Kanada hankkii uutta ilmatankkauskykyä - Airbus A330 MRTT vahvasti mukana

RCAF_Polaris_1Kanada on korvaamassa nykyisiä CC-150 Polaris -ilmantankkauskoneita STTC-hankkeessaan (Strategic Tanker Transport Capability). Hankinta julkistettiin joulukuussa 2020 ja sen myötä Kanadan ilmatankkauskyky on määrä nostaa uudelle tasolle. Nyt vahvoilla on Airbusin A330 MRTT, sillä Boeing KC-46 Pegasus ei täyttänyt asetettuja vaatimuksia.

Kanadan ilmavoimilla on vuodesta 1994 lähtien ollut käytössään CC-150 Polaris (Airbus A310) -koneita, joista kahdesta modifioitiin vuonna 2008 ilmatankkereita. Viiden koneen kokoista Polaris-laivastoa käytetään myös VIP-lennoilla ja joukkojen kuljetuksissa.

RCAF_Polaris_2Koneet ovat palvelleet jo 25 vuotta ja niille tarvitaan korvaaja. Vuoden 2020 aikana ilmatankkereiden tarve on kasvanut ja samalla konetoimittajien hinnat ovat pudonneet. Markkinatilanteen takia Kanada päätti edetä hankkeessa ja selvittää vaihtoehdot uudelle suorituskyvyllä.

STTC-hanketta vauhditti osaltaan myös Kanadan yhden VIP-version CC-150 Polaris (CC-15001) -koneen vauritoituminen Trentonin tukikohdassa jo 18. lokakuuta 2019. Tuolloin koneeseen tuli rakenteellisia vaurioita nokan ja oikean moottorin alueella, kun se karkasi kesken traktorin vaihdon ja liukui nokka edellä hallin seinään. Koneyksilö kärsi merkittäviä vaurioita ja se palasi käyttöön vasta keväällä 2021.

RCAF_Polaris_15001-1Nyt käynnissä olevassa STTC-hankkeessa haetaan uuden sukupolven monitoimikonetta. Uuden laivaston vaatimuksina on ilmatankkauskyky, joka kattaa kaikki NATO:n ja NORAD:n käyttämät konetyypit sekä Kanadan tulevan FFCP-hankkeen (Future Fighter Capability Project) hävittäjän.

Muita vaatimuksia ovat monitoimikäyttö strategisiin ilmakuljetustarpeisiin sekä valmius medevac-tehtäviin. Tarkempia vaatimuksia ovat myös suojatut yhteysjärjestelmät sekä koneen omasuojajärjestelmä. 

Kanadan STTC-koneiden hankinnan arvo on noin 1-4,99 miljardia Kanadan dollaria. Budjetilla arvioidaan ostettavan kuusi uutta konetta. Hanke on määrittelyvaiheessa ja Kanada on saanut vastaukset Airbusilta A330 MRTT:n (Multi Role Transport Tanker) ja Boeingilta KC-46:n osalta.

Airbus Defence tiedotti sen tarjoaman A330 MRTT -koneen täyttävän Kanadan vaatimukset ja olevansa mukana hankinnassa. Airbus on jättämässä RFP-tarjouksensa (Request for Proposal), jonka osalta vastausaikaa on annettu vuoden 2021 kolmannelle neljännekselle.

Boeingin KC-46 Pegasus ei Kanadan mukaan täyttänyt asetettuja vaatimuksia eikä se olisi tässä vaiheessa enää mukana hankinnassa. Tämä voi kuitenkin vielä muuttua STTC-hankkeen edetessä ja Boeing on ilmoittanut olevansa valmis tarjoamaan konettaan uudelleen, jos tarve ilmenee.

Ensimmäisten STTC-hankkeen ilmatankkauskoneiden käyttöönoton on määrä tapahtua vuosina 2028-2029 ja viimeisen koneen toimituksen odotetaan tapahtuvan vuosien 2030-2031 aikana. Alkuperäisen hankeaikataulun mukaan uusien koneiden toimitusten oli määrä alkaa vuonna 2025, jonka jälkeen alustava operatiivinen suorituskyky (IOC) oli määrä saavuttaa vuosina 2028-2029. Lopullinen operatiivinen suorituskyky (FOC) puolestaan oli määrä saavuttaa vuosina 2030-2031.


A330 MRTT on laajasti käytössä ympäri maailmaa

A330MRTT_1Airbus A330-200 -koneisiin perustuvia A330 MRTT -koneita on käytössä ainakin Australialla, , Etelä-Korealla, Isolla-Britannialla, Ranskalla, Saudi-Arabialla, Singaporella ja Yhdistyneillä Arabiemiirikunnilla sekä NATO:lla. 

Kaikkiaan operaattoreita on 13 ja koneita on toimitettu viitisenkymmentä. Taannoin A330 MRTT oli esillä jopa Finnairin ja Ilmavoimien yhteishankinnan kohteeksi.

Airbusin A330 MRTT on voittanut kaikki kilpailutukset, joihin se on osallistunut ohjelman käynnistämisestä lähtien lukuunottamatta USA:n ilmatankkerihankintaa. Siinä voiton vei lopulta Boeingin KC-46 Pegasus.

MRTT_RAF_typhoon_tornado_cobhamAirbus A330-200 -koneen siipi tarjoaa riittävän suuren polttoainekapasiteetin, jotta koneen rungosta ei tarvitse ottaa lisätilaa tankeille ja näin ollen menettää koneen kuljetuskykyä. Tankkeihin mahtuu jopa 111 tonnia polttoainetta ja ilmatankkauskontakteissa sitä voidaan jakaa jopa 3600 kg minuutissa.

Polttoainekuorman avulla voidaan toteuttaa esimerksi tehtävä, jossa lennetään neljä hävittäjää 3600 merimailin eli 5800 kilometrin päähän. Vastaavasti 20 tonnin hyötykuormaa kuljettaessa neljä hävittäjää voidaan siirtolentää noin 4500 kilometrin päähän.

Suorituskykyä tehtävällä kuvaa paremmin kyky toimia 1600 kilometrin päässä tukikohdasta 4,5 tunnin ajan. Sen aikana ilmatankkauskontakteissa voidaan tarjota jopa 50 tonnia polttoainetta. Lyhyemmän noin 800 kilometrin etäisyydellä tukikohdasta toiminta aikaa on viisi tuntia ja tarjottavaa polttoainetta on 60 tonnia.

A330MRTT_AAR_operatorIlmatankkaus voidaan suorittaa millä tahansa korkeudella jopa 35 000 jalan korkeuteen saakka. Käytettävissä oleva nopeusalue on 180-300 solmun välillä. A330 MRTT-koneen toimintamatka on noin 16 100 kilometriä ja maksinopeus on 0,86 Machia.

 A330 MRTT -ilmantakkerin takarungossa sijaitsee 17-metrinen Aerial Refuelling Boom System (ARBS) -ilmatankkauspuomi.  Sen lisäksi molempien siipien alle tulee myös letku ja kori -menetelmän Cobham 905E -ilmatankkaussäiliöt (ns. Hose and Drogue -menetelmä).

 Ilmatankkausoperaattorilla on käytössään värillistä HD-videokuvaa sekä 3D-näyttö turvallisen ja tehokkaan ilmatankkauskontaktin ottamiseksi.

A330MRTT_A3R_kontaktiAirbus on lisäksi jo koelentänyt täysin automaattisella A3R-ilmatankkausjärjestelmällä (automatic air-to-air refuelling) varustettua A330 MRTT -ilmatankkeria. Innovatiisen järjestelmän toimittamisesta on jo sopimus yhden operaattorin kanssa. Ratkaisun tyyppihyväksyntä on määrä saada vuoden 2021 loppuun mennessä.

Tarvittaessa A330 MRTT -koneen matkustamoon voidaan asentaa kahdessa luokassa 267 matkustajaistuinta tai yhdessä luokassa jopa 300 istuinta. Matkustamoa voidaan konfiguroida myös muunlaiseen käyttöön.

A330MRTT_medevacHyötykuormaa voidaan kuljettaa jopa 45 tonnia standardin mukaisissa LD1-LD3 sekä LD6 -rahtikonteissa tai NATO standardin 463-L mukaisissa palleteissa.

Medevac-tehtäviä varten matkustamoon voidaan ottaa jopa 40 paareilla kuljetettavaa potilasta ja kone voidaan varustaalentäväksi sairaalaksi jolloin matkustamossa on myös tehohoitoyksiköitä. MH