Ilmavoimien lentäjäkoulutukseen ennätysmäärä hakemuksia

FAF_vinka_1Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssille saapui vuoden 2017 osalta 847 hakemusta. Kyseessä on korkein hakijamäärä 17 vuoteen. Naisten suhteellinen osuus hakijamäärästä on myös säilynyt edellisvuosien tasolla.

2000-luvulla hakijoita lentoreserviupseerikurssille on ollut vuosittain keskimäärin 650. Naisia hakeutui tänä vuonna 46, mikä on myös ennätysmäärä.

Hakijat läpikäyvät talven ja kevään aikana viisivaiheiset valintatestit, joiden jälkeen heinäkuussa alkavalle Lentoreserviupseerikurssi 93:lle valitaan noin 40 oppilasta. Valintojen 1. vaiheen tuloksista tiedotetaan hakijoille tammikuun loppuun mennessä.

"Lentoreserviupseerikurssi nähdään erilaisena, mielenkiintoisena ja haastavana tapana suorittaa varusmiespalvelus. Hakijamäärään on varmasti vaikuttanut myös syksyn 2017 aikana käyttöön otettu sähköinen hakeutumisjärjestelmä, paljon näkyvyyttä saanut lentonäytöstoiminta sekä rekrytointiviestinnän tehostaminen ja ulottaminen esimerkiksi kohdeyleisön käyttämään Snapchattiin", arvioi Ilmasotakoulun valintaupseeri majuri Marko Lehtinen suureen hakijamäärään vaikuttaneita syitä.

Lentoreserviupseerikurssi on ainoa väylä sotilaslentäjän ammattiin. Kurssilaiset lentävät palveluksen aikana alkeiskoulukoneella noin 35 lentotuntia. Vain lentoreserviupseerikurssin suorittanut voi hakeutua Maanpuolustuskorkeakouluun Lentoupseerin koulutusohjelmaan, josta valmistuu ohjaajia Ilmavoimien, Maavoimien sekä Rajavartiolaitoksen tarpeisiin.

Lue myös: