Lappeenrannan lentoasema sai EU:n hyväksyntätodistuksen ensimmäisenä Suomessa

EFLP_terminaali_2Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt Lappeenrannan Lentoasema Oy:lle EU komission asetuksen N:o 139/2014 mukaisen lentoaseman hyväksyntätodistuksen. Hyväksyntätodistus on osoitus siitä, että lentoasema täyttää asetuksen tekniset vaatimukset ja että lentoaseman pitäjä on oikeutettu lentoaseman operointiin.

Asetus toimeenpanee Euroopan parlamentin ja neuvoston perusasetuksen N:o 216/2008 antamalla yksityiskohtaiset säännöt lentopaikkojen turvallisuuden sääntelyssä. Tavoitteena on saavuttaa ja säilyttää Euroopan lentoasemilla korkea ja yhtenäinen siviili-ilmailun turvallisuustaso.

Asetuksessa on varattu siirtymäaika lentoasemien kansallisten hyväksyntätodistusten muuntamiseen EU- hyväksyntätodistuksiksi vuoden 2017 loppuun asti. Sertifiointityö on aloitettu kaikkien Suomen lentoasemien kanssa ja Lappeenrannan osalta työ valmistui ensimmäisenä.

Lappeenrannan lentoasema siirtyi pois Finavian lentoasemaverkostosta yksityiseksi kaupungin omistamaksi lentoasemaksi vuoden 2016 alusta. Sertifiointityö aloitettiin jo Finavian aikana ja vietiin loppuun uuden organisaation kanssa talven ja kevään kuluessa.

Hyväksyntätodistus on voimassa toistaiseksi. Trafi seuraa auditoinnein ja tarkastuksin lentoaseman toimintaa ja dokumentointia vaatimustenmukaisuuden pysyvyyden varmistamiseksi.

Lue myös: