Lappeenrannan lentoaseman toiminta käynnistyi suunnitelmien mukaan - alkuvuodesta noin 100 lentoa

EFLP_terminaali_2Lappeenrannan Lentoaseman alkuvuosi on kulunut suunnitelmien mukaisesti. Lentoaseman kautta kulki alkuvuoden aikana noin 2700 matkustajaa ja kaupallisia lento-operaatioita oli noin 100 lentoa. Kaupallisten lentojen lisäksi myös yleisilmailutoiminta on ollut vilkasta.

Kevään 2016 aikana Lappeenrannassa oli mm. matkanjärjestäjien operoimana 12 charter-lentoa. Ne suuntautuivat lähinnä Välimeren alueen kohteisiin ja Kanarian Saarille. Lentojen täyttöaste oli tuoreen lentokenttäyhtiön mukaan hyvä ja eteläkarjalaiset asiakkaat pääsivät vaivattomasti matkalle kotilentoasemalta.

Lappeenrannan lentoaseman tavoitteena on löytää pitkäjänteinen lentoyhtiöyhteistyökumppani ja luoda reittiverkosto, joka mahdollistaa Saimaan alueen saavutettavuuden keskieurooppalaisille asiakkaille.

Etelä-Karjalan saavutettavuus mahdollistaa myös paikallisten asukkaiden, yritysten ja oppilaitosten matkat omiin liike- ja vapaa-ajan tarkoituksiinsa. Esimerkkinä saavutettavuuden parantamisesta on mm. tulevan viikonlopun erikoislento, jonka mukana saapuu ravureita Mikkelin raveihin.

 

 

 

Reittilentojen avaamiseksi Lappeenrannan lentoasemalle kevään 2017 osalta tehdään päivittäistä työtä. Lisäksi lentokenttäyhtiö pyrkii yhdessä valtakunnallisten matkanjärjestäjien ja paikallisten matkailuyrittäjien kanssa lisäämään tarjontaa myös syksyn ja kevään lomalentokohteisiin.

Kaupallisen lentoliikenteen lisäksi yleisilmailijat ovat olleet aktiivisia ja sekä paikalliset että vierailevat ilmailijat ovat käyttäneet lentoaseman palveluita vilkkaasti. Lentoasemalla toimii neljä ilmailuyhdistystä ja lisäksi Etelä-Karjalan Ilmailumuseo.  Heinäkuun alussa pidettiin lentoasemalla lennokkien Euroopan mestaruus osakilpailu.

 

Vuodenvaihteessa tehty lentoaseman omistajanvaihdos sujui lentokenttäyhtiön mukaan pääsääntöisesti hyvin kaikkien osapuolien hyvässä yhteistyössä.

 

Kesäkuun alussa lentoasema sai Suomen ensimmäisenä Euroopan ilmailuviranomaisen EASA:n vaatimusten mukaisen lentoaseman hyväksyntätodistuksen. EASA:n määräyskokoelma korvaa vanhat ilmailumääräykset ja lentoasema on tällöin Euroopan Yhteisön säännösten mukaisesti sertifioitu.

 

 Lue myös: