Lentävät lyhdyt ja raketit aiheuttivat vaaraa lentoliikenteelle Thaimaassa – luvassa rajoituksia

Sky_lantern_1Uudenvuoden juhlinnan seurauksena Thaimaassa on raportoitu useista vaaratilanteista lentoliikenteelle. Lentoyhtiöt ovat jopa rajoittaneet toimintaansa alueilla, joissa perinteisiä lentäviä lyhtyjä ja raketteja nousee taivaalle. Luvassa onkin uusia määräyksiä niiden käyttöön liittyen, kertoo Bangkok Post.

Ilmenneiden vaaratilanteiden takia Thaimaan liikenneministeriö, sisäministeriö, puolustusministeriö, turismista vastaava ministeriö, opetusministeriö, kulttuuriministeriö, poliisi ja Bangkokin hallintoalue ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen yhteistyöstä ongelmien ratkaisemiseksi.

Rakettien ja lentävien lyhtyjen rajoittamaton käyttö nähdään kasvavana uhkana lentoliikenteelle. Osapuolet ovat yhtä mieltä yhteistyöstä niiden kontrolloimisesta.

”Kyseessä on iso asia koska se vaikuttaa lentoturvallisuuteen”, sanoi Thaimaan liikenneministeri Prajin Juntong Bangkok Postille.

Ongelmia ovat aiheuttaneet taivaalle lähetettävät Khom Loy -lyhdyt ja kotitekoisten Bang Fai -rakettien ampuminen. Perinteisten juhlallisuuksien aikaan ammuttiin ennakkoilmoituksen mukaan lähes 48 000 rakettia.

Monien raportoitiin nousseen jopa 20 000 jalan eli noin kuuden kilometrin korkeuteen. Lisäksi useita raketteja ammuttiin ilman ennakkotietoa jopa touko- ja kesäkuisten juhlakausien ulkopuolella.

Kaikkiaan yli 100 lentomiehistöä raportoi korkealle lentäneistä raketeista. Osa lentoyhtiöistä uudelleenreititti lentonsa kiertääkseen Thaimaan koillisosat rakettien aiheuttaman vaaran takia.

Rakettien lisäksi vaaratilanteita ovat aiheuttaneet taivaalle lähetettävät, kuumailmapallojen tavoin toimivat pienet lyhdyt, joiden kerrotaan joutuneen lentokoneen suihkumoottoreihin. Lisäksi polttoaineen vähetessä maahan putoavat lyhdyt ovat aiheuttaneet tulipaloja.

Lyhtyjen lähettäminen on erityisen suosittua Thaimaan pohjoisosissa marraskuisten Loy Krathong -festivaalien aikaan. Tapahtuman aikaan lentäjät saivat varoituksen alueesta, jolla taivaalle lähetettiin yli 12 000 lyhtyä. Useat lentoyhtiöt keskeyttivät tuolloin yöaikaiset lentonsa Bangkokin ja Chiang Main väliltä.

Aiesopimuksen allekirjoittajatahoilla on kaikilla oma tehtävänsä turvallisuuden parantamiseksi. Liikenneministeriö arvioi tarvittavia muutoksia lentoturvallisuuden parantamiseksi.

Puolustusministeriö varustelee henkilökunnan varautumaan lyhtyjen ja rakettien aiheuttamiin vaaratilanteisiin. Sisäministeriö päivittää lakeja tuliaseista, räjähteistä ja ilotulitteista rajoittamaan vaaratilanteita aiheuttavia tuotteita.

Turismista vastaava ministeriö tiedottaa ohjelmapalvelua järjestäviä toimijoita mahdollisista vaaroista. Opetusministeriö jakaa samaa tietoa oppilailleen. Bangkokin suurkaupunkialueen hallinto asettaa säädöksiä lyhtyjen käytölle.

 Bangkok Post: Flying objects to be controlled