Helsinki-Vantaan vesiensuojelu viranomaismääräysten mukaista

Lentokoneiden jäänestotoiminnasta ja sen ympäristövaikutuksista on tehty perusteellinen tutkimus, jonka mukaan Finavia on lentoaseman pitäjänä toiminut ympäristölupien ja –määräysten mukaisesti. Yksityishenkilöiden keväällä 2008 tekemä tutkintapyyntö poliisille ei siten aiheuta viranomaisten jatkotoimenpiteitä.
glykoli

- Lentoyhtiöiden alihankkijat käyttävät lentokoneiden pintojen käsittelyyn propyleeniglykolia, joka tunnetaan mm. elintarvikkeiden lisäaineena, sanoo johtaja Henri Hansson Finaviasta.

Lentoaseman pitäjänä Finavia on järjestänyt jääestokäsittelyn vesiensuojelun ympäristölupien määräysten sekä valvontaviranomaisten ohjeiden mukaisesti.

-Toimintamme on selvitetty perin pohjin myös poliisin toimesta ja tulos on, että toimimme ympäristölupien mukaisesti.
Tutkinnan tulosta tukevat Suomen Ympäristökeskuksen, Uudenmaan Ympäristökeskuksen ja Uudenmaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen esittämät lausunnot.

Hansson kertoo, että Finavia on jatkuvasti vähentänyt maahuolinta- ja lentoyhtiöiden suorittaman jäänestotoiminnan haittoja laajentamalla valumavesien keräämistä ja pumppauskapasiteettia jätevesiviemäriin sekä rajoittamalla lentokoneiden käsittelypaikkojen määrää.

-Finavia rakentaa parhaillaan jo toista etäjäänpoistopaikkaa, jolla vesien keräily on tehokkaasti järjestetty ja jäänestoaineet ohjataan entistä tarkemmin hyötykäyttöön jätevedenpuhdistamon mädättämöön. Paikka tulee asteittain käyttöön syksystä 2011 alkaen ja sen kokonaisinvestointi on noin 12 milj. €.