Lentopostin tärpit kesän päälentonäytökseen Turkuun - matkalle, maanäyttelyyn ja lento-osuuteen

TKU_kuvaajat(Päivittynyt klo 23.06) Aurinkorasva, vesipullo, kuulosuojaimet ja päähine, niillä alkaa onnistunut Turun lentonäytös vuonna 2023, jossa on paljon nähtävää. Lentoposti.fi kokosi tärpit Suomen Ilmailuliiton päälentonäytökseen, joka nähdään Turun lentoasemalla 17.-18. kesäkuuta. Luvassa on laaja kattaus ilmailua historiasta tulevaisuuteen. Uutisen lopusta löytyy myös viimeisimmät lento-ohjelmat lauantaille ja sunnuntaille.

TKU_exhibitionTurun lentonäytösjärjestäjänä toimii Turun lentokerho ry:llä (TLK), joka on Suomen Ilmailuliiton jäsenkerho. Se omaa vankkaa osaamista päälentonäytöksen järjestelytoimista. Mahdollisiin pullonkauloihin on pyritty varautumaan ja kaikkien toimintojen kapasiteettia on kasvatettu vuosittain. Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksiä on järjestetty Turussa aiemmin vuosina 2019, 2015, 2011, 2000 ja 1992.

TKU_hatutAurinkoinen sääennuste ennakoi kävijäryntäystä ja mm. VIP-liput on myyty loppuun molemmilta päiviltä. Kaikkiaan tapahtuma voi vetää viikonlopun aikana paikalle enintään 22 000 näytösvierasta.

Paikalle voi saapua omalla autolla, mutta ruuhkia voi välttää myös nonstop-bussikuljetuksella Turun kauppatorilta suoraan Turun lentoasemalle.

TKU_suojatMikäli lentoasemalle saapuminen ruuhkautuu ajoneuvoliikenteestä on busseille tarjolla järjestäjän mahdollistama ohituskaista. Bussikuljetus on järjestetty toimivaksi yhteydeksi ja näytösvieraiden toivotaankin löytävän sen piiriin.

Kauppatorilta lähteviä linja-autoyhteyksiä on tarjolla aamuyhdeksän jälkeen jopa viiden minuutin välein (linja-autokuljetusten aikataulut). Linjan 1 bussipysäkit sijaitsevat Turun lentoaseman matkustajaterminaalilla, josta on lyhyt 5 minuutin kävelymatka näytöksen pääportille. Matka-aikaa on linja-autolla noin 22 minuuttia. Paluukuljetuksia ajetaan lisäbusseilla kello 17.30 alkaen noin tunnin ajan.

TKU_sisaantuloporttiOmalla autolla saapuvien kulku lentonäytöksen pääpysäköintialueelle tapahtuu kehätieltä Kuninkojantien liittymän kautta (opaste VAHTO, RUSKO, IKEA) Vahdontielle (RUSKO) josta käännttään Härjänruopantielle. Mahdollisen navigointilaitteen osoitteeksi järjestäjä ehdottaa syötettäväksi Härjänruopantie, Rusko. Pohjoisesta ja Tampereen suunnalta tulevat autot ohjataan lentokentän sisääntuloväylän kautta pysäköintialuelle. Pysäköinti on autoille maksullinen ja moottoripyörille maksuton.

TKU_vesipisteTurun lentoasemalle voi myös pyöräillä ja matka-aika keskustasta pyöräillen on noin 27 minuuttia.

Omat haasteensa tuo myös ennustettu helteinen lämpötila. Siihen on varauduttu useammalla vesipisteellä, jossa jokaisessa on tarjolla useampi hanapiste oman juomapullon täyttämiseen. Järjestäjän mukaan pisteitä on riittävästi eikä luvassa ole kymmenien metrien jonoja.

Lentonäytösalueelle saa tuoda yhden avaamattoman puolen litran juomapullon, joka ei saa sisältää alhoholia. Tämän lisäksi voi ottaa mukaan myös tyhjän vesipullon, jonka voi täyttää vedellä vaikka heti sisääntulon jälkeen. Alueelle on luvassa myös vesiämpäreitä, joissa voi kastaa hattunsa ja viilentää oloaan.


Ruokaa ja juomaa - erillinen anniskelualue

TKU_hinnastoNälän yllättäessä tarjolla on useampi myyntipiste, jossa on tarjolla mm. erilaisia pyttipannuja, joiden hinta alkaa seitsemästä eurosta.

Ruokailuun kannattaa varata aikaa jonotuksen muodossa tai suosia hiljaisempia hetkiä.

TKU_ruokailuMyyntipisteiltä on tarjolla myös mm. kohtuuhintaisia vesipulloja. Anniskelualue sijaitsee samaisten myyntipisteiden vieressä.

Alueella on tarjolla muista myyntipisteistä ainakin myös jäätelöä ja makeisia.


Luvassa viisi hävittäjäsooloa ja historiallinen pommikoneiden ylilento

TKU_swissHN_1Lento-ohjelmassa on luvassa paljon mielenkiintoista ja ääntäkin on luvassa melkoisesti, kun päivän edetessä nähdään kaikkiaan viiden ensilinjan hävittäjän sooloesitykset. Niistä vastaavat Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornet, jonka on määrä esiintyä erikoisteippauksissa. Suomen ilmavoimien Henri "KIF" Topparin vauhdikkaan ohjelman haastajaksi nousee samalla konetyypillä Sveitsin ilmavoimien Yannick ‘Fönsi’ Zanata.

TKU_F16_tanskaVauhtia ja ääntä on luvassa myös F-16 -hävittäjiltä, joita on tarjolla niin ikään vertailukaksikko. Tanskan ilmavoimien F-16 -hävittäjä lentää punavalkoisissa maan lipun väreissä ja samaa teemaa noudattaa myös punavalkoiseksi maalattu hävittäjälentäjä Troels “TEO” Vangin kypärä.

TKU_DreamviperBelgian Ilmavoimien F-16 Dream Viper -demo team ei varmasti päästä tanskalaisia helpolla, sillä hävittäjää lentävä Steven ”Vrieske” De Vriesillä on kokemusta F-16 -hävittäjällä yli 5000 lentotuntia. Hän aloitti F-16 -hävittäjän ohjaimissa jo vuonna 1994.

TKU_GripenMitoiltaan pienimmän eli Ruotsin ilmavoimien JAS 39 C Gripen -hävittäjän esityslento on aina ollut pippurinen. Näyttävyyttä odotetaan jälleen ja tänä vuonna Turussa konetta käskyttää Martin Lindström.

Yksi päivän kohokohdista on Yhdysvaltain ilmavoimien kahden Rockwell B-1B Lancer "Bone" -pommikoneen ylilento. Kyseessä on ensimmäinen ensilinjan pommikoneen esiintyminen suomalaisessa lentonäytöksessä sekä konetyypin ensimmäinen vierailu Suomen ilmatilassa. Ylilennot, joita on määrä nähdä useampi, lennetään vain lauantaina. 

TKU_Vampire_VT1Historialliselta osastolta esiin nousee erityisesti de Havilland Vampire -hävittäjä, joka lentää nyt Suomen ilmavoimien VT-1 -tunnuksella. Vampiret siirsivät Suomen suihkukoneaikaan ja Turussa vietetään tämän osalta 70-vuotisjuhlavuotta.

Ilmavoimien historiaa edustaa myös Woikoski Safirs, joka lentää jo viiden Saab 91D Safir -koneen osastona. Tämä koulukonetyyppi poistui ilmavoimien käytöstä vuonna 1982.

ZH894_150623aPyöriväsiipisten osalta luvassa on mm. Rajavartiolaitoksen osaamista esittelevä toimintanäytös H215-meripelastushelikopterilla.

Liikehtimiskykyään esittelee myös Suomen maavoimat, kun Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoonan NH90 päästetään vauhtiin. Nämä kuitenkin peittoaa erikoisuudessaan ensimmäistä kertaa kotimaisessa lentonäytöksessä nähtävä Chinook-kuljetushelikopterin esitys.

TKU_su22Merkittävästä ja myös ensikertaa Suomessa nähtävästä esityksestä vastaa Ison-Britannian kuninkaallisten ilmavoimien RAF:n Falcons-laskuvarjohyppyryhmä. Luvassa on liikettä ja värisavuja taivaalle. Ryhmän hyppylavettina toimii Chinook-helikopteri.

Maanäyttelystä löytyy laajasti kalustoa, joista erikoisimpia vieraita on Puolan ilmavoimien Suhoi Su-22 -rynnäkkökone. Turun lentonäytös on myös ensimmäinen suomalainen lentonäytös, jossa ovat mukana kaikki kolme Baltian maata. Niiden kuljetuskonekaluston vierelle on pysäköity myös jättimäinen yhteiseurooppalaisen Heavy Airlift Wingin (HAW) Boeing C-17A Globemaster III Moose -kuljetuskone.

TKU_F35_HNItseoikeutettuna erikoisvieraana on myös Lockheed Martin F-35A Lightning II -hävittäjä, joita on paikalla kaksi kappaletta. Kyseessä on Suomen ilmavoimien seuraava hävittäjätyyppi.

Locheed Martin esittelee näyttelyosastollaan myös yhtiön muita tuotteita.

TKU_AviationSopMaanäyttelyssä on paikalla kotimaisista ilmailunäytöksistä tuttu Aviation Shop, joka myy kauppa-autostaan ilmailutuotteita laidasta laitaan. Kesän 2023 hitiksi kauppias povaa F-35 -t-paitaa. Ilmailutuotteita on luvassa myös Suomen Ilmailumuseon ja Suomen Ilmailumuseoyhdistyksen osastoilta.

TKU_CaravelleTurun lentoasema on saanut juuri ennen tapahtumaa myös uuden maamerkin, johon voi tutustua lentonäytöslueen ulkopuolella. Suomen Ilmailumuseoyhdistys hankki Ruotsista SAS:n entisen Caravelle-suihkukoneen, joka nähdään nyt Finnairin väreissä ja tunnuksin OH-LEA.

Sinilintu edustaa konetyyppiä, joka siirsi Finnairin suihkukoneaikaan 63 vuotta sitten. Kone on tapahtuman aikana avoinna yleisölle, mutta sijaitsee siis lentonäytösalueen ulkopuolella.

TKU_sahkolentokoneMaanäyttelyssä siviili-ilmailun tulevaisuutta edustaa Helsingin sähkölentokoneyhdistyksen Pipistrel Alpha Elektro -sähkölentokone. Perjantaina sähkölentokoneesta sai ensikokemuksia Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki.

 Tapahtumassa on tarjolla myös yleisölennätyksiä, joita operoi helikoptereilla Helikopterikeskus. Hinta per matkustaja on 80 euroa.

RAF_TyphoonLentonäytösviikonlopun päättää sunnuntaina Ilmavoimien ensimmäisen suihkukonetyypin de Havilland Vampiren ja nykyisen F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän ohilento. Tätä ohjelmanumeroa ei ole luvassa lauantaille.

Sunnuntaille lentonäytökseen on luvassa myös RAF:n Typhoon, jonka luvataan tekevän iltapäivällä ns. PTO-lentoonlähdön (Performance Takeoff).

Lentonäytöstapahtuman juontaa kesän lentonäytöksistä tuttu ääni, joka kuuluu Riika Kaipaiselle. Hän on ilmailun ammattilainen, joka lentää päätyökseen Airbus-koneita Finnairilla.

"Lentosirkus on saapunut kaupunkiin, joten nyt tulkaahan paikalle", iloitsi tapahtuman johtaja Jyri Mattila, joka nähdään taivaalla historiallisella Vampire-hävittäjällä.

Muista ainakin aurinkorasva, vesipullo, kuulosuojaimet ja päähine. Niistä osan onnistuu toki hankkimaan myös näytösalueelta.

Lentonäytösohjelma (näytösjärjestäjä voi muuttaa ohjelmaa)

TURKU_ohjelma_LATURKU_ohjelma_SU

 

 

161226_150623a20-5617_150623

 

 

 

 

 TKU_F35_ilmavoimat

 

 

 

 

 

TKU_rajaheko_vinssaus

 

 

 

 

 


Päivitys kello 23.06: Lisätty tieto sunnuntain lisäohjelmasta. RAF:n Typhoon tulee paikalle.

Korjaus: lisätty puuttunut 2019 vuosiin jolloin Turussa on ollut päälentonäytös. 

Lue myös: