-Helsinki, AY1573/AY1574 Helsinki-Pariisi-Helsinki ja AY1251/AY1253 Helsinki-Budapest-Helsinki.

Finnair kertoo lentojen peruutuksista ja viivästyksistä asiakkaille henkilökohtaisesti tekstiviestein. Peruttujen lentojen osalta Finnair uudelleen reitittää matkustajat. Ehdotettu muutos näkyy Finnairin mobiilisovelluksen kautta ja uudelle lennolle voi saapua suoraan. Mikäli ehdotettu reititys ei sovi tulee matkustajan ottaa yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun.

IMG_20171212_145241Lumisateen seurauksena Finavian kunnossapito on täystyöllistetty. Todennäköisesti pahimman lumisateen aikaan Helsinki-Vantaalla on käytössä vain yksi kiitotie sekä lähtevälle ja saapuvalle lentoliikenteelle. Kapasiteetti putoaa silloin merkittävästi.

Lumisade ruuhkauttaa myös lentokoneiden jäänpoistopaikat. Lähteville lennoille tehdään kovassa lumisateessa kaksivaiheinen jäänpoisto- ja jäänestokäsittely. Se voi olla kestoltaan jopa yli 10 minuuttia.

lumi_vantaa_1217_4ANS Finland saattaa kuitenkin joutua rajoittamaan nousevien ja laskeutuvien lentojen operaatiomääriä myös hankalien tuuliolosuhteiden ja huonon näkyvyyden vuoksi.

Myös liikennerajoitteet vähentäisivät kapasiteettia ja aiheuttaisivat näin viiveitä saapuvalle ja lähtevälle lentoliikenteelle.

Lumimyräkkään ovat varautuneet myös Helsinki-Vantaan ravintoloista vastaavat HMS Host sekä SSP Finland. Joulukuussa 2017 tapahtuneesta lumikaaoksesta otettiin oppia ja nyt myyntipisteissä odotetaan olevan tarjottavaa ja pisteitä pidetäänt tarvittaessa avoinna niin kauan, kuin asiakkaita riittää.