Kuningatar Elisabet huolissaan Red Arrowsin tulevaisuudesta (video)

redarrows_mod_crowncopyrightRoyal Air Forcen Red Arrows -ryhmä juhlii kuluvana lentokautena 50-vuotista taivaltaan. Samaan aikaan yllä on uhka lopettamisesta, sillä Redsien käyttämät BAE Systems Hawk T1 -koneet alkavat tulla elinkaarensa päähän. Sunday Expressin mukaan myös kuningatar Elisabet on huolestunut ryhmän tulevaisuudesta.

Hawkin T1 -version toimitukset RAF:lle käynnistyivät vuonna 1976. Sunday Expressin mukaan koneet poistuvat vahvuudesta noin vuonna 2020. Niiden tilalle Red Arrows tarvitsisi 15 uutta suihkukonetta, joiden hinnaksi lehti arvioi 375 miljoonaa puntaa. Kutistuvien puolustusbudjettien aikana summa on suuri.

Ryhmä esiintyy säännöllisesti erilaisissa valtiollisissa tilaisuuksissa kuten kuningattaren syntymäpäivillä. Alla olevalla videolla kerrotaan, miten RAF valmistautuu ylilentoon.

Kuningatar Elisabet tunnetaan Red Arrowsien suurena ystävänä. Hänen serkkunsa ja ystävänsä Margaret Rhodes onkin kertonut Sunday Expressille kuningattarelle tulevan kyynel silmään, mikäli Redsit joudutaan säästösyistä lopettamaan.

IMG_8300Red Arrows toimii RAF:n värväyksen ja brittien yleisen hengennostatuksen ohella myös Englannin suurlähettiläänä maailmalla. Suomessa ryhmä on nähty usein.

Myös Suomen Ilmavoimien Midnight Hawks lentää Hawk-koneilla (kuvassa oikealla). Niiden määrän vähentyessä tämänkin ryhmän tulevaisuutta jouduttaneen jossain vaiheessa arvioimaan.

Sunday Expressin Exclusive-juttu

BBC:n videolla kerrotaan, miten Red Arrows ja Battle of Britain Memorial Flight valmistautuvat kuningattaren syntymäpäivänä tehtävään Buckinghamin palatsin ylilentoon.