LVM:lle valtuutus korottaa Finavian omaa pääomaa 200 miljoonalla eurolla

helsinki_airport_satellite_terminal_design_2Valtioneuvoston tuore päätös oikeuttaa liikenne- ja viestintäministeriön korottamaan 200 miljoonalla eurolla valtion kokonaan omistaman Finavia Oyj:n omaa pääomaa. Tarkoitus on käynnistää Helsinki-Vantaan lentoaseman laajentamishanke, joka tukee Suomen kilpailukykyä. Hankkeen kokonaisinvestointi nousee 900 miljoonan euron tasolle.

Helsinki-Vantaan vuosittaisten matkustajamäärien ennustetaan nousevan hitaallakin kasvulla 20 miljoonan rajalle vuoteen 2020 mennessä. Huonoimmassakin laskentamallissa lentoasemalla arvioidaan olevan noin 17 miljoonaan matkustaja 2020-luvun vaihteessa. Vuonna 2013 lentoasema ylitti ensikertaa 15 miljoonan vuosittaisen matkustajan rajan.

asemataso_laajenee_1Valtio on varannut vuoden 2013 kolmannessa lisätalousarviossa määrärahan pääomasijoitukseen Finavian oman pääoman vahvistamiseksi. Hankkeen rahoituksen järjestäminen edellyttää Finavian oman pääoman korottamista. Lisäksi tarkoitus on toteuttaa ylläpito- ja korjausinvestointeja Helsinki-Vantaalla.

Kehityshankkeen ensimmäinen vaihe valmistui toukokuussa 2014, kun terminaalin T2-lähtöaulaan avattiin lisää turvatarkastuslinjoja.

Laajentumishanke alkaa kuluvan syksyn aikana näkymään myös Helsinki-Vantaan asematasolla.

helsinki_airport_satellite_terminal_3Edessä on vanhan vesitornin ja lämpövoimalan purkua sekä kallion louhintaa. Myös osa ns. tekniikan alueen lentokonehalleista puretaan pois mahdollisen uuden satelliittiterminaalin tieltä.

Lue myös enemmän Helsinki Airportin laajentumishankkeesta aiemmista uutisistamme:

Veronmaksajien rahat menee täysin hukkaan.
Soneran umts kaupat tulevat mieleen....
Älyhoi....:(