Karvinen jatkaa Finnairin hallituksen puheenjohtajana - mukaan kaksi uutta osaajaa maailmalta

Finnair_AGM_2018_KarvinenFinnairin yhtiökokous varmisti odotetusti Jouko Karvisen jatkon Finnairin hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen koko nousi kahdeksaan ja mukaan tuli kaksi uutta osaajaa maailmalta. Finnair Oyj:n varsinainen yhtiökokous ja hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin 20. maaliskuuta 2018.

”Haluan kiittää kaikkia 12 miljoonaa asiakastamme, koko Finnairin joukkuetta sekä osakkeenomistajiamme erinomaisesta vuodestamme", korosti Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen henkilöstön ja oikean strategian merkitystä.

A350_HEL_terve_stadi”Jatkamme matkaamme yhdeksi maailman parhaan ja ainutlaatuisimman asiakaskokemuksen tarjoavista lentoyhtiöistä. Finnair on Suomelle paljon tärkeämpi yhtiö, kuin pelkkä tuloslaskelma tai tase antavat ymmärtää. Menestyvä Finnair luo osaltaan edellytyksiä sille, että Suomi voi jatkaa ja kehittyä globaalin yhteisön jäsenenä. Sillä on suuri merkitys niin elinkeinoelämällemme kuin Suomen kehittämisessä kasvavaksi, mielenkiintoiseksi matkailumaaksi", jatkoi Karvinen.

”Kun etsimme uutta, kannattavaa kasvua, meillä on toki mielessämme jatkuva tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen. Se ei kuitenkaan ole ainoa keino".

"Ensisijainen avain menestykseen on ainutlaatuisen, kilpailijoitamme paremman asiakaskokemuksen luominen jokaiselle, joka kerta. Ei vain lentokoneen ovelta lentokoneen ovelle, vaan kotoa perille ja takaisin. Uskomme myös, että jatkuvan nettiyhteyden, esineiden internetin ja oppivien koneiden maailmassa ihmistemme luovuus ja motivaatio luoda digitaalisesti ainutlaatuisia asiakaskokemuksia ovat entistäkin tärkeämpiä", linjasi Karvinen kilpailukyvyn edellytyksiä.

Finnair_AGM_2018_Vauramo”Iso kiitos Finnairin menestyksestä kuuluu koko Finnair-tiimille. Se on uusiutunut ja tehnyt Finnairista modernin lentoyhtiön. Olen myös todella iloinen siitä, että olemme viime vuonna voineet tarjota 1000 ihmiselle uuden, monipuolista osaamista vaativan työpaikan", kiitti Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.

”Matkailu Pohjoismaihin on nyt todella lähtenyt liikkeelle. Finnairilla on merkittävä rooli aasialaisten ja eurooppalaisten turistien kuljettamisessa. Yhdessä voimme tehdä Suomesta matkailun todellisen menestysmaan", päätti Vauramo.

MB_Finnair_SwissHelsingin Messukeskuksen Kokoustamossa pidettu Finnairin yhtiökokous hyväksyi osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esityksen ja vahvisti hallituksen jäsenmääräksi kahdeksan.

Hallitukseen kuuluvat päätöksen mukaisesti uudelleen valitut Colm Barrington, Mengmeng Du, Maija-Liisa Friman, Jouko Karvinen, Jonas Mårtensson ja Jaana Tuominen.

Uusina jäseninä hallitukseen nousivat Air Canadan entinen toimitusjohtaja yhdysvaltalainen Montie Brewer (kuvassa oikealla) ja ruotsalainen Expedia-konsernin johtotehtävissä toiminut Henrik Kjellberg.

Yhtiökokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Jouko Karvisen. Finnair Oyj:n hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä ensimmäisessä kokouksessaan Colm Barringtonin  jatkamaan hallituksen varapuheenjohtajana. Hallituksen toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Colm_Barrington_Hibernia_reitJärjestäytymiskokouksessa valittiin lisäksi hallituksen tarkastusvaliokunnan ja palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan jäsenet. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Maija-Liisa Friman ja muiksi jäseniksi Colm Barrington, Montie Brewer ja Henrik Kjellberg. Palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jaana Tuominen ja muiksi jäseniksi Mengmeng Du ja Jonas Mårtensson.

Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden ja todennut, että kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävistä osakkeenomistajista.


Hallituksen palkkiot pidettiin ehdotuksen mukaisesti ennallaan

Finnair_AGM_2018_aPuheenjohtajalle maksetaan 61 200 euroa ja varapuheenjohtajalle 32 400 euroa. Tarkastusvaliokunnan ja palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan puheenjohtajat saavat työstään 32 400 euroa siinä tapauksessa, että he eivät samalla toimi hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana Hallituksen jäsenen vuosipalkkio 30 000 euroa.

Hallituksen tai valiokunnan kokouksilta maksettava kokouspalkkio on 600 euroa kokoukselta, mikäli kokous on hallituksen jäsenen kotimaassa. Muista kokouksista kokouspalkkiota maksetaan 2 400 euroa kokoukselta ja puhelinkokouksista 600 euroa kokoukselta.

Hallituksen jäsenille korvataan kohtuulliset matkakustannukset Finnairin yleisen matkustussäännön mukaisesti. Lisäksi hallituksen jäsenillä ja heidän puolisoillaan on rajoitettu oikeus lentolippuetuun Finnairin henkilöstölippuohjesäännön hallituksen jäseniä koskevan ohjeistuksen mukaisesti.

 
Hallitus valtuutettiin päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 250 000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin, sekä päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja muista lahjoitusten ehdoista.

Lahjoitukset voidaan tehdä yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.


Hallitus voi päättää 5 miljoonan oman osakkeen hankkimisesta ja osakkeiden luovuttamisesta


Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta.  Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 5 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 3,9 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

A350_HEL_winglet_ilmassaOmia osakkeita voi päätöksen mukaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.  Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).

Osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia ja/tai ottaa pantiksi muun ohella yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen, investointien tai muiden liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi tai käytettäväksi yhtiön kannustin- tai palkkiojärjestelmissä.

Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 16.3.2017 antaman valtuutuksen päättää yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta.

Valtuutuksen nojalla luovutettavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 5 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 3,9 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Hallitus päättää kaikista luovutuksia koskevista ehdoista, mukaan lukien kenelle, mihin hintaan ja millä tavoin yhtiön omia osakkeita luovutetaan.

Omien osakkeiden luovuttaminen voi painavasta taloudellisesta syystä tapahtua myös osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen esimerkiksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen, investointien tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi tai yhtiön kannustin- tai palkkiojärjestelmien toteuttamiseksi.

Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 16.3.2017 antaman valtuutuksen päättää omien osakkeiden luovuttamisesta.


Muita Finnairin yhtiökokouksen päätöksiä

 Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona 0,30 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 22.3.2018 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 4.4.2018.

Finnair_AGM_2018_bYhtiökokous päätti, että KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy jatkaa tilintarkastajana. KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Mikko Nieminen. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.

Yhtiökokous päätti myös yhtiön yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Muutokset koskeavat yhtiöjärjestyksen 2§, 3§, 8§ ja 12 §. Ne koskevat yhtiön toimialaa, hallituselimiä, tilintarkastusta sekä yhtiökokouspaikkaa.

Finnairin varsinainen yhtiökokous vahvisti myös tilikauden 2017 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

 Lue myös: