Kamerakopterit valtasivat Kuva&Kamera -messut

kuvauskopteri2GoExpo aukesi perjantaina Helsingin messukeskuksessa. Samassa yhteydessä järjestetään Kuva&Kamera -messut. Jotkut perinteiset alan yritykset olivat sieltä poissa mutta selkeä trendi tänä vuonna on kauko-ohjattavien moniroottoristen kamerakopterien esiinmarssi. Niitä esittelee peräti puolisenkymmentä osastoa.

Varsinaisessa GoExpossakin on nähtävissä ilmailua. Liikunnan eri lajeja esittelevässä tapahtumassa on mukana Suomen Ilmailuliitto yhdessä Suomen Urheiluilmailuopiston kanssa. Esillä on mm. purjekoneen eturunkoon rakennettu lentosimulaattori ja laskuvarjohyppääjän varusteita.

Viime vuonna mukana olleella Ilmavoimilla ei ole nyt osastoa. Icelandair sen sijaan esittelee lentotarjontaansa erityisesti retkeilyharrastajille ja pyöräilijöille.

Kuva&Kamerassa nähtiin lukuisia ammattimaiseen käyttöön tarkoitettuja sähkökäyttöisiä RC-koptereita. Esittelijöinä oli niin kuvauspalvelujen tuottajia kuin kaluston myyjiä. Laitteita oli mukana viime vuonnakin, mutta nyt kyseessä on selvästi kasvava ala.

Kauko-ohjattavat kamerakopterit pystyvät kantamaan elokuvatasoista kuvaa tuottavia stabiloituja kameroita. Lentoaika tosin on tyypillisesti alle kymmenen minuuttia, mutta se on useimpiin tarkoituksiin riittävä.

Laitteiden kehityksen on mahdollistanut tietotekniikan miniatyrisoituminen ja akkutekniikan kehitys. Moniroottoriset kopterit stabiloivat itse itsensä pienten gyrojen avulla ja suunnistavat GPS-signaalien perusteella. Operaattori voi suunnata kameraa maasta käsin monitorin kuvan avulla.

kamerakopteriRC-koptereita hyödynnetäänkin nykyään niin elokuvatuotannossa, uutishankinnassa sekä erilaisten esittelyvideoiden tekemisessä. Jutun alla olevasta videolinkistä voi katsoa yhden alan toimijan eli CineCopterin tekemän ShowReel-videon, josta käy hyvin ilmi millaista materiaalia kamerakoptereilla pystytään tuottamaan.

Alan huolena on se, että miehittämättömien ilma-alusten säätely ei ole pystynyt mukana tekniiikan kehityksessä. Jo suhteellisen edullisesti saa laitteita, joilla pystyy tuottamaan kelvollista kuvaa. Ammattimaiset toimijat ovatkin huolissaan, että jonkun aloittelevan harrastelijan tempaukset saattaisivat aiheuttaa vaaratilanteita ja siten tuottaa kiristyksiä valmisteilla oleviin määräyksiin.

Kuva&Kamerassa on myös nähtävillä laajempi versio Helsinki-Vantaan lentoasemalla parhaillaan esillä olevasta Krister Löfrothin Anti-Gravity Women -valokuvanäyttelystä.

GoExpo on avoinna vielä lauantaina kello 10 - 18 ja sunnuntaina 10 - 17. Tapahtumassa on mukana kaikkiaan yli 500 näytteilleasettajaa. Viime vuonna GoExpossa kävi 42 500 henkilöä. (Päivitys 9. maaliskuuta: 2014 messuilla vieraili 48 000 kävijää)

Video: CineCopter Showreel 2014

Lue myös: